Pääkaupunkiseudun ladut – maailman parasta cityhiihtoa

Espoosta ja Vantaalta pääsee todella nopeasti erämaaladuille.
Lukulistalle

Missä muualla maailmassa hiihtäjä voi sukeltaa cityladuilta syvälle erämaahan muutaman kilometrin hiihdon jälkeen. Kiersimme kaikki pääkaupunkiseudun ladut. 

Viime talvi oli Etelä-Suomessa hiihtäjän unelma. Päätimme alkuvuodesta 2021 hiihtolenkillä Harri Hollon ja Henrik Palmenin kanssa hiihtää pääkaupunkiseudun merkityt ja maastoon ajetut ladut ajatuksella ”maailman paras latuvekosto”.

Tammi-, helmi-, maaliskuun aikana kaikki mahdolliset reitit olivat käytössä ainakin osan aikaa, joten tuumasta toimeen ja latuja kiertämään. Miksi hiihtää jo kertaalleen hiihdettyjä lumia, kun yhtä hyvin voi suksia uusiin maisemiin?

Valinnan varaa todella piisasi, sillä pääkaupunkiseudun noin 700 latukilometriä jakautuvat tasaisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan kesken. Myös Kauniaisista pääsee lähelle erämaalatuja ja illalla kotiin julkisia kulkuneuvoja käyttäen vaikka Helsingin keskustaan.

Miljoonan suomalaisen ladut

Hiihtourakan edetessä meille kirkastui, miten helposti miljoona eteläsuomalaista voi hypätä ladulle melkein kotiovelta, ja kuinka hyvin julkiset kulkuneuvot liikuttavat hiihtäjiä latujen varteen ja illalla kotiin.

Erityisen mukavaa oli havaita, miten hiihto edelleen liikuttaa valtavasti erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, kunhan vaan saadaan runsaslumisia talvia ja kevättalvia.

Pääkaupunkiseudun ladut
Cityhiihtoa parhaimmillaan: ruuhkainen Pasila jää taakse, ja latu kulkee kohti Keskuspuistoa kätevästi siltaa pitkin.

Helsingin, Espoon ja Vantaan latujen kiertämisen jälkeen jatkoimme omaa hiihtoputkeamme latuverkostoa laajentaen. Kierroksemme eteni ensin kehyskuntiin Keravalle, Järvenpäähän, Tuusulaan, Nurmijärvelle, Hyvinkäälle, Sipooseen, Mäntsälään ja Nummelaan.

Kun hiihtokausi Etelä-Suomessa hiipui ja lopulta vappuna päättyi, saattoi latuhiihtoa jatkaa vielä Pohjois-Suomessa. Huhti-toukokuun aikana kiertolistalle tulivat mm. Ylläksen, Pallaksen, Levin, Kilpisjärven, Utsjoen ja Inarin ladut.

Hiihtokilometrejä kertyi enimmillään 2500 henkeä kohden, mutta se oli vain kevyt pintaraapaisu maamme tuhansista laduista. Voisiko meidän suomalaishiihtäjien teemana olla tänä talvena #maailmanparashiihtovaltakunta?

Kilpaladut aina kunnossa

Hyvin vähälumisinakin talvina Helsingin, Vantaan ja Espoon päähiihtokeskuksien ladut ovat aina hiihtokunnossa. Lumetus aloitetaan heti kun kevyttä pakkasjaksoa ennustetaan vähintään viikoksi.

Latuja ajetaan alkukaudesta alkaen jatkuvasti, joten pohjat kovettuvat tehokkaasti ja vähitellen lumikerroksen paksuutta kasvatetaan. Osin apuna käytetään myös säilölunta.

Espoossa Oittaa ja Leppävaara ovat ehdottomia keskuksia, ja siellä hiihdetään alkukaudesta ensimmäiseksi ja keväällä viimeiseksi. Muiden latujen ollessa vielä työn alla Oittaalla riittää jo väkeä kellon ympäri liikkeeseen reagoivan ympärivuorokautisen valaistuksen ansiosta. Yksinäisyyttä kaipaaville yön pikkutunnit ovatkin ainoa sopiva hiihtoajankohta.

Leppävaaran latubaanat on suunniteltu kansainvälisten kisojen vaatimusten mukaan, ja ne ovat paikoin todella leveitä. Latuja on pienellä alueella paljon, eikä vaativia korkeuserojakaan puutu. Uusittu lumetusjärjestelmä takaa hyvät olosuhteet.

Vantaan Hakunilassa vastaavat kansainvälisen kilpahiihdon vaatimukset täyttävät ladut tehdään heti pakkasten alettua. Lähimetsästä löytyy yllättävän paljon jyrkkiä mäkiä ja legendaarisia kisalatuja, sillä Hakunilassa on pitkät perinteet suurten hiihtokilpailujen järjestämisessä. Suurin korkeusero lähentelee 30 metriä.

Helsingissä myös Paloheinän ladut ovat klassikoita. Profiilit vaihtelevat jyrkkäpiirteisistä kilpaladuista pitkiin ja tasaisiin peltolatuihin.

Erämaan rauhaa keskellä kaupunkia

Lumitilanteen salliessa latuverkosto levittäytyy kauas näistä keskuksista ja  laajenee melko yhtenäiseksi. Silloin pitkienkin lenkkien tekeminen tulee mahdolliseksi. Mitä pohjoisemmas hiihdät, sitä erämaamaisemmiksi ladut muuttuvat.

Espoon Oittaalta Pirttimäkeen ja Solvallaan vievät reitit risteilevät osin kansallispuistossa. Ne ovat todellisia erämaalatuja aivan keskustan tuntumassa.

Talven edetessä Pirttimäestä lähtee latuja Kalajärvelle pelto- ja metsälatuina. Pirttimäen pohjoisempi kapea metsälatu on yksi latuverkoston erikoisuuksista, mitä tulee erämaamaiseen hiihtotunnelmaan. Kalajärveltä Vantaan Petikkoon hiihdetään niin ikään keskellä metsää, joskin edelliseen väliin verrattuna leveillä urilla.

Idän suunnalla Hakunilasta pohjoiseen mentäessä ylität isoja peltoaukeita ennen kuin pääset Sipoonkorven kansallispuistoon. Sinne hiihtäminen on todella vaivan arvoista. Laajoilla suoalueilla, jyrkissä metsämaastoissa ja komeilla avokalliolla hiihtäessä voi vaan ihmetellä, missä muussa maassa kivenheiton päässä pääkaupungista voi päästä näin syvälle erämaahan muutaman kilometrin hiihtolenkin myötä.

Sipoonkorven ladut tavoittaa helposti myös Kuusijärven majalta. Halutessaan täältä pääsee latuja pitkin Keravalle asti.

Kotiovelta ladulle

Kaikkien latujen varteen pääsee todella helposti julkisilla kulkuvälineillä ja pitkän hiihtolenkin voi päättää aivan toisaalle ja palata vaikkapa lähijunalla takaisin. Sukset kainalossa on kätevä matkustaa myös metrolla, bussilla ja ratikalla. Hyvien otsalamppujen ansiosta myös valaisemattomilla metsäladuilla pärjää hienosti.

Viime talvena hiihtäjiä todella näkyi asemilla ja pysäkeillä, junissa ja busseissa. Kukaan ei enää katsonut pitkään, kun matkalippua oli ostamassa sukset toisessa kädessä ja monot jalassa. Välillä otsalampuin varustautuneita hiihtäjiä palaili pitkiltä metsälenkeiltään juna-asemille vielä keskiyön aikaan.

Pääkaupunkiseudun ladut

Latuverkosto etenee joustavasti kaupunginosasta toiseen ja puistosta seuraavaan. Vantaalla Kuusijärveltä voi jatkaa Rekolaan, Hiekkaharjuun, Leinelään ja Kulomäkeen sekä lopulta Tikkurilaan ja Siltamäkeen asti. Pistolatuja kulkee laajasti niin kerros- kuin omakotitalojen nurkille.

Espoon puolella puistoladut johdattavat hiihtäjän Petikosta Pähkinärinteen kautta Leppävaaraan ja sieltä edelleen Laajalahden kautta Tapiolaan. Ladun varteen on lyhyt matka useilta asuinalueilta.

Espoon keskuspuistossa hiihtopuitteet ovat loistavat ja paranevat entisestään, kun nyt Puolarmaariin valmistuu uusi lumetusjärjestelmä. Aivan latujen varressa asuu paljon ihmisiä, ja heille ladut ovat helposti saavutettavissa kävellen suoraan kotiovelta.

Finlandia-talon takapihalta hiihtolenkille

Helsingin laduista suurin osa on puistolatuja. Niille voi mennä hiihtämään vaikka keskellä yötä katuvalojen loisteessa. Paloheinästä ladut kiertävät parhaimmillaan Vantaanjokea mukaillen aina Vanhankapunginlahden kautta suoraan kohti Vallilaa. Ladulta voi poiketa myös itään kohti Herttoniemeä, Itäkeskusta ja Laajasaloa.

Pääkaupunkiseudun ladut
Huikeimmillaan hiihtämään pääsi viime talvena aivan Finlandiatalon vieressä.

Ydinkeskustasta Laaksosta on aivan suora yhteys Paloheinään. Lenkin voi aloittaa jopa Finlandia-talon vierestä, jolloin sukset joutuu ottamaan jalasta parhaimmillaan vain kerran tai kaksi. Laaksoon pääsee nopeasti jalkaisin esimerkiksi Kallion suunnalta.

Muutenkin Keskuspuiston ladut saavuttaa helposti, jos vaivautuu kävelemään jonkin matkaa sukset kainalossa ja monot repussa. Keskuspuiston laduilta on yhteydet myös Pasilaan, Munkkiniemeen ja Talin golfkentän ympäristöön.

Näille laduille sukset kädessä kävellessä ja ratikalla kulkiessa tietää olevansa keskellä kaupunkia, mutta ladulla sukset jalassa se unohtuu nopeasti. 

Pääkaupunkiseudun ladut esimerkkilenkki
Yli 60 kilometrin lenkin voi aloittaa vaikka Pasilasta ja päättää Kumpulaan.

Sulassa sovussa

Pääkaupunkiseudun laduilla tapaa kaikenikäisiä ulkoilijoita. Vaikka suurin osa hiihtäjistä on keski-ikäisiä, vastaan hiihtää ilahduttavasti myös lapsia, koululaisia ja vanhuksia. Laajasta verkostosta löytyy oikeat ladut jokaiselle.

Kaikkien hiihtonautinnon kannalta on tärkeää tiedostaa oma roolinsa suhteessa muihin hiihtäjiin. Kun hiihtoa vasta aloittelevat valitsevat helpoimmat ladut ja loivimmat mäet, voivat vauhdikkaammat hiihtäjät valita vaativammat kilpaladut ja vauhdikkaat laskut. Jokaisen valitessa omalle tasolle sopivat ladut vältytään epämiellyttäviltä yhteenotoilta, kolareilta ja hermostumisilta.

Kaupunkien ulkoiluväylille mahtuvat myös eri lajien harrastajat. Kävelijöiden, lemmikkien ulkoiluttajien ja lastenvaunujen kanssa liikkuvien lisäksi reitillä on ennen kaikkea juoksijoita ja pyöräilijöitä.

Erityisesti Helsingissä väylien sekakäyttö on huomioitu hyvin ja monissa paikoissa on kyltein osoitettu väylät jalankulkijoille, hiihtäjille ja pyöräilijöille.

Myös katujen aurauksilla voi helpottaa sopuisaa yhteisulkoilua. Kun pyörätiestä tai sillasta puolet on hiekoitettu ja latu on ajettu vain toiselle puolelle, on kaikilla sopivasti tilaa. Ja vielä kun hiekoittaja tai katujen auraaja muistaa nostaa työkoneen ilmaan riittävän aikaisin risteäviä latuja ylittäessään, ollaan jo melko täydellisellä tiellä.

Toisten ulkoilijoiden kunnioittaminen on avainasemassa liikuttaessa vilkkailla ulkoiluväylillä.

Hiihdettyämme viime talvena läpi kaikki pääkaupunkiseudun ladut emme voi kuin ihastella, miten hienosti ulkoiluväylille mahtuvat niin eriikäiset ja -tasoiset kuin eri lajien harrastajat. Kertaakaan emme nähneet edes viitteitä surullisen kuuluisasta laturaivosta.

 

Kaupunkien yhteistyössä kehitettävää

KOKO PÄÄKAUPUNKISEUDUN latuverkoston yhtenäisyydessä ja reittien merkitsemisessä on vielä paljon kehitettävää. Yksittäistä ulkoilijaa ei kiinnosta, minkä kaupungin alueella hän milloinkin ulkoilee tai kenen latukunnossapidon reiteillä hän hiihtää.

Sen sijaan hiihtäjä haluaa kuntarajoista riippumatta löytää helposti sinne, minne on menossa, hahmottaa kokonaisuutta ja seurata, missä milloinkin kulkee. Hän haluaa suunnitella reittejä joustavasti ennakolta ja tietää, mistä kannattaa aloittaa, missä on kahviloita ja koska ne ovat auki.

Häntä kiinnostaa, minne voi parkkeerata auton tai kuinka pitkä matka lähimmältä pysäkiltä on ladun varteen ja mitä julkisia kulkuneuvoja on käytettävissä.

Kaikkien toimintojen pitäisi olla mahdollisimman yhteneväisiä. Opasteiden olisi hyvä olla samanlaisia joka reitillä, kyltitysten pitäisi johdattaa ulkoilijat selkeästi kaupunginosasta toiseen ja opaskarttojen kertoa, missä ollaan.

Nyt tuntuu siltä, että melkein jokaisessa laturisteyksessä joku aina ihmettelee, mihin suuntaan tässä pitikään kääntyä ja kaivelee puhelimesta karttoja, vaikkei mitään valmista ulkoiluverkostoappia olekaan vielä olemassa.

Pääkaupunkiseudun ladut

Myös itse ulkoilureitistöä pitäisi vielä kehittää merkittävästi. Useampia vanhoja yhdyslatuja voisi raivata uudestaan esille ja avata lisää kokonaan uusia yhdysreittejä.

Olisi mahtavaa, jos koko verkosto muodostaisi yhtenäisen matriisin, jossa olisi helppo suunnitella 20, 30, 40 tai vaikka 60 kilometrin lenkkejä oman mielen ja lähtöpaikan mukaan.

Myös joukkoliikenteen roolia voisi korostaa. Lähijunalla matkustaen lenkin voi aloittaa todella kaukaa kotoa ja palata sinne latuja pitkin.

Mainituista kehityskohteista huolimatta pääkaupunkiseudun latu- ja ulkoilureittiverkosto lunastaa paikkansa yhtenä merkittävimmistä reitistöistä Suomessa. Laajuudessaan ja monipuolisuudessaan se on aivan ainutlaatuinen. Runsaslumisena talvena ladut vetävät vertoja mille tahansa hiihtokohteelle.

Siinä missä Sipoonkorven ja Nuuksion kansallispuistojen ladut yllättävät erämaamaisuudellaan, niin yhtä hyvin Helsingin ja Espoon keskuspuistojen ja Vantaan puistoladut junaradan varrella yllättävät monipuolisuudellaan.

Lue myös Sami Jauhojärven harjoitusohjelma kuntoilijoille osa 3: Perusharjoittelu kohti Finlandiaa

 

TEKSTI JA KUVAT POPPIS SUOMELA

Vastaa