Joni Mäki: ”Olisi hyvä kokeilla sitä, että kisaisi enemmän myös harjoituskauden aikana”

Lukulistalle
ClosePlease login

Joni Mäkeä ei tällä kertaa Vuokatin Aateli Racessa lopulta nähty, mutta hän odottaa mielenkiinnolla rullahiihdon kilpailuviikonloppuja Norjassa ja Ruotsissa.

– Me (suomalaiset) kisataan norjalaisiin ja ruotsalaisiin verrattuna aika vähän harjoituskaudella. Kun miettii talvea, kisoja tulee kuitenkin joka viikonloppu aika tiheällä tahdilla. Olemmeko yhtä valmiita kisaamaan kuin ne, jotka kisaavat aika tasaisesti ympäri vuoden, Mäki miettii ja jatkaa:

– Itse koen, että olisi hyvä kokeilla myös sitä, että kisaisi enemmän myös harjoituskauden aikana. Elokuussa tulee kaksi hyvää kisaviikonloppua ja syyskuussa rullahiihdon SM:t.

Mäen kevään ja kesän harjoittelu on edennyt normaaliin malliin. Kuopiossa ollutta maajoukkueleiriä ja Jyväskylässä olleita testejä lukuun ottamatta Mäki on harjoitellut kotimaisemissaan Vuokatissa.

– Suuressa kuvassa ei mitään hirveän isoja muutoksia. Painotetaan maajoukkueleiripätkillä enemmän sprintinomaisempaa harjoittelua, kotiharjoittelussa enemmän kestävyyspuolta koitetaan viedä eteenpäin. Kotiharjoittelussa ei tule ehkä niin paljon nopeutta tehtyä kuin normaalisti.

Mäen harjoituskausi viime vuonna oli rikkonainen, eikä talvesta tullut odotetunlaista. Nyt iso tavoite onkin saada ehjä harjoituskausi.

– Viime vuonna tuli aika paljon sairasteluja. Sen takia tuli puolikuntoisena tehtyä harjoituksia eikä määrääkään tullut niin paljon kuin olimme suunnitelleet. Tämä on tärkeä harjoituskausi, kun seuraaviin arvokisavuosiin tehdään vähän pohjia. Olisi tärkeää, että pystyisi tasaisesti tekemään laadullisesti hyviä tunteja.

Sairasteluissa moni asia on usein huonoa tuuria, mutta Mäki aikoo olla aiempaakin tarkempi asioissa, joihin voi itse vaikuttaa.

– Energian kanssa ollaan oltu vähän tarkempia, että sitä tulee varmasti riittävästi. Ettei ainakaan sen puolesta tulisi turhia sairasteluja. Saa olla tarkkana, kun syksy alkaa ja aletaan vähän kovempaa harjoittelemaan, että energiaa olisi koneessa varmasti tarpeeksi.

Mäki on monen muun suomalaishiihtäjän tavoin tyytyväinen Vuokattiin tulleesta rullahiihtoradan pidennyksestä. Se on yksi syy, miksi Mäki harjoittelee maajoukkueleirien ulkopuolella mieluiten kotimaisemissaan.

– Tykkään, että rullaradalla tulee haastavia kulmia, pääsee oikeasti hiihtämään kuokkaa ja vuorohiihtoa jyrkempään mäkeen. Tommoista ei ole ollut. Pystyy jauhamaan tiheämmin jyrkempääkin kohtaa ja saa tietynlaista lihaskestävyyttä varmasti tehtyä.

Mikä on lumettoman ajan suosikkitreenisi?

–  Pitkä yhdistelmätreeni, jossa rullahiihtoa ja päälle vähän juosten. Oikein lämpöisenä päivänä juoksulenkin päälle on mukava käydä uimassa. Tykkään uida siihen päälle ihan harjoitusmielessäkin. Tietysti tehot on ihan mukavia, mutta niitä ei hirveän paljon ole kesällä.

Vastaa