Monipuolisesti suksilla

Lukulistalle
ClosePlease login

Sen lisäksi että pääsee kirmaamaan kilpailuihin ja kuntorasteille, suunnistustaidosta on tietysti paljon muitakin iloja. Yksi parhaita puolia on, että suunnistustaitoiselle ei ole temppu eikä mikään lähteä tutustumaan täysin uusiin maisemiin. Välillä tekee myös hyvää jättää tavoitteellisuus ja hikikarpalot matkasta.

Sen lisäksi että talvi mahdollistaa hiihdon ja hiihtosuunnistuksen, sukset jalassa voi toteuttaa myös muita retkiä muutamasta tunnista, vaikka kokonaiseen viikkoon. Keväthangilla on totuttu keräilemään hiihtokilometrejä, mutta hauskaa vaihtelua saa, kun vaihtaa sukset astetta leveämpiin ja poistuu takamaastoihin.

Tutut kesämaastot näyttäytyvät talvella uudessa valossa. Seuraavilla vinkeillä pääsee kiinni latujen ulkopuoliseen maailmaan:

  • Läheltä on helppo aloittaa: Ota mukaan viime kesän lähimaaston kisa- tai treenikartta ja lähde kiertämään rata suksilla. Huomioi, että eteneminen ei välttämättä ole yhtä suoraviivaista kuin jalkaisin. › Muista valita umpihankeen isompi sompa.
  • Poikkea kevään hiihtoreissulla tunturin puolelle retkeilykartta mukana. 
  • Umpihangessa tarpominen on raskasta. Vähennä vaatetta tasamaapätkille ja nousuihin. Ylhäälle ja laskuihin kannattaa varata lämpimämpää päällepantavaa. 
  • Loivilla rinteillä selviää perus hiihtotaidoilla, mutta jyrkempiin ja pidempiin laskuihin vauhdit ja opit kannattaa hakea laskettelurinteen kautta.
  • Lumivyöryn riski on todellinen heti, kun puuton rinne jyrkkenee yli 30 asteiseksi. Kartta kertoo jyrkimmät paikat ja silmällä erottaa alhaalta päin mahdolliset lumilipat, jotka pitää ehdottomasti kiertää kauempaa. 
  • Evästä mukaan! Lumessa eteneminen kuluttaa paljon energiaa ja niin tekee myös kylmässä ilmassa lämpimänä pysyminen. 
  • Sukset kevättä kohti -jutusta löydät vinkit, millä suksivalinnalla kannattaa lähteä liikenteeseen.

 

KUVA ANU UHOTOINEN

Suunnistaja 1/2022

Vastaa