Loukkaantumiset häiritsevät liian usein hiihtäjien harjoittelua ja kilpailemista. Siihen ei pidä tyytyä vaan reagoida kehon viesteihin ajoissa.
Suomalaisessa ja kansainvälisessä maastohiihdossa oli kuluneen kauden aikana lukuisia harjoittelua ja kilpailemista häiritseviä loukkaantumisia. Lisäksi oli vielä suurempi määrä sairastumisia, jotka johtivat merkittäviin kilpailusuunnitelman muutoksiin, suomalaisille tutuimpina Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen poisjäännit Trondheimin MM-hiihdoista.
Jokainen loukkaantuminen on liikaa, mutta miten edes maajoukkuetasoiset, ammattimaiset taustaryhmät eivät ole onnistuneet estämään urheilijoiden vaivoja? Iso osa loukkaantumisista olisi vältettävissä entistä tarkemmalla analysoinnilla, seurannalla ja paremmilla tukitoimilla.
Kyllä, urheilijoiden ja taustatiimien pitää olla huolissaan kaikista loukkaantumisista ja sairastumisista. Loukkaantuminen voi pahimmillaan päättää urheilijan uran, ja sairastuminen huonoon aikaan voi pilata unelmien ja tavoitteiden eteen tehdyn vuosien työn.
Miksi osa hyvää tulosta tehneistä juniorisarjojen menestyjistä päätyy vamma- ja sairastelukierteessä marinoiduiksi entisiksi tulevaisuuden toivoiksi? Syitä on useita, mutta merkittävinä tekijöinä ovat taustaorganisaation vajavaisuus sekä urheilijan omat fyysiset ja henkiset tekijät.
Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.
9,90 € / kk
Haluatko lukea koko artikkelin?
Juoksija.fi digi
Kirjaudu
Rekisteröidy