Liukulumikenkä – Hauska alamäessä ja ketterä nousuissa

Liukulumikenkä
Lukulistalle
ClosePlease login

Omituinen nimi, mutta hauska alamäessä ja ketterä nousuissa, kun on hankala maasto. Siinä lyhyt kuvaus liukulumikengästä.

Liukulumikengät ovat itse asiassa kuin lyhyet metsäsukset, mutta niissä on paljon paremmat laskuominaisuudet. Keskellä oleva pitokarva antaa lumikenkämäisen pidon, mutta karva liukuu hyvin puuterilumessa. Kantopintaa on enemmän kuin lumikengissä. Siteisiin sopii mikä tahansa hieman tukevampi ja varreltaan korkeampi talvijalkine.

Ero leveään ja lyhyeen metsäsukseen onkin kuin veteen piirretty viiva. Nykyään metsäsuksia tehdään myös lyhyinä ja leveinä, ja keskellä on pitokarva tai kolopohja.

Eroa tulee siitä, että liukulumikengillä on paljon helpompi laskea, mutta luisto on selvästi heikompi kuin lyhyissä tai pitkissä metsäsuksissa.

Hienoimmillaan ja hauskimmillaan ne ovat paksussa puuterilumessa mäkisessä maastossa. Jyrkkienkin mäkien nouseminen onnistuu ketterästi, ja hengitys kiihtyy.

Laskut telemark-tekniikalla vaikeissa rinteissä ja hypyt kalliohyllyiltä sujuvat, jos lunta on lähemmäs metri. Silloin vain oma uskallus ja taidot asettavat rajoja.

Esimerkiksi kangasalalaisen OAC:n kehittämän Kar 147 -liukulumikengän 13 senttiä leveä kärki nousee pintaan mukavasti, ja selkeä tiimalasimuoto helpottaa kääntämistä. Merkillä on myös pidempi 160-senttinen malli. Pitkä ja leveä skini antaa hyvän pidon, mutta ei jarruta liikaa menoa puuterilumessa.

Myös lumipoluilla, jotka on tehty kävellen tai fatbikeilla, liukuva menopeli on monin verroin mukavampi kuin lumikenkä, joilla ei pysty liukumaan.

Hankikannoilla ja karkealla lumella liukulumikenkä toimii laskiessa heikosti. Skini tarraa hangen pintaan ärhäkästi. Koska side ei tarjoa tarpeeksi kiertojäykkyyttä, kanttaaminen kovalla lumella on hankalaa. //

Liukulumikenkä, metsäsuksi vai tunturisuksi?

Metsäsuksi

Metsäsuksi

Jos tavoitteenasi on ennen kaikkea taittaa matkaa, valitse joko pitkä tai lyhyt ja leveä metsäsuksi, joka on paljon liukkaampi kuin liukulumikenkä. Siinä on enemmän jalkavuutta, mikä takaa hyvän luiston. Karva- tai kolopohja on monikäyttöinen. Kunnon vaijerisiteet tai back country -kärkisiteet ovat riittävän tukevat.

Metsäsuksilla pärjää myös tunturien laskuissa pakkaslumessa, mutta pitkä 2,2–2,4-metrinen ja kapeakärkistä suksea on hankala ohjailla puuterilumessa.

Kun hanki kovettuu tuulen, suojakelien ja auringon vaikutuksesta, metsäsuksi muuttuu vaikeaksi hallita laskuissa. Leveällä ja lyhyellä suksella kanttaaminen kovassa rinteessä ei onnistu.

Liukulumikenkä

Liukulumikenkä

Jos liikut paljon metsässä keskitalvella puuterilumessa, arvostat hauskuutta, ketteryyttä nousuissa ja vaikeassa maastossa sekä hyviä laskuominaisuuksia, valitse liukulumikengät.

Ota huomioon, että hankikannoilla ja korppulumessa liukulumikenkä ei toimi hyvin, eikä siksi ole parhaimmillaan kevättalven retkillä tuntureilla tai metsissä. Skini tarraa tiukasti karkeaan lumeen. Koska side eii tarjoa kiertojäykkyyttä, leveää menopeliä ei voi kantata kovalla lumella

Tunturisuksi

Jos lähdet tuntureiden kevätkeleille, valitse perinteistä metsäsuksea lyhyemmät ja kapeammat tunturisukset. Teräsreunaisina ne ovat omimmillaan kovalla tuulen pakkaamalla lumella ja jäisellä kevätlumella. Tunturisuksilla voi viilettää viistolaskua jäisemmälläkin lumella.

Norjassa teräsreunaiset sukset ja Rottefella NNN-BC Magnum -siteet ovat tuntureilla suosittu yhdistelmä. Näillä suksilla on hyvä hiihtää ja laskea avotuntureilla.

 

TEKSTI SEPPO ANTTILA KUVA SOILA NIKLANDER

Vastaa