Juoksukengät

Juoksijan tärkein varuste on omaan jalkaan ja askellukseen sopivat juoksukengät. Hyvät juoksukengät vaikuttavat ratkaisevasti lenkkeilyn nautintoon.

Juoksukengät ja niiden valinta. Ensimmäinen tehtävä on miettiä kenkien käyttötarkoitusta. Runsaassa perusharjoittelussa jalkineen pitää suojata jalkoja ja toimia vaihtelevissa olosuhteissa. 

Vauhdikkaissa harjoituksissa ja kisoissa tärkeää on jalkineen keveys ja askeleen hyvä rullaavuus, koska ne helpottavat juoksua. Tällaisissa malleissa on hyvin vähän tukirakenteita ja päällysmateriaalit ovat keveitä ja ilmavia.

Maastojuoksussa korostuu kiertolöysä rakenne, jonka avulla jalka aistii parhaiten alustan vaihtelut. Jäykkä ja paksupohjainen kenkä ei sovi maastoon. Pitävä pohjan kuviointi ja vettä hylkivät materiaalit ovat myös metsäkengän välttämättömiä ominaisuuksia.

Juoksukengät talvella. Liukkaille keleille on tarjolla nastoitettuja kenkiä. Kovissa olosuhteissa pintamateriaalin on hyvä hylkiä vettä, antaa lämpöä ja lisätä kulutuskestävyyttä.  Tukevammat materiaalit tekevät juoksukengästä kuitenkin normaalia jäykempiä.

Paljasjalkajuoksuun tarkoitetut juoksukengät eivät yleensä sovellu jatkuvaan harjoitteluun. Tällaisissa kengissä ei ole juuri mitään tukirakenteita. Kenkien avulla voidaan kuitenkin tehdä jalkojen pieniä lihaksia aktivoivaa jalkajumppaa.