Kohti suunnistuksen kotikisoja: Päällimmäisenä tunteena tyhjyys

Kun suunnistuksen MM-kilpailut myönnettiin Kuopioon, tuli tapahtumasta samalla useille suomalaisille suunnistajille tärkeä tavoite urallaan. Olli Ojanaho oli aikaisempien vuosien tulosten perusteella yksi lähes varmana pidetyistä MM-joukkueen jäsenistä. Miltä tuntuu, kun yksi iso unelma karkaa?

Kun Kuopion MM-joukkue kesäkuussa julkaistiin, erityisesti yhden nimen puuttuminen herätti huomiota. Vuonna 2023 henkilökohtaisen MM-pronssin sekä viestihopeaa voittanut Olli Ojanaho ei ollut joukkueessa.

MM-lippua hakevilla oli kaksi tärkeää näytönpaikkaa: SM-keskimatka sekä pitkän matkan näyttökilpailu Tahkolla. Ojanahon harjoituskausi ei ollut antanut viitteitä niiden lopputuloksesta. Keskimatkan SM-kilpailun suoritus kariutui jo kolmen ensimmäisen rastin virheisiin.

– En päässyt suoritukseen sisään ja tiesin, ettei tästä mitään MM-näyttöä enää tule. Se oli kova taistelu pääkopan kanssa sen jälkeen. Yritin vielä tsempata, mutta kyllä sen aika lailla tiesi, että ei tästä enää mitään tulosta tule.

Ojanahon juoksuvauhti ei ollut tuntunut kilpailujen alla toivotulta, mutta se ei vielä yksinään aiheuttanut huolta. Samanlaisia tilanteita, joissa tahmeampi jakso on kääntynyt huippukunnoksi, on ollut aiemminkin, esimerkiksi ennen 2023 MM-kilpailuja.

Pitkän matkan näyttökilpailuan lähetyessä Ojanaho pyrki saamaan fyysistä virettä paremmaksi ja keskittyi taitopuolella perusasioihin. Kilpailussa huono tulos kuitenkin toistui.

– Tiesin, että muiden pitäisi olla pummannut ihmeellisiä määriä, jos olisi siitä hyvä tulos tullut. Toki yritin taas tsempata loppuun asti. Jossain määrin alitajunnassa tajuaa ne realiteetit, että ei siinä mikään tsemppaaminen hirveästi auta. Viimeistään maalissa se oli aika päivänselvää, ettei MM-kisoihin ole edes varamieheksi asiaa.

Päällimmäiseksi tunteeksi tuli tyhjyys.

– Olin aika sanaton.

Nollaus varmuuden vuoksi

Pettymys liittyy unelmien karkaamiseen, mutta Ojan­aholla myös siihen, että oma taso oli niin selkeästi parin vuoden takaista heikompi ilman selkeää syytä. Toisaalta itse kilpailupettymykseen se tarjosi myös hieman lohtua.

– Auttoi vähän, kun alkoi käydä selväksi, että tänä vuonna vire ei ollut siitä lähtemässä kääntymään kuten 2023. Oli aika selvää, että vaikka olisi ollut joku henkilökohtainen vapaapaikka MM:iin, se pettymys olisi ollut edessä viimeistään siellä. Oli sillä tavalla hyvinkin helppo hyväksyä se, etten nyt kuulu joukkueeseen.

Vuodelta 2019 Ojanaholla on kokemusta myös siitä, miltä tuntuu katsoa arvokilpailuja varamiehen paikalta tietäen samalla, että olisi itse huippukunnossa.

– Silloin oli aika ikävä nilkkavamma näyttökisojen päälle ja tuntui, että se haittasi suunnistusta tosi paljon. Sain siihen kortisonipiikin ja se tuli kuntoon. MM:iin valmistavalla leirillä ja kisojen aikaan harmitti enemmän se, että nyt voisi tehdä tulostakin, jos vaan pääsisi juoksemaan. Se harmitus liittyi enemmän niihin kisoihin, että pääsisipä viivalle, nyt olisi valmiina.

Nyt ajatuksia valtasi kuitenkin huoli tulevista kausista.

– Ajatus siitä, että miten tästä pääsee takaisin vireeseen, on ollut ja on edelleen aika vahvasti läsnä.

Aiemmin Ojanahon uralla huonon kulun taustalla on ollut selkeitä syitä, kuten sairastelujaksoja tai loukkaantumisia. Nyt hän ei osaa sanoa olisiko pitänyt harjoitella enemmän vai vähemmän, lisätä tehoja vai ottaa kevyemmin.

– Se on ollut uusi asia ja yllättävän kuormittava. Kun miettii aikaisempia vuosia, tajuaa, että ne on olleet helpompia aikoja. On ollut vaikka olkapääleikkaus ja sen kuntouttaminen. On ollut selkeä aikataulu, että näin toimitaan ja nyt hetki kärsitään. Mutta on ollut aika iso varmuus, että pääsee taas harjoittelemaan ja takaisin hyvään kuntoon.

Vaikka mitään viitteitä ylikuormittumisesta ei ole ollut, Ojanaho päätti palautella huolellisesti maailmancupin jälkeen.

– Ajatuksena on ollut nollata se todennäköisyys, että olisi ollut jotain ylikuntoa taustalla, jotta pystyisi aloittamaan ensi kautta kohti harjoittelun siitä tilanteesta, että tietää että terveys on kunnossa, eikä olisi mitään rasitusta taustalla.

Yritys jatkuu

MM-paikan mentyä sivusuun, Ojanaho käänsi katseen Jukolan viestiin ja Idren maailmancupiin.

– Idreä vähän mietin, että kannattaako sinne lähteä. Kai vaan teki mieli, vaikka tiesin, että kärkisijoista en tule taistelemaan. Teki ihan hyvää, että oli muuta tulossa, mihin pystyi suuntaamaan ajatukset.

Maailmancupista tarttuikin matkaan menestyksen sijaan vahvistusta sille, että halua jatkaa yrittämistä on edelleen. Kilpailujen jälkeen Ojanaho suuntasi kotiseudulleen Rovaniemelle ja otti rennosti.

– Tein parinkin viikon verran kaikkea muuta: melontaa, perhokalastusta ja muuta elämää.

Ajatukset palautuivat suunnistukseen kotikilpailujen alkaessa. Niitä Ojanaho seurasi paikan päällä kaksijakoisin tunnelmin.

– Oma pettymys tuli pintaan kisaviikolla ja kisapaikalla. Varsinkin keskimatkan päivä, missä olin ekaa kertaa katsomassa, oli aika tunnemyrskyä. Tuli mieleen kaikkia vanhoja muistoja leireiltä ja aiemmista arvokisoista, miltä tuntui olla karanteenissa ja valmistautua kisaan.

Kilpailuviikon edetessä Ojanahon ajatukset kevenivät. Paitsi niinä hetkinä, kun näki toisten pettymykset.

– Ne on koskettavia hetkiä, kun itsekin tietää, kuinka paljon joukkuekaverit on laittaneet työtä sen eteen. Jos tulee vamma tai kaikki ei mene niin kuin toivoo, pystyn samaistumaan.

Huippu-urheilu on kuitenkin väistämättä jonkinlaista aaltoliikettä menestyksen ja pettymysten välillä.

– Jos ei yhtään harmittaisi, pitäisi vähän kyseenalaistaa, miksi käyttää suunnistukseen niin paljon aikaa ja eforttia.

Sprintin EM-kilpailuihin Ojanaho ei lähtenyt yrittämään. Sen sijaan loppukaudesta ohjelmassa on erityisesti viestejä, joista urheilija saa toivottua vaihtelua.

– Hienoa, että suunnistuksessa on niin paljon erityylisiä kisoja. Ei pelkästään se, että on erilaiset maastot, vaan on yksilökisojen lisäksi viestejä ja koko seuran viestejä. Kyllä niihin on aina mukava lähteä, vaikkei vuosi muuten olisikaan ollut urheilullisesti niin mahtava tällä kertaa.