Mihin suuntaan hiihdon kansainvälisiä kisoja lähdetään kehittämään? Halutaanko enemmän lyhyitä dramaattisia televisiospektaakkeleita vai kunnon kestävyysurheilua?
Planican MM-kisat sujuivat suomalaisittain alakanttiin. Yhtään henkilökohtaista hiihtomitalia ei saavutettu. Sen sijaan miesten viestihopea ja nuoren Niko Anttolan väkevä ankkurihiihto olivat sykähdyttäviä kokemuksia. Anttola kesti valtavat henkiset paineet ja hiihti hienosti. Myös päävalmentaja Teemu Pasanen ja valmennustiimi ansaitsevat kiitokset rohkeasta päätöksestä asettaa Anttola kovaan paikkaan.
Vaatimatonta menestystä päivitellessä on hyvä muistaa, että Suomi ei ole menestynyt aiemmissakaan MM-hiihdoissa erityisen hyvin. Oberstdorfista 2021 saatiin kyllä kolme mitalia, mutta ei yhtään henkilökohtaista mitalia maastohiihdossa. Seefeldissä 2019 Iivo Niskanen hiihti pronssille 15 kilometrillä.
SUOMEN HIIHDON TASO ON KAPEA, mutta Planicassa nähtiin nuoria Anttolan ja Arsi Ruuskasen kaltaisia nousevia kykyjä. MM-kisojen vertailukohdaksi ei kannata ottaa Pekingin olympialaisia, joissa Niskasen sisarukset olivat hiihtämässä viittä mitalia. Valmistautuminen osui koko joukkueelta silloin nappiin, ja olympialaisten äärimmäisen kuiva lumi, hitaat kelit ja selväpiirteiset radat sopivat suomalaisille erityisen hyvin.
Planicassa olosuhteet olivat toisenlaiset, ja joukkue oli kärsinyt sairasteluista. Hiihtäjien alkukauden tulostaso kertoi, että vain Kerttu Niskanen oli hyvässä mitalikunnossa. Iivo Niskasella oli sairastetun koronan takia vähän startteja alla.
UUTISOINTI PÄÄTTYNEISTÄ MM-hiihdoista oli raflaavaa ja liioittelevaa. Jos kaikki paperilehtiin ja nettiin kirjoitetut jutut lukisi kirjaimellisesti, tulisi siihen lopputulokseen, että kansainvälinen maastohiihto on huippu-urheiluna kuolemassa hyvin nopeasti ja Suomen hiihto erittäin syvässä kriisissä.
Totta on, että hiihdon suosio hiipuu tärkeällä markkina-alueella Keski-Euroopassa ja ilmastonmuutos uhkaa kilpailujen järjestämistä perinteisissä alppikeskuksissa. Myös Norjan ylivoima rapauttaa hiihdon kiinnostavuutta, ja Suomessa hiihtojunioreiden määrä on pienentynyt.
Onneksi asian voi kääntää myös toisin päin. Hiihto on meille suomalaisille niin tärkeä laji, että siitä kirjoitetaan paljon ja intohimoisesti.
Tilanteeseen on myös mahdollista vielä reagoida, kunhan FIS ei sorru maastohiihdon tuotteistamisessa ylilyönteihin, vaan malttaa kuunnella myös urheilijoita ja valmentajia. Vaarana on, että FIS-pomo Johan Eliasch lähtee ajamaan liian sirkusmaisia uudistuksia hiihtoon.
MAASTOHIIHDON HIIPUMISTA on usein verrattu ampumahiihdon huimaan suosioon: ampumahiihto on onnistunut uusiutumaan mutta hiihto ei. Hiihdon on kuitenkin turha haikailla liikaa ampumahiihdon Keski-Euroopassa nauttiman suosion perään, koska laji on kiistatta jännittävämpi ja täynnä yllättäviä käänteitä.
Stadionilla tunnelma on katossa, koska ammunta on kihelmöivän jännittävää ja urheilijat kiertävät siellä usein. Radat ovat helpompia kuin maastohiihdossa, ja ammunta tuo yllätyksiä, jolloin ero hyvien ja keskinkertaisten urheilijoiden välillä ei ole niin musertava kuin maastohiihdossa. Kisan jälkeen tuhannet fanit kerääntyvät oluttelttoihin juhlimaan.
Vaikka hiihtokisoja on uudistettava, toivottavasti kansainvälisiä karkeloita ei aleta kehittää liian sirkusmaiseen suuntaan, jolloin matkat lyhenisivät ja radat muuttuisivat entistä kolarialttiimmiksi.
HALUTAANKO ENTISTÄ viihdyttävämpiä, lyhempiä ja dramaattisempia kisoja parhaaseen katseluaikaan? Lisää yhteislähtöjä ja vaikeita laskuja, joissa sattuu näyttäviä kolareita? Olisiko karkeasti liioittelevien nettiotsikoiden keksiminen silloin entistäkin helpompaa?
Algoritmit ohjailevat varsinkin juttujen otsikointia ja johtavat entistä negatiivisempaan kirjoitteluun, jolloin noidankehä on valmis. Otsikoiden raju liioittelu ei vastaa juttujen sisältöä eikä tapahtumia, mutta lukijat on opetettu klikkaamaan aina vain uusia otsikoita.
Mielenkiintoinen ilmiö oli se, että erilaiset nettisivustot vetävät hurjia otsikoita asiantuntijoiden sanomisista televisiossa. Koska televisiossa ja printtilehdistössä on lukemattomia hiihtoeksperttejä, jatkuva uutisvirta nettiin on taattu, kun erilaiset sivustot referoivat otsikoissaan asiantuntijoita. Harmi vain, että hiihtoa syvällisesti tuntevien ihmisten sanomisia vääristellään surutta.
Nettiotsikoiden mukaan asiantuntijoiden asialliset arviot suomalaisten esityksistä olivat kerta toisensa jälkeen murskaavan ”brutaaleja”. Esimerkiksi Virpi Sarasvuon neutraalia analyysia Viaplayllä Jasmi Joensuun hiihdosta kuvailtiin suomiurheilu.com -sivustolla värikkäästi: ”Virpi Sarasvuolta brutaalia tekstiä Jasmi Joensuusta”. Otsikolla ei tosin ollut mitään tekemistä todellisuuden ja Virpi Sarasvuon arvion kanssa. Jopa YLE viljeli netissä tiuhaan sanoja dramaattinen, raju romahdus, kohu, farssien farssi jne.
Pelkona on, että vääristelevien otsikoiden klikkimäärät alkavat ohjailla, mihin suuntaan hiihtoa kehitetään. Useinhan juuri medianäkyvyydellä perustellaan lajien tuotteistamisen tarpeita.
Toivottavasti kestävyysurheilua seuraavan yleisön arvostelukykyä ei aliarvioida
KUMPI NÄKÖKULMA VOITTAA: urheilulliset arvot vai kaiken tuotteistamista pohtivien markkinamiesten näkemykset?
Toivottavasti kestävyysurheilua seuraavan yleisön arvostelukykyä ei aliarvioida. Pitkien väliaikalähdöillä käytävien kestävyyskisojen seuraaminen vaatii syventymistä ja keskittymistä.
Juuri siksi tällaisesta kilpailusta on mahdollista rakentaa myös erittäin kiehtova TV-tuote, jos televisiointi ja väliaikapalvelut saadaan toimimaan. Nythän homma ei toimi, kun pitkiä kamera-ajoja viljellään liikaa eikä väliaikoja pysty edes itse ottamaan TV-kuvasta.
YHTENÄ RATKAISUNA suurten hiihtomaiden ylivoiman taklaamiseen on ehdotettu perinteisen hiihdosta luopumista, koska pitovoitelu vaatii valtavasti resursseja niin voitelijoilta kuin testaajilta. Pienillä hiihtomailla ei ole mitään mahdollisuuksia kamppailla tasavertaisesti Norjan kaltaisten jättiläisten kanssa.
Tässä näkökulmassa keskitytään vain siihen, miten hiihdosta saataisiin mahdollisimman suosittua huippu-urheilua ja siksi perinteisestä hiihtotavasta luopuminen selkiyttäisi tilannetta.
Suomessa perinteistä ei puolusteta vain siksi, että se kulkee meillä paremmin kuin vapaa. Kyse on myös perinteistä ja olosuhteista. Vuorohiihto on aina ollut kulkutapa, jolla voi edetä erilaisissa lumioloissa ja myös latujen ulkopuolella. Mitä talvisempi keli, sitä paremmin pertsa toimii.
Lue myös:
Niko Anttola – ”Hommia pitää vaan jatkaa”
Arsi Ruuskanen malttaa kuunnella itseään
Jasmi Joensuu ”Nautin siitä mitä teen”
Perttu Hyvärinen – sympaattinen olympiaonnistuja
Kerttu Niskanen palasi voittajaksi: ”Pääharjoitus aina kovissa maastoissa”
Hiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen: Luotamme omaan tekemiseen
TEKSTI SEPPO ANTTILA
Hiihto 2/2023