Junior Aateli Racen kärkikaksikko Kemppi ja Rossi kehittävät toisiaan ja luottavat juoksuharjoitteluun

Lukulistalle
ClosePlease login

Espoon Hiihtoseuran Silva Kemppi ja Selene Rossi ovat hyviä esimerkkejä monipuolisuuden merkityksestä ja harjoituskaverin tärkeydestä. Aateli Racen N18-sarjassa voittanut Kemppi ja tuntumassa kakkoseksi sijoittunut Rossi karkasivat muilta jo 3 kilometrin juoksuosuudella.

– Kaikki meni just niin kuin suunniteltiin, Kemppi sanoi.

Molempien harjoituskahden toiveisiin kuuluu nopeuden ja voiman kehittäminen. Yhdessä treenaamisessa on etunsa.

– En olisi varmaan yhtään tällä tasolla ilman Silvaa, sanoo Rossi.

Kempin toinen laji on suunnistus, Rossin juoksu. Molemmilla radalla tehtävät juoksuharjoitukset ovat oleellinen osa kesän treenejä.

– On tärkeää pitää juoksu hyvällä tasolla, se on niin hyvä treenimuoto.

Rullahiihtokilpailu sen sijaan oli molemmille uran ensimmäinen.

– Toisissa lajeissa tulee kisojen kautta tehoharjoituksia. Rullatehoja olemme tehneet, mutta kisailu on jäänyt vähemmälle, kaksikko sanoi.

Naisten kärkikaksikko ratkoi kilpailun edukseen jo juoksuosuudella, mutta Puijon Hiihtoseuran ampumahiihtäjä Arttu Heikkinen nousi M18-sarjan voittajaksi 3 kilometrin hiihto-osuudella.

– Oli positiivinen päivä. Juoksu oli tasainen ja tuntui ihan hyvältä. Hiihto oli aika raskas juoksun jälkeen, mutta ylös taisteltiin.

Myös Heikkiselle on tärkeää olla kesällä hyvässä juoksukunnossa, mutta harjoituskauden isoin tavoite on ampumisen kehittäminen.

– Harjoitusten laatuun on keskitytty, tulevana talvena nuorten MM- ja EYOF-kisoihin tähtäävä Heikkinen sanoi.

Vuokatin Aateli Race -seurannan tarjoaa Swix. Tutustu Swix -tuotteisiin täällä: www.swixsport.com

Vastaa