Ensimmäistä kertaa järjestetty Kairacross Vätsäri Inarin Sevettijärvellä keräsi osallistumaan 33 seikkailunjanoista joukkuetta. Vähintään kahden hengen joukkueet kilpailivat 340 km pituisella suunnistusradalla, joka suoritettiin läpi maalla ja vesistöissä suunnistamalla. Aikaraja suoritukselle oli 5 vuorokautta. Osallistujat saivat itse määritellä käytettyjen lepotaukojen laadun ja määrän. Myös ravinnosta oli huolehdittava itse.
Kairacrossia kuvataan järjestäjän sivuilla elämysliikunnaksi, jossa kuljetaan maalla ja vesillä joko jalkaisin tai meloen, ja navigoidaan läpi entuudestaan tuntemattoman reitin. Maalla liikutaan jalan, vesillä packraftilla, eli kevyellä, ilmatäytteisellä ja pieneksi pakkautuvalla lautalla. Voittajakaksikolla (Juha Prittinen ja Juha Lehtonen) kului reitin suorittamiseen yli neljä vuorokautta. Silti parin voitto oli ylivoimainen, lähes 16 tunnin erolla seuraavaan joukkueeseen.
Lajin hauskuus piilee siinä, että vesistöt eivät pysäytä etenemistä. Lajia on mahdollista harrastaa tulokset mielessä tai lähteä matkaan pelkän elämyksen perässä.