KESÄLLÄ 2022 ranskalaisveljekset Fleury ja Corentin Roux lähtivät toteuttamaan noin 3 000 kilometrin pituista Norjan päästä päähän -suunnistusta. Liikkeelle lähdettiin Norjan eteläisimmältä niemeltä ja päätepisteenä oli Nordkapp, Norjan pohjoisin kohta Huippuvuoria lukuun ottamatta. Matkalle varattiin aikaa 100 päivää.
Karttapullauttimesta A3 koossa tulostetulle 1:20 000 kartalle oli piirretty rastipisteitä, joiden kautta matka taittui. Päivätavoitteena veljeksillä oli taivaltaa 30 kilometrin etappeja. Mukana kulkivat teltta ja majoittumistarpeet. 4–6 päivän välein oli tarkoitus pysähtyä kaupungeissa täyttämässä ruokavarastoja.
Sekä Fleury että Corentin omistavat vahvan suunnistustaustan Ranskan maajoukkuetta myöten. Sittemmin Fleury on siirtynyt enemmän polkujuoksun puolelle ja työskentelee vuoristo-oppaana ja suunnistustaitojen opettajana. Veljeksistä vanhempi Corentin on kartantekijä. Suomalaisille Corentin on tuttu nimi Navin viestijoukkueissa, sillä mies on opiskellut Mikkelissä.
Reitin varrelle osui jylhää vuonomaisemaa ja lumisia ylänköjä. Lopulta matkaa kertyi 2 771 kilometriä ja aikaa veljekset käyttivät 83 päivää.
Ranskan kielen taitoiset voivat tutustua veljesten matkaan esimerkiksi Facebookin ja Instagramin kautta. Suomeksi veljesten huimaan matkaan perehdytään vuoden 2023 ensimmäisessä Suunnistaja-lehdessä.
- across-norway.fr
- Facebook: Across Norway
- Instagram: @acrossnorway_