Kuntorastien vetovoima kestää vuosikymmenestä toiseen

Kuntorasteilla ovat vuosikymmenten ajan viihtyneet kaikenikäiset suunnistajat aloittelijoista aktiivikilpailijoihin. Ne ovat olleet matalan kynnyksen hyvähenkistä toimintaa jo ennen kuin sitä alettiin korostaa muissakin lajeissa. Vetovoima on pysynyt tähän päivään asti.

Kuntorastien suosion näkee tilastoistakin: viime vuonna noin 3200 kuntorastitapahtumassa tehtiin 235 000 suoritusta. Korona-aika toi perinteisten iltarastien kylkeen omatoimirastit, jotka ovat monipuolistaneet tarjontaa entisestään.

Kuntorastit ovat keskeinen osa suomalaista suunnistuskulttuuria, ja niiden historia on merkittävä osa suomalaista lajin kehitystä. Kuntosuunnistustapahtumia tiedetään järjestetyn satunnaisesti 1930-luvun lopulta alkaen, mutta nykymuotoiset kuntosuunnistustapahtumat alkoivat 1970-luvulla yleistyä ja järjestelyt vakiintua.

Suunnistusliiton nettisivut kertovat kuntorastien historian oleellisimmat etapit alkuvaiheesta suursuosioon. Suunnistusliiton propagandavaliokunta pyrki vuonna 1945 järjestämään ”Jokamiehen suunnistuksia”. Sitä seuraavana vuonna kuntosuunnistuksia olikin jo ainakin Lahdessa, Helsingissä ja Tampereella. Suunnistusliitto järjesti tuolloin myös suunnistuksen propagandaviikon.

Vuonna 1948 syntyi Mäntässä ajatus seurojen yhteisestä Tiistaikerhosta, joka on vanhin nykyisin järjestettävistä kuntosuunnistustapahtumista. Keväällä 1955 vietettiin koko maassa rastiviikkoa kuntosuunnistuksen merkeissä.

Nykykuntorastien historiassa iso vuosi oli 1977, jolloin Helsingin Suunnistajat aloitti Iltarastien järjestämisen. Ensimmäisenä vuonna 20 tapahtumaa keräsivät yli 7000 osallistujaa, ja se innoitti muita seuroja järjestämään samantyyppisiä kuntorasteja ympäri maata.

Kuntorastien suosio kasvoi. Historian tilastot kertovat, että vuonna 1983 järjestettiin 3687 tapahtumaa, joissa tehtiin 243 550 kuntosuunnistussuoritetta. Vuonna 1990 puolestaan rikottiin ensimmäisen kerran 300 000 kuntorastikävijän raja 319 429 suoritteella.

Kuntorastit palvelevat monia tahoja

Viime vuosilta kuntorastitoiminnasta on heikosti koko maan kattavia tarkkoja tilastoja, mutta vuonna 2023 Suunnistusliitto selvitti määriä tarkemmin. Kuntorastitapahtumia järjestettiin noin 3200, ja niissä tehtiin tilastoihin 235 000 suoritusta. Tiedot on selvitetty seuratoimintakyselyllä ja Rastilipusta.

– Osallistujamäärä on varmasti suurempikin, koska kaikki eivät halua aikaansa tuloksiin. Voi olla 5–10 prosenttia sellaisia henkilöitä, Suunnistusliiton harrastussuunnistusvastaava Eero-Antti Lonka arvioi.

Monelle omatoimirastit ovat olleet sopivin muoto harrastaa, sillä siinä radan kiertäminen ei ole niin tiukasti tiettyyn aikaan sidottua.

Korona-aika toi omatoimirastit, joilla kävijöitä ei aktiivisesti tilastoida. Monelle omatoimirastit ovat olleet sopivin muoto harrastaa, sillä siinä radan kiertäminen ei ole niin tiukasti tiettyyn aikaan sidottua. Kartan voi yleensä noutaa jostain tai ostaa Rastilippu-palvelusta ja tulostaa itse.

– Omatoimirastien suosiosta ei ole tarkkaa faktaa olemassa. Tuntuma on, että kun ne on jollain paikkakunnalla lopetettu, kävijät ovat kyselleet, voisiko niitä edelleen järjestää. Tuntuu, että ne ovat tulleet jäädäkseen, Lonka sanoo.

Vuodesta 2018 Suunnistusliiton käytössä ollut Rastilippu-palvelu on tehnyt kuntorastien löydettävyydestä helpompaa. Nyt lähialueen iltarastit voi tarkistaa kätevästi vaikka kesämökkipaikkakunnalla tai muuten lomareissulla ollessa.

– Muutenhan niitä voisi olla aika hankalaakin löytää, jos ei ole lajissa niin sisällä eikä vaikka tiedä paikallisia seuroja. Siinä Rastilipun karttatoiminto on kätevä, ja kartasta klikkaamalla saa helposti lisää tietoa. Usealla paikkakunnalla voi myös maksaa Rastilipun kautta.

Kuntorasteilla on edelleen keskeinen paikkansa lajikulttuurissa, vaikka ne eivät mediassa isommin näykään. Merkitys on moniulotteinen. Tapahtumat liikuttavat valtavia määriä ihmisiä, millä on oma kansanterveydellinen merkityksensä.

– Kuntoilijoiden lisäksi ne ovat tärkeitä tapahtumia kilpasuunnistajille, jotka pääsevät niissä harjoittelemaan. Monelle suunnistusseuralle kuntorastit ovat rahan hankintalähde, ja taloudelliselle puolelle tärkeä. Kun monissa lajeissa myydään vaikkapa joulukuusia ja mokkapaloja, meillä kuntorastit auttavat seurojen toiminnan rahoituksessa.

Lonka kannustaa seuraväkeä kohdentamaan tapahtumien markkinointia laajasti myös ”oman lajiväen” ulkopuolelle.

Vaikka sosiaalisen median kanavat ja Rastilippu ovat lisänneet tietoisuutta kuntorasteista, Lonka kannustaa seuraväkeä kohdentamaan tapahtumien markkinointia laajasti myös ”oman lajiväen” ulkopuolelle.

– Monesti kuntorasteista kiinnostunut ei välttämättä löydä tietoa helposti ja saattaa vähän jännittää sitä, miten siellä toimitaan. Toivon, että seuroissa toimittaisiin niin, että osallistumisesta saataisiin helpompaa ja tietoa leviämään nykyistä paremmin. Monilla paikkakunnilla järjestettävät aikuisten suunnistuskoulut ovat hyvä tapa tulla lajin pariin, Lonka sanoo.

Rasteilla viihdytään monista syistä

Kuntorastitapahtumat kokoavat ihmisiä ympäri Suomea nauttimaan luonnosta ja haastamaan itseään rasteja etsiessä. Osalle harrastuksen aloitukseen sysäys on tuleva Jukola tai Venlojen viesti, osalle suunnistavan tuttavan kannustus.

Järvenpääläinen Marjaana Lahti-Koski ajautui suunnistuksen pariin, kun työtuttavat saivat houkuteltua hänet Venlojen viestiin 2013. Lahti-Koskella oli jo tuolloin pitkä kestävyysurheilutausta, mutta suunnistuskokemus rajoittui kouluaikoihin.

– Minulle ilmoitettiin huhtikuussa, että Venloissa olisi avausosuus. Sen jälkeen lähdin viikkorasteille, ensimmäiset olivat jossain Vantaalla. Vajaa kymmenen kertaa ehdin käydä ennen kuin olin Venlojen viestin lähtöviivalla, Lahti-Koski muistelee.

Siitä lähti suunnistusharrastus, joka jatkuu yhä säännöllisenä.

– Nykyään käyn sellaisilla rasteilla, joille pääsen polkupyörällä. Se tarkoittaa 15 kilometrin säteellä olevia. Riippuu myös siitä, miten töiden jälkeen pääsen.

Lahti-Koski kuvaa kuntorasteilla käymistä irtiotoksi töistä. Siinä missä vaikkapa juostessa ehtii ja voi ajatella monenlaista, suunnistuksessa ajatukset keskittyvät rasteihin, kartan lukuun ja rastien löytämiseen.

– Pääsee keskittymään vain siihen etsimiseen. Tykkään myös, että saa olla ulkona luonnossa, hän poimii harrastuksen parhaat puolet.

Lahti-Koski kävi korona-aikana myös omatoimirasteilla, jotka kokisi edelleen itselleen jopa toimivimpana tapana.

– Ne ovat minulle helpompia osallistua: saan itse vapaammin valita ajan, milloin lähtee rasteja etsimään.

Hän nauttii ylipäätään kuntorasteilla käymisen helppoudesta:

– Iso kiitos niille, jotka rasteja järjestävät. Sinne on helppo mennä liikkumaan, mutta eivät ne tapahtumat itsestään synny.

Kajaanilainen Matti Haverinen puolestaan koki ala-asteella ja armeijassa pärjäävänsä suunnistuksessa, mutta kipinä kuntorasteille syntyi 14 vuotta sitten. Hän puhui työpaikallaan, että pitäisi käydä iltarasteilla.

– Siellä sattui olemaan kuntosuunnistaja, joka sitten sanoi, että nyt Matti lähdet. Lähdin Sotkamoon Leivolaan iltarasteille D-radalle. Sehän koukutti välittömästi. Suunnistuksessa yhdistyy mukavasti liikunta, luonnossa liikkuminen ja aivojen käyttäminen, Haverinen sanoo.

Hän nauttii suunnistuksessa myös onnistumisesta, kun rastit löytyvät. Harrastuksessa tärkeää on myös sosiaalinen puoli, vaikka Haverinen yksin rasteilla käykin.

– Hohto on, että iltarasteilla on kiva porukka ja siellä tapaa tuttavia. Ihmiset ovat hyvillä mielin, ja tapahtuma on myös yhteisöllinen.

Hän käy pääasiassa Kajaanin iltarasteilla, satunnaisesti myös Sotkamossa. Maailmalla hän ei ole rasteilla kiertänyt yhtä tunturisuunnistusta lukuun ottamatta. Iltarasteilla käynti on hänelle yksi harrastuksista.

– Iltarasteilla hienoa on, että on eritasoisia reittejä. Voi lähteä D-radalta liikkeelle. Myös suunnistuskoulut ovat hyviä apuja alkuun. Jos joku vielä miettii, sanoisin, että matalalla kynnyksellä voi rasteille lähteä.

Onko jäänyt omista iltarasteista jotain sattumuksia?

– Kajaanin pohjoispuolella Tornituvalla oli iltarastit. Ajattelin sen olevan Joutenlammen suunnalla, eikä siellä ollut ketään. Olin unohtanut kännykän kotiin. Takaisin ajellessa vastaan tuli pyöräilijä, jolta kysyin, missä on Tornitupa. Hän hymyili ja sanoi, että taidat olla menossa suunnistamaan. Oli se aika huvittavaa, kun suunnistaja ei löydä edes suunnistuspaikalle, Haverinen sanoo.

Alkuaikoinaan Haverinen ei käyttänyt kompassia lainkaan. Kerran hän kadotti suunnan tasarakenteisella suolla.

– Siinä kävi lopulta hyvin, mutta sen jälkeen minulla on ollut kompassi mukana, Haverinen sanoo.