Rottefellan säädettävä Move-side on mahdollista asentaa eri osasarjojen avulla kaikkiin suksiin. Myös Salomonilla on siirrettävä side.
Teksti Seppo Anttila
Sidevalmistaja Rottefellalla on kolme sidepakettia, jotka mahdollistavat siirrettävän Move-siteen käytön myös Fischerin ja Salomonin järjestelmissä sekä vanhemmissa NIS-levyllä varustetuissa suksissa.
Siteet tuovat kuluttajille rutkasti lisää valinnanvaraa, koska vanhaa suksikalustoa voi päivittää uusien monojen hankkimisen yhteydessä ja kaikkiin uusiin suksiin voi asentaa Move-siteet. Valinnan vapauttaa lisää entisestään se, että myös Salomonilla on siirrettävä side Prolink Shift.
Fischerin ja Rossignolin Turnamicin haastaja
Fischerin ja Rossignolin suksissa Turnamic-siteen IFP-pohjalevy on erilainen kuin Rottefellan NIS-levy. Siksi siteitä ei voi käyttää ristiin. Rottefellan osasarjan avulla IFP-levyyn voi asentaa Move-siteen.
Varsinkin pitokarvakarvasuksien käyttäjiä Rottefellan sideuutuudet kiinnostavat, sillä varmatoiminen ja helppokäyttöinen Move mahdollistaa pidon ja luiston säätämisen kesken hiihdon.
Esimerkiksi kotimainen Peltonen ja norjalainen Madshus käyttävät uusissa karvasuksissaan NIS 2.0 -pohjalevyä, johon Move-side sopii suoraan.
Rottefellan Move-järjestelmän etu Fischerin ja Rossignolin Turnamic-siteeseen on se, että sidettä voi siirtää, vaikka sukset ovat jalassa. Toinen kilpailuvaltti on, että Rottefellan kiinnitysmekanismi on tukevampi ja varmatoimisempi kuin Turnamicissa.
Kolme osasarjaa
Rottefellalla on kolme erilaista osasarjaa, joista IFP sopii Fischerin järjestelmään, RMP Salomonin siteiden reikiin ja NIS 1.0 vanhalla pohjalevyllä varustettuihin suksiin.
Fischerin ja Rossignolin suksien IFP-levyyn sopiva paketti sisältää Rottefellan Xclerator-siteet ja Move-säätimet ja adapterit. Siteen asentaminen onnistuu helposti ilman työkaluja. Sidettä voi säätää kierrettävällä salvalla 36 milliä ottamatta suksia jalasta.
Salomonin ja Atomicin karvasuksilla hiihtäville Rottefellan RMP-osasarja tuo uuden mahdollisuuden siirtää sidettä kelin ja oman hiihtotyylin mukaan. Vanhoihin suksiin tai uusien Atomicien ja Salomonien esiasennusreikiin on mahdollista asentaa ruuvikiinnitteisen kiinteän siteen tilalle säädettävä Xcelerator-side ja Move-säädin. Tämä edellyttää vielä ruuvattavan NIS-levyn hankkimista.
Rottefellan Move RMP-paketti sopii Salomon Prolink -siteiden reikäjakoon. Siteen voi asentaa vanhoihin ruuvinreikiin tai uusissa Atomicin ja Salomonin suksissa oleviin esiasennusreikiin. Siteen kiinnittämiseen tarvitaan erikseen hankittava ruuvattava NIS-levy.
Move IFP -sarja sopii suoraan Fischerin ja Rossignolin suksissa olevaan IFP-pohjalevyyn.
NIS-päivityspaketin avulla Move-siteen saa kiinnitettyä kaikkiin suksiin, joissa on vanhan mallinen NIS 1.0 -levy.
Tästä on kyse
- Rottefellan Move-järjestelmässä on 3 sidepakettia, jotka sopivat eri järjestelmiin
- Rottefellan siteen voi asentaa nyt myös Fischerin ja Rossignolin IFP-pohjalevyyn Turnamic-siteen tilalle ostamalla IFP-paketin
- Vanhemmalla NIS 1.0 -levyllä varustettuihin suksiin on saatavilla oma Move-päivityspaketti
- Salomonin Prolink-siteiden reikäjakoon voi ruuvata kiinni RMP-osasarjan, jonka lisäksi tarvitaan vielä ruuvattava NIS-levy
- Salomonilla on nykyään oma siirrettävä siteensä Prolink Shift
- Rottefellan NIS 2.0 -pohjalevy on kaikissa Peltosen uusissa Skin-karvasuksissa, ja myös Madshus käyttää sitä
Julkaistu alunperin Hiihdossa 4/2018
Lue myös Rottefellan Move-side siirtyy vaikka kesken hiihdon