Monilajisuus kasvattaa urheilijoita

Kestävyyslajien yhteinen webinaari aiheenaan monipuolisen harjoittelun hyödyt valmennuksen ja kilpailun näkökulmasta tarjosi ajattelemisen aihetta urheilijoille ja valmentajille.

Varmasti yleisessä tiedossa alkaa olla se, että lapsuuden ja nuoruuden monipuolinen harrastaminen tukee ja antaa useita avaimia aikuiselle tavoitteelliselle kilpaurheilijalle. Monilajisuus saatetaan silti nähdä kapeasti, tai sitä ei kaikista suosituksista huolimatta pystytä tarjoamaan nuorille urheilijanaluille.

– Suomalaisessa urheilussa liian usein kuulee puhuttavan varhaisesta erikoistumisesta tai siitä, että lajit rajaavat monilajisuuden harrastamisen pois jo  varhaisessa vaiheessa. Tämä on ehdottomasti ongelma, jota varmastikin koko suomalainen urheiluyhteisö haluaisi taklata, totesi Suunnistusliiton tapahtumaja seurapäällikkö Timo Saarinen.

Toisen lajin harrastaminen kannattaa nähdä mahdollisuutena. Se antaa jotain sellaista ominaisuutta, jota ei muuten olisi.

Joukkuelajit saattavat vaatia sitoutuneisuutta ryhmän mukana harjoitteluun. Tietyissä lajeissa, joissa kilpailu-ura huipulla ajoittuu nuoruuteen, varhaisen erikoistumisen tarve on oleellisempi. Kestävyysurheilussa sen sijaan urheilijan huippuvuodet saattavat hyvinkin sijoittua reilusti yli kolmenkymmenen ikävuoden paikkeille. Sen suhteen kiirettä ei siis ole.

Toki jokainen laji haluaisi pitää kiinni omista potentiaalisista harrastajistaan, mutta pitkällä tähtäimellä ei hyödytä ketään, jos lajin pariin saadaan ainoastaan epämotivoituneita ja heikoilla pohjilla varustettuja harrastajia.

Nuoruuden monilajisuus on ykkösasia

KIHU:n urheilufysiologian johtava asiantuntija ja kestävyysvalmentaja Ari Nummela vetäisi rajan 15-vuotiaisiin. Alle 15-vuotiailla monilajisen harrastamisen pitäisi olla ykkösasia. Näkemys saa tukea tanskalaisia kansainvälisen tason urheilijoita käsitelleestä tutkimuksesta, jonka mukaan ne, jotka harjoittelivat 9–15-vuotiaina enemmän omaa päälajiaan, pärjäsivät hyvin, mutta eivät yltäneet huippu-urheilijoiksi asti. Sen sijaan vähemmän päälajiaan samaan aikaan harjoitelleet ylsivät myöhemmin parempiin tuloksiin.

Sama on todettu vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa, jossa varhaisen harjoittelun monipuolisuus ja myöhäinen lajivalinta oli eduksi.

– Aikainen lajivalinta on yhteydessä tulostason nopeampaan tasaantumiseen, Nummela toteaa.

Maastohiihdon ja ampumahiihdon maajoukkueryhmien valmentaja Ilkka Jarva nimeää monta hyvää pointtia monilajisuuden puolesta puhuttaessa. Usean eri lajin harrastaminen parantaa aistimista ja havainnointia. Samalla oman suorituksen analysointi helpottuu ja analyysin työkalut monipuolistuvat. Käsitys omasta suorituskyvystä on myös usein realistisempi useampaa lajia harjoitelleella.

Valmentajan näkökulmasta urheilijan valmennettavuus paranee, kun useampaa lajia harrastamalla on kertynyt kokemuksia eri valmentajista ja ympäristöistä. Urheilija on todennäköisesti valmiimpi kohtaamaan uudet tilanteet ja koko valmennustilanne on tutumpi. Myös urheilijan omat keinot tulkita ja käsitellä ohjeita sekä kommentoida takaisin kehittyvät.

– Hyvin valmennetussa palloilujoukkueessa kehittyy jalkojen voimantuottokyky ja nopeus. Jalkojen lihaksistolle tulee suuri määrä monipuolista ärsykettä, ja joukkuelajien vaatimat sosiaaliset taidot kehittyvät, Jarva listaa pallopelien ja kestävyyslajien yhdistämisen hyviä puolia.

Monipuolisuutta voi hakea myös kilpailuista. Suunnistajat ovatkin tottuneet juoksemaan monia eri matkoja. Vaikka sprinttisuunnistus ja erikoispitkä matka ovat molemmat selkeästi kestävyyslajien puolella, vaaditaan niissäkin erilaisia ominaisuuksia. Nummelan viesti on selkeä:

– Urheiluseurojen pitäisi poistaa kaikki esteet, jotka estävät tai vaikeuttavat useamman eri lajin kokeilun ja harjoittelun lapsuusvaiheessa. Helpointa olisi kasata yhdeltä alueelta eri lajien seuroja yhteen ja miettiä, mitä me pystyisimme tarjoamaan. Erityisesti tämä koskee 10–15-vuotiaita.

Tavoitteena pitäisi olla mahdollisimman monen eri lajin harrastaminen ilman, että kustannukset nousevat pilviin. Pystyttäisiinkö tarjoamaan samalla hinnalla useita lajeja kerran viikossa?

Valintoja tehdään, kun tavoitteet kovenevat

Valintoja pitää ryhtyä tekemään, kun täytyy tehdä päätöksiä arvokisatähtäämisten kanssa.

– Kaikki ei ole niin kuin Tove Alexandersson, joka hallitsee monta lajia ja on kohtuullisen ylivoimainen niissä. Niiden, joilla on tiukkaa päästä johonkin, on vain pakko valita se päälaji ja kakkoslaji, jota tehdään päälajin ehdoilla, Nummela huomauttaa.

Vaikka aerobinen ja anaerobinen kynnys kehittyvät kaikenlaisella aerobisella harjoittelulla, lihakseen tarttuu myös kulma, jolla voima tuotetaan sekä voimantuottoaika. Jarva nostaa pyöräilyn ja juoksun esimerkiksi vastakkaisesta toiminnasta. Lähinnä juoksua harrastaneen on vaikea tuottaa pyöräilyn vaatimaa voimaa, kun taas pyöräilytaustalla juoksun elastisuus kärsii.

– Lajinomainen taloudellisuus, taito ja nopeus kehittyvät huonosti muita lajeja tekemällä. Tämän takia monesti lajivalinta on tehtävä huipputasolla menestyäkseen, Jarva toteaa.

Pyöräilyssä osa vartalon painosta ei ole jaloilla, vaan takapuolen kautta satulassa. Tämä aiheuttaa sen, että verrattuna juoksuun, kontakti on pehmeämpi. Pyörä myös säädetään niin, että nivelkulmat ovat optimaaliset. Juoksuun verrattuna pyöräilyn ponnistus tulee huomattavasti syvemmästä nivelkulmasta.

Koska pyöräilyssä ei tule iskua ja kontakti on pehmeä, suosii se lihaksessa supistuvaa komponenttia enemmän kuin elastista. Pyöräily on silti yksi erinomaisista tavoista lisätä harjoittelun volyymiä ilman iskutusta sekä tapa lisätä jalkojen tehontuottokykyä. Juoksu sen sijaan on painovoiman toistuvan voittamisen ykköslaji.

– Suunnistus tuo nivelkumien käyttöön suuren muutoksen. On monipuolisemmin kykyjä lähteä kehittämään jalkojen toimintakykyä. Pystytään juoksemaan moneen suuntaan ja monen näköisellä nivelkulmalla, Jarva huomauttaa.

Jarva muistuttaa myös, että kahden eri kestävyyslajin yhdistäminen saattaa olla vaikeaa ja vaatii vähintäänkin hyvää valmennusta, jotta harjoittelu pysyy monipuolisena.

Monilajisuutta ei siis kannata laittaa tiettyyn laatikkoon, eikä pidä masentua, jos kaikkia mahdollisia ominaisuuksia ei tullut kehitettyä lapsuudessa. Monilajisuus voi olla monen näköistä. Jos urheilija kokee, että on kiva tehdä tiettyjä asioita, niitä on lupa tehdä. Omat parhaat kyvyt kannattaa valjastaa päälajin hyödyksi.

– Sillähän saa omat poikkeukselliset kykynsä, jos on tehnyt jotain muuta lajia. Jos tekee vain yhden lajin kestävyysharjoittelua, se vastaa helposti vain yhteen asiaan.