Bike to Ski Ylläs – läskipyörällä suksille

Ylläksen pohjoispuolella Lainio ja Pyhätunturi tarjoavat hauskasti laskettavia mäkiä. Etäälle teistä pääsee läskipyörällä talvireittiä. Asiantuntevan oppaan mukaan voi lähteä vaikka laskeminen luonnon lumilla vielä jännittäisi. 

Pyöräilin randomonoilla Äkäslompolon jäälle tehdyllä reitillä. Pakkasaamu nipisteli kasvoja.

Viiden ihmisen letkaa johti opas Panu Jyrä perävaununaan ahkio, jonne hän oli pakannut sukset ja yhden nousuihin soveltuvan splitboard-lumilaudan. Ajoimme sähkön avustamina kohti kolmen tunturin ympäröimää Kotamajaa.

– Käyttäkää riittävän pientä vaihdetta ja lisätkää tarvittaessa ylämäkeen avustusta, Jyrä neuvoi.

Pian ensimmäisen nousun alettua lasit huurtuivat ja pistely kasvoilta katosi. Kyse ei ollut pelkästään fyysisestä työstä eikä edes liiallisesta vaatetuksesta vaan inversiokerroksesta. Ilman lämpötila kohosi lyhyellä pätkällä kymmenisen Celsius-astetta. Ilmiö on tyypillinen Lapin tyynille pakkaskeleille.

Vajaan metrin levyinen talvireitti kiemurteli vanhassa metsässä tehden sekä nousuista että laskuista hauskoja. Reitin tekijä oli valinnut matkalle hienoja painanteita ja muita kiehtovia maastonmuotoja. Tykkylumisten puiden välissä ajellessa todella riitti nähtävää, kunhan muisti kääntää välillä katseen pois reitin pinnasta.

Noilla main en huomioinut enää mitenkään muovimonojani. Totuin niillä pyöräilyyn yllättävän nopeasti.

Sähköavustus sopi ryhmäajoon mainiosti. Sain lisää fyysistä tekemistä, kun pidin avustuksen pienenä.

Vajaan kymmenen kilometrin pyöräilyn jälkimmäinen puolikas oli suoraviivaisempaa, sillä sitä käyttää myös Kotamajan kahvilayrittäjä. Soilta aukesivat näkymät useille Ylläksen alueen tuntureille.

Suksille erämaakahvilalta

Rento pyöräily päättyi Kotamajalle. Jäljistä päätellen ehdimme pihaan ennen ensimmäistäkään hiihtäjää.

Jyrä irrotti akut sisään lämpimään, ja menimme pienelle tauolle tunnelmalliseen tupaan. Kahvi, lämpimät mehut sekä laajan valikoiman makeat ja suolaiset takasivat, että kaikille löytyi mieleistä maisteltavaa.

Ski mountaineering eli lyhyemmin skimo, ski touring tai ranskalaisittain randonnée. Tunturi- tai vuorihiihdolle on monta nimitystä, mutta mikään suomenkielinen sana ei ole vakiintunut kattamaan koko lajia.

Nousukarvat suksien ja yhden nousuja varten kahtia jakautuvan lumilaudan pohjassa kiipesimme Pyhätunturille. Maltillista 120 korkeuserometrin nousua seurasi hauska metsälasku.

– Sukset kääntyvät helpommin, kun ne pysyvät vauhdissa, Jyrä rohkaisi.

Tykkylumen peittämiä puita oli melko harvassa, joten lasku sopi aloittelevammallekin luonnon lumen laskijalle vaikka jyrkkeni loppua kohden. Toisaalta osalle kaatuneista puista oli satanut riittävästi lunta, joten niiltä saattoi halutessaan hypähtää. Hieman idempänä rinne olisi jyrkempi.

Vaikuttava Lumikuru

Ladun penkalla vaihdoimme nousukarvat ja suuntasimme Lainion Lumikuruun. Nousua riitti 250 korkeuserometriä, ja pääsimme selvästi puurajan yläpuolelle.

Kestävyyskunnoltaan tasavahvalla porukalla nousuista saa fyysisiä. Satunnaisissa ryhmissä nopeus tai taukojen pituudet määrittyvät rauhallisinta vauhtia tarvitsevan mukaan. Jyrä eteni reippaasti ja keräsi ryhmän sopivissa paikoissa kasaan. Viimeisinä tulevia helpotti tamppautunut ura, ja vastaavasti haastetta sai lisää skinnaamalla oman jälkensä pehmeään lumeen.

Lumikurun pääty kohosi sen verran jyrkkänä, että nousimme Pyhän tavoin siksakkia. Kurun seinämillä Jyrä huomioi lumiturvallisuuden, ja mukana piti olla piippari, lapio ja sondi.

Aivan Lainion huipulle emme nousseet, koska se olisi vaatinut pitkää lähes tasaista siirtymää edestakaisin. Oli hiljaista ja tuulta vain aavistus.

Nousukarvojen poiston jälkeen alkoi lasku puuttomaan kuruun. Taitojen ja mieltymysten mukaan sai valita reilusti viettävän tai loivemman linjan. Pumppasin sukseni tiukkoihin käännöksiin, joista niin kovasti nautin.

Lajin monipuolisuus tuli esiin. Nousussa tiukimmilla ollut laskikin alas oppaan kannoilla.

Ensimmäisen laskun tavoin fiilistä toi pehmeä lumi, vaikka syvää puuteria emme sentään päässet juhlimaan. Sellainen onkin todella harvinaista avoimilla ja usein tuulisilla tuntureilla.

Kurun pohjan ja loivan metsän huilimme käännöksiä vältellen, jotta vauhti riittäisi mahdollisimman pitkälle. Kokemus taisi vastata aika hyvin lapsuuden hiihtolomien metsäreittien ralleja.

Vaihdon jälkeen nousimme vielä Pyhälle. Retkien nousumäärät riippuvat asiakkaista. Jyrä kertoo ennätykseksi kahdesti Lainiolle ja neljästi Pyhälle itävaltalaisen pariskunnan kanssa. En olisi malttanut vielä lopettaa, mutta kello oli armoton. Laskimme Kotamajalle myöhäiselle lounaalle.

Hauskuutta riitti vielä pyörällä. Jostain kumman syystä Jyrä kiinnitti kestävyysintoilijatoimittajan pyörään akun, josta aamun ylämäkivoittoinen ahkionveto oli syönyt valtaosan. Kiitin haasteesta.

Alaspäin viettävät polut tarjosivat vauhdikasta ajoa sekä tutuksi tulleen mutkittelevan nousun ja laskun Nilivaaran alarinteillä. Pyöräni moottori sai levätä valtaosin aloillaan jalkojen tehdessä työtään.

Äkäslompolon jäällä oli helppo ymmärtää, miksi Panu Jyrä kiinnittää tyytyväisenä suksiahkion lantiolleen jälleen seuraavalle retkelle.