Matti Heikkinen Huippu-urheiluyksikön johtoon 

Matti Heikkinen
Kuva Olympiakomitea
Lukulistalle
ClosePlease login

MATTI HEIKKINEN on aloittanut työnsä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajana. Pestiä haki 17 henkilöä. Tiedotustilaisuudessa hän kertoi tuovansa tehtävään huippu-urheilijan perusarjen ymmärrystä.

– Aina rohkaisen siihen, että tehdään töitä ja mietitään, miten voidaan kehittyä. Menestys tulee sen seurauksena.

Heikkisen mukaan suomalaisella huippu-urheilulla on nyt tärkeä momentum. Tarvitaan verkostoyhteistyötä ja vahvan luottamuksen rakentamista urheilun arjessa.

Heikkinen, 38, lopetti huippu-urheilu-uransa 2019 ja on sen jälkeen työskennellyt yritysmaailmassa. Hän voitti MM-kultaa 2011 ja kolme MM-pronssia, joista viimeisen 50 kilometriltä Lahden kotikisoissa 2017.

Olympiakomitea uudistuu

Suomen Olympiakomitea uudistaa johtamistaan, toimintatapojaan ja organisaatiotaan. Muutoksista ja mm. Huippu-urheiluyksikön uusista linjauksista kerrotaan lokakuun aikana.

OK:n tiedotteen mukaan ”Olympiakomitean päivitetty strategia, viime kesänä valmistunut huippu-urheilun ulkoinen arviointi ja muut ulkopuoliset arviointiraportit puoltavat tarvetta uudistamiselle”.

– Arvot eivät ohjaa toimintaamme riittävän voimakkaasti, eikä johtamisjärjestelmämme palvele tehokasta yhdessä tekemistä ja päätöksentekoa. Haluamme enemmän modernia verkostojohtamista ja vähemmän hierarkkista johtamista, sanoo Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto tiedotteessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kesällä julkaiseman Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee luottamusta -raportin mukaan ”suomalaisella huippu-urheilulla on loistava menneisyys, epäselvä nykyisyys ja haastava tulevaisuus”. Huippu-urheiluorganisaatiota on kuvattu mm. pirstaleiseksi ja byrokraattiseksi.

Hiihto 4/2022

 

Vastaa