Ponsan maastot paljastavat, miten suunnistus on muuttunut kahdessa vuosikymmenessä

Jani Lakanen voitti yleisen sarjan suomenmestaruuden vuonna 1997 normaali­matkalla Ponsassa. 28 vuotta myöhemmin tuli mestaruus samassa maastossa H45-sarjassa. Mikä on muuttunut?

Jani Lakasen mukaan Suomen eri kolkkien helmimaastot sytyttävät aina suunnistajan. Oriveden ja Kangasalan rajamailla sijaitseva Ponsa kuuluu ehdottomasti Pirkanmaan parhaisiin maastoihin. Vuoden 1997 SM-kisan jälkeen maastossa on järjestetty joitakin kansallisia ja SM-keskimatka 2017.

Apukäyrästä Weckmaniin

Lakasen mukaan kilpailujen karttavertailu heijastelee suomalaisen kartoitustyylin muutosta. Suomi oli edelläkävijä tarkkojen karttojen laadinnassa 1990-luvulla. Reijo Kujansuun johtama kartoitusfirma Apukäyrä teki poikkeuksellisen pienipiirteisen kartan Ponsaan.

– Silloin ajateltiin, että tietynlainen tuurielementti poistuu lajista, kun kartalle on vihdoin kuvattu kaikki kohteet.

Janne Weckmanin 2017 SM-keskimatkalle tekemä kartta edusti uutta murrosta. Se myös yllätti monet pienipiirteisiin karttoihin tottuneet suunnistajat.

– Mielestäni kartan kuvaus muokkaa suunnistajan käsitystä maastosta. Yleistetty kartta tekee maastosta selkeämmän ja helpomman. Valitettavasti talousmetsän määrä on yleistynyt 1990-luvusta, joten risua Ponsassa oli nyt enemmän.

Vuoden 1997 mestaruus tuli ensimmäistä vuotta pääsarjassa suunnistaneelle Lakaselle yllättäen. Muistikuvien mukaan sijoitus kymmenen parhaan joukossa olisi tyydyttänyt.

– Se voitto oli merkittävä alkusysäys omalle uralle ja on yksi parhaiten mieleen jääneistä mestaruuksistani.

Lakanen ennakoi Ponsan kilpailua Facebook-kirjoituksessaan kisaviikolla. Hämmästyttävintä oli se, että hän arvioi pääsarjan voittajan käyttävän aikaa noin 1 h 37 min. Ylivoimainen mestari Eetu Savolainen pysäytti kellot aikaan 1.37.10. Arvion ja oikean vastauksen välinen ero oli 0,65 sekuntia kilometrillä.

– Se, että aika osui niinkin hyvin kohdalleen, oli osaltaan tuuria. Mutta arvelin, että sen verran nykyisillä huipuilla 15,7 kilometriin menee Ponsassa.

Sprintissä vauhdit kasvaneet, maastossa ei

Mutta mihin 21-vuotiaan Lakasen meno olisi riittänyt vuonna 2025?

– Uskon, että vuoden 1997 suorituksellani olisin ollut hopealla. Eetun juoksu oli sen luokan suoritus, että sellaisella olisi taisteltu kansainvälisissä kisoissa kärki­sijoista.

Taidollisella puolella vaatimustaso on noussut huomattavasti.   

– Alkupuolella on tasaista, mutta sitten suunnistaja toisensa jälkeen putoaa kärjestä pientenkin virheiden takia, Lakanen kuvailee kansainvälisiä nykykisoja.

Fyysisessä suorituskyvyssä eroa ei ole.

– Sprintti on mennyt lajina eteenpäin. Siellä vauhdit ovat kasvaneet ja samalla suunnistajien juoksuvauhti radalla on paljon kovempaa. Sen sijaan maastofysiikan puolella erot eivät ole muuttuneet, Lakanen uskoo.

Urallaan kaksi MM-kultaa ja kahdeksan MM-mitalia voittanut Lakanen pohti omana huippuaikanaan paljon sitä, miten urheilija saa itsestään parhaansa irti tärkeimmällä hetkellä. Hänen mielestään nykyään korostuu liikaa käsitys, että urheilijan on oltava niin kovassa kunnossa, että peruspäivänäkin voi ottaa mitalin.

– Siitähän urheilussa on kyse, että oma paras näytetään juuri oikeana päivänä. Nykyään mietitään liian vähän harjoittelun rytmitystä arvokisojen alla. Ehkä tässä on kyse vähän siitä, että olemme henkisen valmennuksenkin puolella muita perässä. Huippuvire on kiinni myös henkisestä puolesta, Lakanen sanoo.

Syyskuussa 2025 H21 oli Lakasella muuttunut H45:ksi. Voitto tuli taas, vaikka alkupuolen rinnerastille tulikin kolmen minuutin virhe.

– Virheen takia ajattelin, että nyt Markus Lindeqvist tai Kim Fagerudd ottavat mestaruuden, mutta silti jäi minuutin ero muihin. Ilman tuota virhettä suoritus olisi ollut aivan huippuonnistuminen. Edelleenkin lähden SM-kisoista hakemaan voittoa, Lakanen kertoo suorituksestaan.