Jasmi Joensuu hakee nostetta kunnolleen SM-urakoinnin kautta

Lukulistalle
ClosePlease login

SM-hiihtojen avauspäivänä Imatralla pariviestin mestaruudet veivät Vantaan Hiihtoseura naisissa ja Imatran Urheilijat miehissä. VHS:n mestarit olivat Anni Kainulainen ja Jasmi Joensuu, Imatran Urheilijoiden Olli Ahonen ja Miro Karppanen.

Kainulainen tottui kahmimaan joukkuemitaleita edellisessä seurassaan Hämeenlinnan Hiihtoseurassa, ja luotto oli kova myös uuteen seurakaveriin.

– Kysyin eilen, että miten jos menee loppukireihin? Jasmi totesi, että hän voittaa. Ajattelin, että eihän tässä mitään hätää ollut. Jasmin hiihto näytti tänään hyvältä, Kainulainen kehui.

Joensuulle perjantai merkitsi paluuta kilpailuihin harjoitusjakson jälkeen. Edellinen kilpailu oli joulua edeltävänä viikonloppuna Dresdenissä.

– Ensin hyvä palautuminen, jonka jälkeen on tehty todella onnistunut treenijakso. Tein muutaman kovan treenin. Jos oli yhtään kylmä, tein kaikki tehotreenit matolla sisällä. En ole rasittanut keuhkojani yhtään kylmässä. Se on ollut tosi onnistunut juttu, Rovaniemellä asuva Joensuu sanoi.

Hän on kehittynyt viime vuosina hiihtäjänä harppauksin, ja onnistunut sprinttien lisäksi myös normaalimatkoilla. Imatralla hän sai hyvää viestiä kilpailuvireestään ja kunnostaan.

– Olen tosi tyytyväinen kuntooni tällä hetkellä. Luulen, että jos huomisen ja ylihuomisen saan hyvin onnistumaan, kunto siitä vaan kehittyy. Uskon, että olen tällä hetkellä elämäni parhaassa kunnossa.

Joensuu hiihtää ainakin lauantaina perinteisen kympin. Hän jälki-ilmoittautui myös sunnuntain sprinttiin, mutta siihen osallistuminen riippuu vielä myös siitä, millaisia tuntemuksia pakkaskisa lauantaina jättää.

Kotiyleisön riemuksi ja monille yllätykseksi Imatran Urheilijoiden Ahonen ja Karppanen jättivät Pohti Ski Teamin Juuso Haaralan ja Joni Mäen hopealle. Karppasen tavoitteena oli pitää ankkuriosuudella saavutettu piikkipaikka maaliin saakka. Maalisuoralla ei juuri mitään ollut mielessä.

–  Ei siinä hirveästi miettinyt mitään, oli niin hapoilla. Koitin vaan pitää Jonin takana ja ylittää maaliviivan ensimmäisenä, naurahti Karppanen, joka on viimeiset vuodet asunut ja harjoitellut Vuokatissa.

SM-hiihdot jatkuvat lauantaina perinteisen 10 ja 15 kilometrin kilpailuilla. Tuolloin kilpailutauolta palaavat Ristomatti Hakola ja Markus Vuorela.

Vastaa