Kisaavien lasten ja nuorten määrä on vähentynyt, vaikka hiihtokouluihin piisaa tulijoita. Etsimme asioita, jotka edesauttavat kisailun positiivisen liekin syttymiseen, ylläpitoon ja roihahtamiseen.
Kilpailevien hiihtäjien määrän vähenemistä on surkuteltu hiihdossa pitkään. On haikailtu vanhoja hyviä aikoja, on ihmetelty, miksi nuoret eivät halua käydä kisoissa. Toisaalta lasten hiihtokouluihin riittää tulijoita jopa enemmän kuin mukaan mahtuu.
Kaikki eivät halua kilpailla, eikä tarvitsekaan. Toisaalta osa innostuu kisaamisesta melkeinpä joka tapauksessa. Valtaosalle harrastuksen ja sen luonteen ratkaisee tarjolla oleva kokonaisuus ja sattumakin.
Luonteva kasvupolku, hauskat ja monipuoliset kisailut sekä kaveristumisen pito edesauttavat kilpaharrastamisen positiivista imua. Iso merkitys voi olla myös hiihtokoulun tai seuran harjoitusryhmän vetäjällä sekä tietysti lapsen vanhemmilla ja lähipiirillä.
Hiihdossa olemme kirjoittaneet kilpaharrastuksen hinnasta. Raha voi etäännyttää lajista junioreita tai heidän vanhempiaan, vaikka aktiivinen harrastus muutoin jatkuisi. Oma osansa on myös kotialueen harrastustarjonnalla sekä lasten ja perheiden liikunnallisella polarisoitumisella.
Rahankulu pysyy helpommin kurissa, mikäli kisoja löytyy läheltä. Kisaaminen ei vaadi juniorille laajaa suksipakkaa, ja osassa seuroista on yhteiskäyttöisiä pareja. Sukset myös kiertävät lasten kasvaessa omistajalta toiselle seuroissa sekä käytettyjen suksien foorumeilla.
Erilaiset kilpailumuodot antavat hiihtoon vaihtelua.
Lempäälässä joulukuussa hiihdetyssä formulasprintissä oli ainakin pari osallistumaan kannustavaa tekijää kohdillaan. Paikkakunta sijaitsee useille hiihtäjille kohtuullisen etäisyyden päässä, ja kaikki pääsivät hiihtämään kolme kertaa.
Jokainen hiihti aika-ajon kahdesti. Yhteistulosten perusteella juniorit asettuivat finaalin formulalähtöön. Samassa kilpailussa jokainen pääsi siis nauttimaan sekä sähäkästä väliaikalähdöstä että ryhmähiihdosta.
– Meille tämänkaltainen oli uusi kokemus, mutta ihan hauska kilpailumuoto. Tuli väliaikalähtöinen aika-ajo ja syttymisiä yhteislähtöihin finaalierissä, kolmen hiihtävän lapsen isä Joonas Rokkanen sanoi.
Hämeenlinnassa asuvan Rokkasen perheen lapset hiihtävät 10-, 12- ja 14-sarjoissa. Rokkasen perheen lasten harrastusvalikoimaan kuuluvat myös olympiasoutu, yleisurheilu ja pesäpallo.
Hämeenlinnan lähistöllä kilpailuja nuorille on hyvin.
– Meiltä Tampere, Lahti ja Hyvinkää ovat hyvin lähellä. Kauhean pitkälle ei tarvitse lähteä. Ajattelen, että sopiva määrä kisoja junioreille on sellainen, että se tuntuu hyvältä. Jos kilpaileminen alkaa tuntua liian työläältä, ja harjoittelu kärsii siitä, sitten täytyy miettiä, onko niitä liikaa.
Hiihtokoulu voi totuttaa kisailuun
Tino Tiilikainen pyörittää Vuokatissa hiihtokoulua ja tietää osan paikallisista junioreista kilpailevan hyvinkin ahkerasti. Hiihtokoulutoimintaan hän tuo kilpailemista luontevasti ohjelman mukana.
– Emme tyrkytä kilpailemista, mutta hiihtokoulussa kilpaillaan jollain tavalla joka kerta. Meillä on viestikilpailuja, kiihdytysajoja tai hiihtomaassa taitolaskua. Niissä junnut alkavat luontevasti haastaa toisiaan, Tiilikainen sanoo.
Hän pitää tärkeänä, että ajatus kilpailemisesta tuodaan lapsille ja nuorille fiksusti. Jos keskustelu pyörii pelkästään huippujen kasvattamisessa tai huipuksi tähtäämisessä, moni kokee helposti riman nousevan liian korkealle.
– Elämän eri osa-alueilla kilpaillaan, joten haluan kilpailemisen olevan hiihtokoulussa luontevasti läsnä, eikä mikään outo asia. Meidän hiihtokoululaisemme ovatkin oppineet, että kisaaminen on ”ihan jees”. Meillä on nyt monia sotkamolaisia junioreita kilpailemassa. Se on vaatinut systemaattista työtä.
Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtokoulusta jatkaa Tiilikaisen mukaan noin puolet kisailemaan. He ovat yleensä lapsia, jotka käyvät hiihtokoulussa aktiivisimmin. Kaikkialla tilanne ei ole vastaava, vaan hiihtokoulusta saattaa jatkaa vain yksittäisiä hiihtäjiä kisoihin tähtäävään seuratoimintaan.
Vastinetta matkustamiselle
Alle 16-vuotiaalle kilpailuja on Kainuussa hyvinkin kattavasti ja läpi talven. Sen sijaan 18-sarjoista eteenpäin kansallisia kilpailuja on alle 200 kilometrin säteellä Vuokatista talven aikana melko vähän. Tässä on tapahtunut selkeä muutos muuallakin kuin Kainuussa.
Aikuisten kisojen vakiokävijä Tiilikainen muistelee omia lapsuus- ja nuoruusvuosiaan.
– Mikkelissä meillä oli Etelä-Savossa piirin alueella 25 kilpailua talvessa ilman että tarvitsi mennä sataa kilometriä pidemmälle.
Tiilikainen ymmärtää, että jos lapselle olisi vaikka 200 kilometrin päässä kolmen kilometrin kilpailu, moni miettii, onko lähteminen järkevää. Hän toivoo yleisesti enemmän formulatyylisiä kilpailuja myös yleisten sarjojen sprintteihin, jolloin matkustamisesta vähän kauemmaskin kansallisiin tulisi järkevää.
– Kisamuodon pitäisi olla sellainen, että ihmiset kokevat saavansa jotain lähtiessään kilpailuihin. Kilpailukalenteri on myös yksipuolistunut.
Kilpaileminen antaa kuitenkin yhä lapselle ja nuorelle paljon. Se opettaa käsittelemään onnistumisia ja epäonnistumisia. Sosiaalinen ympäristö ja kilpailuista tulevat kontaktit ovat nekin tärkeitä, kun toimintaympäristöstä ihmisineen tulee kotoisa.
– Ei kisaaminen ole vaan sitä, että opitaan pitämään itsensä ahtaalla. Kisaamisesta tulee kohtaamispaikka.
Tärkeät kaverit
Tampereen Pyrinnössä hiihtävät Maija ja Milja Häkli harjoittelevat hiihtoa ainakin kolmesti viikossa. Sisaruksista kymmenvuotiaan Miljan harrastuksiin kuuluu myös cheerleading ja 13-vuotiaalla Maijalla triathlon
– Emme ihan hirveästi kilpaile. Kilpaileminen on kyllä ihan kivaa, Häklit sanovat.
Pyrinnön seuratreeneissä on myös kavereita, mikä on harrastuksen iso plussa.
– Saa olla ulkona ja pääsee antamaan kaikkensa, Maija Häkli tiivistää lajin muut hyvät puolet.
Sosiaaliset kontaktit ovat yleisesti lapsia harrastuksissa pitävä tekijä. Seuran harjoituskertojen tiheys ja yhteinen tekeminen sulan maan kaudella voivat vaikuttaa lajin parissa pysymiseen. Tosin hyvin tiheät treenit voivat tuntua liiankin sitovilta ja karsia lapsen harrastamisesta monipuolisuutta.
Formulasprintti tuo vaihtelua
Erilaiset kilpailumuodot antavat hiihtoon vaihtelua. Se pitää yllä kiinnostusta ja monipuolistaa ärsykkeitä. Kyse ei ole pelkästään intensiteetin muutoksista, sillä sähäköissä yhteislähdöissä taktiikka ja skicross-tyyppisillä radoilla myös suksitaituruus vaikuttaa.
Espoon Hiihtoseuran Maisa Tahvanainen laskee, että hänelle kertyy yli 20 kilpailua talvessa. Hän voitti Lempäälässä 16-sarjan.
– Hiihdän mieluummin pitkää matkaa, mutta onhan tämä kivaa vaihtelua. Joutuu menemään koko matkan aika täysillä, Tahvanainen luonnehti.
Lempäälän Kisan 12-sarjalainen Eino Lattunen viihtyi formulasprintissä. Hän harrastaa myös trikkausta, joka on akrobaattisia liikkeitä sisältävä laji.
– Sprintit ovat [hiihdossa] vähän enemmän minun juttuni. Ehkä 5–10 kisaa tulee kaudessa. Se on ihan sopiva määrä, Lattunen kertoi.
Espoon Hiihtoseuran 18-vuotias Matias Veikkola on jatkanut hiihdon harrastamista ja ahkeraa seuratreeneissä käymistä sen jälkeenkin, kun kilpailulliset tavoitteet hiihdossa jäivät pois. Hän kehuu myös treenien sosiaalista puolta.
– Ehkä silloin 12–13-vuotiaana oli pieniä haaveita, että olisi hauska menestyäkin. Ei minusta itsekseni olisi tekemään sellaisia tehotreenejä, joita seuratreeneissä teen, kun on ne kaverit siinä edellä. Se motivoi, ja on motivoinut treenaamaan muutenkin, koska haluan pysyä heidän perässään, Veikkola sanoo.
Lue myös:
Juniori, harjoita tekniikkakynnystä
Teksti Heidi Lehikoinen Kuvat Heidi Lehikoinen ja Anssi Mäkinen
Hiihto 2/2024