Pääkirjoitus: Ei mikään yhden tempun poni

Jos olet päätynyt suunnistuksen pariin, voit olla hyvin tyytyväinen valintaasi. Jos vielä 2000-luvun taitteen espoolaisena koululaisena leimautui lievästi säälittäväksi muiden oppilaiden keskuudessa kerrottuaan suunnistavansa, voi vuonna 2021 olla aika ylpeä lajivalinnastaan.

TUTUSTUIN LAJIIN PERINTEISESTI. Olen Oravapolkukoulun tuotos. Menin metsään, selvisin pois ja harrastus jäi. Heti tuosta hetkestä lähtien omat suunnistuspiirini rajoittuivat pitkään siihen, että kesästä toiseen istuttiin samoilla pelloilla ja kilpailtiin samoja kilpakumppaneita vastaan. Tuloksetkin olivat todennäköisesti samoja. Se oli mukavaa, mutta joskus myös puuduttavaa. Onneksi suunnistajankaan ei tarvitse olla ikuisesti lajivalintansa orja. Kun nyt katson harrastusvalikoimaani viimeisten vuosien ajalta, huomaan, kuinka moneen harrastukseen kilpailulähtöinen suunnistus vaikuttaa positiivisesti. Oudoimmillekin poluille voi lähteä tietäen, että osaa navigoida pois ja kilpasuunnistuksen lisäksi on tullut tutustuttua moneen muuhun suunnistustaitoa vaativaan lajiin.

SUUNNISTUS ON LAAJENTANUT REVIIRIÄÄN viime vuosina tosissaan, ja kilpailukuplan toiselta puolelta on löytynyt lisää lajin edustajia. Myös tästä lehdestä käy ilmi suunnistuksen monimuotoisuus. Perinteisen suunnistuksen lisäksi löytyy hiihtosuunnistusta, latusuunnistusta, omatoimirasteja, moboilua, geokätköjä ja lähikilpailuja. Ja sitten on Suunnattomat suharit, joita ei ole enää pidätellyt mikään, kun suunnistustaidon löydettyään huomasivat pystyvänsä harrastamaan vaikka mitä.

Omaa maailmaa kannattaa avartaa, ja uusia lajikokeiluja tehdä puolin ja toisin.

Suunnistus tasapainoilee nyt uuden suosion, monien harrastustapojen ja kilpailutoiminnan ylläpitämisen ristiaallokossa. Suunnistuslajien perhe on valtava. Se on samalla lottovoitto, että kauhistus. Ei ole toivottavaa, että kenttä pirstaloituu ja asetelmaksi tulee me vastaan he – kilpasuunnistus vastaan liiton ulkopuolinen toiminta.

SUUNNISTUSHARRASTUS ON TUNNETUSTI melko elinikäinen. Minäkään en lajista päässyt irti, vaikka sosiaalinen statukseni ei sen myötä aikoinaan ainakaan noussut. Vaan kuinka helppoa mahtaa olla hypätä mukaan kylmiltään hyvin perinteisen lajin kilpailutoimintaan aikuisiällä? Ei varmasti ihan päivänselvää. Mutta jos joka kesä samalla pellolla istuva perinnesuunnistaja pystyy kurkkaamaan aidan toiselle puolelle ja yllättyä positiivisesti, miksei kuntorastikävijääkin kiinnostaisi osallistua kilpailuihin? Omaa maailmaa kannattaa avartaa, ja uusia lajikokeiluja tehdä puolin ja toisin, mutta jokaisella on myös oikeus valita, ja jos valinta ei löydy liiton kilpailukalenterista, se on yksilönvapautta.

SILLÄ EMMEHÄN HALUA OLLA me vastaan he? Mitä enemmän suunnistuksen eri muodot ovat esillä yhdessä, sitä tiiviimpi perhe meistä tulee. Tästä lehdestä tulet jatkossakin löytämään niin kilpasuunnistusta kuin lajin tuntemattomampiakin muotoja. Suunnistus – muodosta riippumatta – tarjoaa aina haasteita ja elämyksiä, mutta välillä rima on hyvä asettaa niin alhaalle, että paatuneinkin kaakki haluaa hypätä kokeilemaan uutta.

 

Anu Uhotoinen

Suunnistaja 2/2021

Vastaa