Niklas Ekström keräilee kokemuksia ja nauttii monipuolisesta arjestaan

niklas ekström
Lukulistalle
Kirjaudu käyttääksesi lukulistaa Close

Niklas Ekströmille, 23, hiihtosuunnistus on ykköslaji, mutta tavoitteet ovat kovat myös suunnistuksessa. Pitkä rasitusmurtumien kierre kasvatti henkisesti ja toi harjoitteluun monipuolisuutta, joka on kantanut pitkälle.

Sprintin kultaa, sprinttiviestin ja pitkän matkan hopeaa ja keskimatkan pronssia EM-kotikisoissa Posiolla. Niklas Ekström onnistui viime talvena kauden päätavoitteessaan, mutta aivan täydellinen kausi ei ollut. Toisena tavoitteena ollut maailmancupin kokonaisvoitto karkasi ulottumattomiin yhden hylkäyksen ja lopulta Saksan-kisojen normaalia heikompien tulosten vuoksi.

– Silloin sain unohtaa maailmancupin voitosta taistelun, mutta sain itseluottamuksen jotenkin Posiolle takaisin. Ne olivat kauden pääkisat, vaikka vielä isommin haluaa pärjätä MM-kisoissa. Ihan perus­kausi se tavallaan oli, Ekström miettii talvestaan.

Ekström on suunnistusperheestä, sillä sekä hänen äitinsä että isänsä ovat olleet kilpasuunnistajia. Perheen kuudesta lapsesta Niklaksen lisäksi pikkusisko Lotte-Line satsaa hiihtosuunnistukseen tosissaan, muutkin suunnistavat tai ovat jossain kohtaa elämässään kilpasuunnistaneet aktiivisesti.

– Äidin puoleiselta isoisältä tulevat perheen talvilajit, siellä on hiihtoa ja ampumahiihtoa harrastettu. Yli 15 vuoden ajan meillä on ollut mökki Oloksella, missä olen viettänyt paljon talvia. Sitä kautta tulin hiihtoon ja joskus menin hiihtosuunnistuskilpailuihin.

Hiihtosuunnistus on jatkossakin Niklas Ekströmin päälaji.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk 

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Mainos

Vastaa