Ahkio vai multisport-kärryt? Lähde hiihtolenkille lapsen kanssa

Ahkio vai multisport-kärryt hiihtolenkille lapsen kanssa
Lukulistalle
ClosePlease login

Hiihtoharrastus sujuu myös pienten lasten kanssa. Parhaimmillaan l(a)atuaikaa löytyy jopa aikaisempaa enemmän, kunhan hiihtäjä hankkii avukseen sopivat välineet. Kannattaako hankkia ahkio vai hiihtoon sopivat multisport-kärryt?

Perheellämme on ollut ilo nauttia yhteisistä hiihtolenkeistä jo silloin, kun lapset ovat olleet vauva- ja taaperoiässä. Suksilla varustetut multisport-kärryt ja ahkio ovat päästäneet meidät hienoihin paikkoihin ja mahdollistaneet myös harjoittelun.

Lumilla vetopelien erot ovat käyneet vuosien mittaan selviksi. Sekä kärryille että ahkiolle on löytynyt oma käyttönsä.

Suksilla varustetut multisport-kärryt ovat selvät ykköset vauhdikkaassa hiihdossa kunnostetuilla laduilla, ja ne toimivat myös tavoitteellisemmassa harjoittelussa. Vakaasti kulkevilla kärryillä voi luistella vauhdikkaasti.

Ahkio on puolestaan osoittautunut voittamattomaksi alkuperäisellä areenallaan eli latujen ulkopuolisessa retkeilyssä.

Näiden ääripäiden väliin mahtuu paljon huomioita, jotka voivat ratkaista valinnan vanhempien harrastuksista ja ominaisuuksien painotuksista riippuen. Kantorinkka kannattaa kuitenkin latuvarustuksesta unohtaa epämiellyttävänä ja lapselle turvattomana. Lapsi selässä hiihtäessä ei ole varaa kaatua.

Multisportkärryissä suksen jalas kiinnittyy yleensä renkaan tilalle.

Ahkio vai kärry?

Ahkion ja kärryn välinen ratkaisu ei kuitenkaan ole pelkästään hiihtokysymys. Vaeltajalla voi olla ahkiolle käyttöä jopa vuosikymmeniä, kun taas multisport-kärryt saattavat käydä ainoiksi rattaiksi vauvasta työntelyiän loppuun saakka.

Kärryillä hoituvat myös juoksulenkit sekä pyöräkuljetukset päiväkotiin – vaikka vuoden ympäri.

Olemme hiihtäneet suosituimmilla ahkioilla eli Fjellpulkenilla ja Savotalla sekä multisportkärryjen kestosuosikilla eli Thule Chariotilla yksi- ja kaksipaikkaisena. Thule muuntuu hiihtokärryksi renkaan akselin paikalle kiinnitettävällä jalaksen ja suksen yhdistelmällä. Veto hoituu kiinteillä aisoilla, jotka asettuvat lantiovyöhön.

Mekaaniset varusteasiat vaikuttavat hiihtokokemukseen myös lapsen kanssa, mutta pikkuisen mukavuus ja turvallisuus ovat toki tärkeimmät asiat. Veturikaan ei nauti, jos lapsi ei viihdy. Vetovälineestä riippumatta kyytiläisten perusasioiden pitää olla kunnossa: ravintoa kehossa ja riittävästi lämmintä päällä.

Kärryihin myydään erikseen lisäosa, jossa jopa vauva kulkee mukana ladulla. Ahkiossa taas matkataan istuma-asennossa, mikä ei sovi pienimmille, ellei sitten alle puolivuotiasta pienokaista kapaloida vällyjen suojaan ja kiinnitetä turvallisesti ahkioon, kuten saamelaiset tekivät kulkiessaan poroilla.

Fjellpulkenissa tuntureilla. Jos tarvitset vetovälinettä harvoin, vuokraaminen on hyvä vaihtoehto. Hiihtokeskuksissa ahkion vuokraajia riittää, mutta kärryjä ei juuri ole tarjolla.

Lapsen ehdoilla ladulle

Vauva ei osaa viestiä kylmästään tai kuumastaan kuin enintään itkemällä, joten tunnustele alkuun vaikkapa vartin välein lämpimyyttä niskan takaa. Kun nostat vauvan sisään, kokeile raajojen viileys.

Suhteuta pukeminen aina lämpötilaan ja pue lapsi samalla ajatuksella kuin ulkounille. Kirjaa tarvittaessa kelit ja vaatetukset ylös, jotta opit pukemaan lapsesi lenkille oikein. Pidä aina varavaatetta sekä juotavaa mukana.

Kokeilemissamme kärryissä lapsi pysyy nukkuessaan paremmin paikoillaan kuin ahkiossa, joskin Fjellpulkenissa matalampaan kulmaan laskettava selkänoja helpottaa tilannetta.

Kärryistä ainakin Thulen Sport-huippumallissa on säädettävä selkänojan kulma, mutta muissakin nukkuva lapsi voi tukeutua sivusuunnassa ikkunaverkkoon tai istuimen pehmusteisiin.

Kärryssä lapsen istuma-asento on ahkiota luontevampi ja viisipistevyöt tukevat kyytiläistä. Ahkiossa lapsi saattaa liukua hereilläkin vahingossa pohjalle epämääräisen mykkyräiseen asentoon, mikä heikentää hänen näkymiään ja siten tyytyväisyyttään.

Suksi ja jalaksen kiinnitysrakenne sekä osassa kärryistä myös jousitus vaimentavat kuoppia pienelle matkalaiselle. Lunta vasten liukuvassa ahkiossa tärskyt tulevat suoraviivaisemmin lapseen.

Myös kylmän johtuminen on kärryissä vähäisempää, koska niissä lasten olotila ei ole suoraan kosketuksessa lumeen. Kärryn sisällä lapsi on suojassa viimalta ja myös kevätauringolta. Jos hiihdät lämpimillä keleillä, kärryistä kannattaa irrottaa tuulisuojat, jotta kuumuus ei tukahduta kyytiläistä.

Myös ahkioihin on tarjolla asiallisia sääsuojia. Fjellpulkenin tuulivisiiri ja pussit jättävät aukon oikeastaan vain kasvojen suojaukseen.

Lapsen kanssa voi kulkea kauaskin selkosille, kunhan mukana ovat sopivat vaatteet, riittävästi eväitä, aikaa ja taukoja – sekä lapsen tarpeen mukainen vetovarustus.

 Kärry kulkee vakaammin

Turvallisuuden kannalta tärkeimmät hiihto-ominaisuudet ovat vakaus ja ohjattavuus laskiessa. Molemmissa kriteereissä ahkiot häviävät kokeilemillemme kärryille, joissa sukset ovat leveällä ja painopiste suksiin nähden matalalla.

Kärry kaatuu hoidetulla baanalla vauhdissa vain, mikäli kurvin ulkopuolen suksi osuu voimakkaassa sivusuuntaisessa liu’ussa latu-uraan juuri suksen suuntaisesti. Ladulla U-käännöstä tehdessä kärry saattaa kellahtaa, jos sisempi suksi jää jumiin uraan. Vöiden takia jälkimmäinen tilanne ei ole kuitenkaan vaarallinen.

Ahkio on rakenteensa takia kiikkerämpi, sillä jalakset ovat varsin lähellä pulkan keskilinjaa. Norjalainen Fjellpulken onkin rakentanut lapsimalliinsa sivutuet, jotka tuovat lisävakautta. Niistä huolimatta tämäkin ahkio kippaa selvästi herkemmin kuin kärry.

Kun lapsi on kyydissä, laskuissa ei ole varaa tunaroida, joten mitoita vauhti taitoosi riittävällä varmuusmarginaalilla. Jos kuitenkin yllätys tapahtuu, kärryn alumiininen kehikko suojaa lasta paremmin kuin ahkion täysin avoin rakenne tai Fjellpulkenin tuulensuoja, joka on suunniteltu taipuvaksi pikkuisen suojaksi.

Thulen kärryt jopa vakauttavat laskemista, sillä jäykät aisat tuovat ylimääräiset tukipisteet. Kärry seuraa perässä vauhdikkaassakin menossa.

Nopeuteen sekä ladun kallistukseen nähden tiukoissa kurveissa kärry lähtee sivusuuntaiseen liukuun ennustettavasti eikä pyri rinnalle. Jarrutettaessa kärry on varsin helppo pitää takana ohjaamalla jäykkiä aisoja lantiolla ja tarvittaessa käsillä.

Ahkio vaikea laskuissa

Ahkioiden laskuominaisuudet jäävät kärryistä etenkin mutkaisissa laskuissa. Kiikkeryyden takia jarruttelua tarvitaan, mutta sekä Fjellpulkenin että Savotan aisaratkaisut toimivat jarrutuksissa Thulea heikommin. Suorilla aisoilla varustettu Fjellpulken on kohtalainen, mutta jouset hankaloittavat pulkan ohjaamista hidastettaessa.

Savotan ahkioiden ristiin tulevat aisat joustokumeilla muodostavat jarrutuksissa kimurantin yhdistelmän. Ei ole liioiteltua sanoa, että Savotta kannattaa päästää vauhtiin vasta kun on varma, ettei jarrutusta tarvita. Ahkio nimittäin pyrkii jarruttaessa hiihtäjän vierelle jommalta kummalta puolelta.

Jyrkissä mäissä – tai kokemattomalla laskijalla jo kohtuullisessa kinkareessa – tulee ikävä tunturivaelluksilta tuttua jarrutuskikkaa. Mäkimaastoissa Savottaan kannattaa pakata ylimääräiset köydet, joiden avulla takana tuleva jarruttaja pitää pulkan suunnassa.

Suksi liukuu paremmin kuin pulkka

Suksilla varustettu kärry kulkee hoidetulla baanalla ahkiota kepeämmin perässä. Syitä on kaksi. Ahkiossa jalasten lisäksi myös pohja osuu monella kelillä lumeen ja siten kitkapintaa on enemmän kuin kärryn suksissa. Lisäksi voideltavan suksen ja lumen välissä on yleensä pienempi kitka kuin ahkion jalaksen ja lumen välissä.

Fjellpulken myy lapsiahkioonsa Madshusin kanssa kehitettyä Xlink-suksisarjaa. Tätä yhdistelmää emme ole kokeilleet, mutta se on luultavasti liukkaan ahkion haluavalle toiveiden täyttymys. Suksisarja kiinnittyy jalaksia leveämmälle eli sukset kulkevat kärryn tavoin latu-urien ulkopuolella, mikä tuo vakautta.

Fjellpulkenin perusteet suksisarjan kehitykselle kertovat myös pelkän ahkion liukumisesta. ”Sukset liukuvat paljon paremmin kuin pulkka.”

Pelkkä ahkio kulkee perinteistä hiihdettäessä latu-urien kohdalla. Tämä on huomioitu pohjan muotoilussa Fjellpulkenin lapsimallissa. Sen kulku on selkeästi vakaampaa kuin Savotan vaellusahkiossa, joka on teräväreunaisissa urissa kiikkerä.

Kiinteä aisa toimii luistelussa

Hiihdon vauhdikkuus ja osin myös hiihtotapa ratkaisee, kannattaako aisoissa olla joustokohtaa, joka vaimentaa eteen-taakse suuntautuvia nykäisyjä. Kokeilemissamme aisoissa idea ei toimi kuin kävelyn kaltaisessa vaellushiihtovauhdissa.

Koska jousto heikentää jarrutuksissa ohjattavuutta, tällaisten ratkaisujen yleisyys lasten vetoon suunnatuissa ahkioissa hämmästyttää.

Ripeämmässä menossa Fjellpulkenin jouset kohdistavat lantioon iskuja, jotka häiritsevät viivästetyn ajoituksensa takia normaalia sulavaa hiihtoliikettä jopa enemmän kuin kiinteiden aisojen tuoma välitön rynkytys. Perinteisen vuorotasatyöntö on epämiellyttävää kaikilla kokeilemillamme vetimillä ladun suuntaisten lantion liikkeiden takia.

Luisteluhiihdossa lantio ei liiku eteen-taakse-suunnassa juurikaan. Kiinteät aisat sopivatkin luisteluun, sillä joustot tuovat vain turhia liikkeitä hiihtäjän ja kuorman väliin.

Jousettomissa aisoissa voimat kohdistuvat suoraan aisojen kiinnitysmekanismeihin. Todella paljon käytetyissä aisoissa olemme nähneet kiinnitystappien reikiä, jotka ovat kuluneet ovaalin muotoisiksi ja vaatineet uudenlaisten kiinnitysosien rakentelun.

Lantiovyö vai valjaat?

Aisat kiinnittyvät joko pelkkään lantiovyöhön tai vyön ja valjaiden yhdistelmään. Molemmilla ratkaisuilla on käyttönsä. Pelkkä lantiovyö on parempi vauhdikkaaseen hiihtoon, sillä valjaat vetävät yläkehoa ja siten hiihtäjän painopistettä takakenoon.

Toisaalta luistoon ja kuntoon nähden roima kuorma voi vaatia kävelyvauhdissakin hiihtäjältä rutistusta. Tällöin veturin yläkeho nojaa etuviistoon, ja valjaat jakavat varsin tasaisena tulevan paineen paremmin kuin pelkkä lantiovyö.

Hiihtäjä voi ikään kuin nojata valjaisiin ja kiskoa ahkiota eteenpäin. Saat ajatuksesta ehkäpä parhaiten kiinni, kun ajattelet vaellushiihtäjää nousemassa mäelle umpihangessa.

Vauhdikkaita luistelulenkkejä kärryillä

Hyväkuntoiselle hiihtäjälle luisteluhiihto kärryn kanssa tarjoaa mahdollisuuksia jopa vauhtikokemuksiin.

Liukkailla keleillä havaitsimme vain 10–20 prosentin nopeuseroja etenemän keskinopeuteen sykkeen pysyessä samana. Etenkin isokokoiset hiihtäjät voivatkin huilutella yli 15 kilometrin keskivauhtia kärry perässä. Silloin ladulta irtoaa hauskoja kommentteja, varsinkin ylämäissä!

Luistellessa kärry heijaa hieman kehdon tavoin. Kun liikkeen yhdistää pakkasilmaan, pieni lapsi saattaa nukkua kelkassa ennätyspitkät päiväunet – kunhan veturissa riittää etenemiskykyä.

Lapsen kiskominen tarjoaa luontevaa voimatreeniä. Pisimmätkään massahiihtojen ylämäet eivät tunnu henkisesti kummoisilta, jos on tottunut kuokkimaan pitkiä nousuja parikymmenkiloinen reki perässä.

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa kuitenkin välillä hiihtää myös yksinään, jotta jaloissa säilyy herkkyys.

Ahkio ui umpihangessa

Ahkio kulkee mainiosti umpihangessa, eikä kippaa hangessa uidessaan yhtä helposti kuin ladulla. Latujen ulkopuolelle suksilla varustetut kärryt sopivat vain hangen kantaessa. Siksi ahkio on retkeilykäytössä monipuolinen.

Kaikkiin kokeilemiimme kuljettimiin mahtuu riittävästi tavaraa päiväretkelle. Yleistäen ahkioihin pakkautuu lapsen lisäksi hieman enemmän tavaraa kuin kärryihin, joista kuitenkin löytyy todella tilavia malleja.

Ahkiot

  • Fjellpulken Classic Barnepulk TESTATTU, 131 x 53 x 50 cm, 12 kg, 900€
  • Fjellpulken Twin Pulk, kahdelle lapselle, 152 x 62 x 30 cm, 16 kg, 1500 €
  • Fjellpulken Xlink-suksisetti 190 €
  • Savotta Paljakka TESTATTU 142 x 44 x 13 cm, 7 kg, 670 €, lapsen istuintuki 49 €
  • Savotta Muksuahkio 128 x 48 x 13 cm, 9 kg, 665 €

Mitat ilmoitettu kuljetusasennossa. Hinnat ovat valmistajien suosituksia.

Hiihdettävät multisport-kärryt

  • Thule Chariot TESTATTU yhden lapsen mallit 86 x 62 x 38 cm, 12–14 kg, 650–1 250 €
  • Thule Chariot TESTATTU kahden lapsen mallit 86 x 76 x 38 cm, 13–16 kg, 750–1 350 €
  • Thulen sukset sekä vetoaisat hiihtoon yhteensä 330 €, juoksulisäosat 125 €, vauvan rippumatto 100€ TESTATTU

Suksisettejä saa myös ainakin seuraaviin merkkeihin: Burley, Croozer, Hamax, Nordic Cab.
Mitat ilmoitettu kuljetusasennossa ilman vetoaisoja ja suksia. Hinnat ovat valmistajan suosituksia.

Vinkki!

Kulkipa perheen hiihtoretki ladulla tai hangessa, myös ahkiossa tai kärryssä matkaavalle lapselle tarjoutuu luontevasti hiihtomahdollisuuksia – kunhan lapsen sukset on pakattu kyytiin. Samalla aikuinen saa helpotusta vetämiseen.

Teksti ja kuvat Tomi Savolainen

Julkaistu alunperin Hiihto-lehdessä 1/2019