Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa henkistä maailmaansa, suomalaisen kestävyysjuoksun historia kootaan yksiin kansiin ja juoksu nostetaan filosofiseksi kysymykseksi. Juoksija-lehden kirjakatsaus vie huippu-urheilun arkeen, menneisiin kilometreihin ja äärimmäisen kestävyyden merkityksiin – metsistä vuorille ja lähilenkeille.
Urheilua käsittelevät kirjat voivat kertoa hyvin erilaisia tarinoita. Ne voivat avata huippu-urheilijan arkea ja henkisiä ristiriitoja, piirtää kuvaa suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta tai viedä lukijan vuoristopoluille pohtimaan, miksi ihminen ylipäätään hakeutuu äärimmäisiin ponnistuksiin. Tässä kirjakatsauksessa liikutaan seiväshypyn ja juoksun huipputasolta aina yhteisölliseen ja kulttuuriseen juoksuun asti. Yhdistävänä tekijänä on juokseminen, joko konkreettisena harjoitteluna ja kilpailuna tai laajempana tapana suhtautua kehoon, suorittamiseen ja omiin rajoihin.
Murron ylitykset kirjana
Yli kaiken – Wilma Murto (Tammi) kertoo seiväshyppääjä Wilma Murron tarinan.
Kirjoittaja Hippo Taatilan mukaan kirja keskittyy Murron vuonna 2022 voittaman Euroopan mestaruuden jälkeiseen aikaan. Onneksi kirjassa on kuitenkin hienoa tarinaa myös Murron lapsuudesta ja juniorivuosista. Monipuolisesti urheilulahjakas tyttö innostuu seiväshypystä jo alle 10-vuotiaana, ja loppu onkin historiaa jo tähän mennessä, vaikka ura jatkuu.
Kirja etenee Taatilan tarinan kautta. Hän on kulkenut havainnoitsijana Murron ja hänen perheensä ja taustajoukkojensa rinnalla. Murto itse on lopulta äänessä varsin vähän.
Murto avautuu henkisestä maailmastaan enemmän kuin kukaan toinen suomalaisurheilija omissa kirjoissaan.
Ura huipulle urkeni jo nuorena Murron hypättyä junioreiden ME-tuloksen 471. Sen jälkeen koittivat kuitenkin tasannevuodet. Sama tasanne on vaivannut Murtoa myös kahtena viime vuotena. Saa nähdä, onnistuuko sen murtaminen nyt uudelleen.
Nuori Murto joutui kipuilemaan oma kehonsa kanssa. Ulkoapäin tuli jatkuvasti ohjeita, että pari kiloa vähemmän elopainoa olisi tuonut lisäsenttejä. Se aiheutti kuitenkin vain henkistä taistelua.
Lopulta Murto löysi itselleen sopivan ravinto-opin Irlannista. Ohje oli syödä yksinkertaisesti enemmän. Nälkä hellitti, energiaa riitti harjoitteluun ja elämänilo palasi. Siitä alkoi uusi nousukiito kohti EM-titteliä ja MM-kisojen pronssimitalia.
Murto kehittyi urallaan valmentaja Jarno Koivusen ryhmässä. Mukana oli myös aikaisempi SE-hyppääjä, hieman vanhempi Minna Nikkanen, joka oli hyvä sparraaja ja malli huippu-urheilusta, mutta ajan myötä myös henkisiä paineita synnyttänyt tekijä.
Kirjassa tulee esille myös Murron kommunikointivaikeudet, jopa konfliktit, Koivusen ja myöhemmin myös uusien valmentajiensa Steve Ripponin ja Mikko Latvalan kanssa.
Taatilan teksti ja tarinan kerronta on huippuluokkaa ja viihteellistä. Muutama lapsus on kuitenkin nostettava esille. Energiajuoman ja sponsoriauton esille tuonti töksähtää ikävästi muuten kaunokirjallisuuden tasoisessa tekstissä. Ammattiurheilijan taloudellisesta rakenteesta olisi kyllä mielellään lukenut ihan oman kappaleenkin.
Entäs tämä? Kun talvella 2024 Murron ympärille järjestettiin seiväskisa Turkuhallissa, sen yhteydessä on pitänyt jostain kumman syystä mainita, että ”ollaan Turun Kokoomuksen ja Turun Palloseuran rakentamassa pyhätössä”.
Joskus teksti on myös hieman liian makeaa hyppääjäsankarin hypetystä tai kielikuvat turhankin rönsyileviä, mutta menköön.
Suomalaismenestyjät kansissa
Urheiluhistoriaan keskittynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Juhana Unkuri on kirjoittanut kolmentoista menestyneen suomalaisen kestävyysjuoksijan tarinat yksiin kansiin. Mukana ovat muun muassa Pekka Päivärinta, Kaarlo Maaninka, Ritva Lemettinen, Risto Ulmala ja Jukka Keskisalo.
Ääneen pääsevät urheilijoiden lisäksi heidän lähipiirinsä. Kirjassa muodostuu kuva henkilöistä persoonina, mutta pureudutaan myös heidät huipulle vieneeseen harjoitteluun. Se etsii myös vastauksia kysymyksiin: mitä juokseminen antoi, ja mitä se vaati?
Kirja ostettavissa: jsport.fi/product-category/hiihto/kirjallisuus/
Jokaisesta yllä olevan linkin kautta ostetusta kirjasta lahjoitetaan 5 euroa Way to fly – Kestävyysjuoksun tuki ry:lle.
Vuorijuoksua ja lähilenkkeilyä
Kestävyyspuheesta on viime vuosina tullut muodikasta muillakin suunnilla kuin hikiliikunnan harrastajien parissa. Helsingin yliopistoon syntyi taannoin ”kestävyystieteen instituutti”, Kestävyyden filosofia on tämän vuoden uutuusteoksia, ja tutkija-poliitikko Laura Kolbe ehdotti yhtä hiljattain museota ”suomalaisen kestävyyden historialle”.
Eikö Urheilumuseon tarjonta enää riittänyt professorille? Näköjään riitti, sillä tarkemmin katsoen Kolbe käytti kestävyyttä lainasanan ”resilienssi” synonyyminä, joten kyseinen museo keskittyisi Suomen selviytymiseen sotien ja jälleenrakennuksen vuosista.
Kestävyydestä todella on moneksi. Urheilullisen sitkeyden olemusta pohditaan Michael Crawleyn kirjassa To the Limit (’Rajalle’), jonka englantilaisen tekijän edellinen teos oli etiopialaisen kestävyysjuoksun kiehtova esittely Out of Thin Air (Juoksija 6/2021). Tällä kertaa antropologimme on jäljittänyt ”kestävyyden merkitystä” kolmessa muussa maanosassa.
Mikä viettelee niin maallikkoja kuin ammattiurheilijoita äärimmäisiin ponnistuksiin? Mitä me muut voimme oppia heiltä? Entä miten taivaltaa pitkiä matkoja kestävää (!) kehitystä kunnioittaen?
”Jumala on onnellisimmallaan, kun ihmiset juoksevat, tanssivat ja juovat maissiolutta”, vakuuttaa meksikolainen rarámuri kaukaiselle vieraalle. Rarámurit, joiden juoksukulttuurista kertoo Christopher McDougallin menestysteos Syntynyt juoksemaan (suom. 2010), eivät tapaa ravata turhan tähden. Juoksu on heille yhteisöllinen, pohjimmiltaan uskonnollinen riitti, jossa sekundaattori on tarpeeton lisäke.
Osallistuvaa havainnointia harjoittavana kirjoittajana Crawley saa tuon tuostakin lukijan sykkeen nousemaan. Kerronta on myös sopivan itseironista: entinen edustustason juoksija ei ole enää kotonaan niljakkailla, taivaisiin nousevilla poluilla.
Kirjan toinen kiintoisa ilmansuunta on itä. Nepalin šerpat tunnetaan Himalajan valloittajien taakankantajina, mutta siinä ohessa osa heistä kilpailee vuorijuoksussa. Vaikka rahapalkinnoin mitattava menestys ei ole toistaiseksi ollut kummoista, lingvistiset edellytykset suurvoitoille ovat olemassa. Šerpan kielessä on näemmä ammottavia aukkoja kipuun, uupumiseen ja epäonnistumiseen viittaavien ilmausten suhteen.
Arvaamattomasti aiheesta ja miljööstä toiseen hyppivä kerronta huipentuu ilmastonmuutoksen haasteeseen. Kirjoittaja esittelee kotisaarensa ”vihreät juoksijat”, joiden ilmastoviestitempaus kulki Britannian päästä päähän. Mutta sekin suoritus tuotti pohjimmiltaan pelkkää energianhukkaa. Matka oli pitkä, mikään ei maailmassa muuttunut.
Lontoolaisen GoodGymin porukka hölkkää sitä vastoin lähimmäisten tähden – remontteja tehden, pihoja putsaten, vanhuksia viihdyttäen. Mannertenvälinen kestävyyskirja päätyy siten suosittelemaan ultramatkojen sijasta lähiliikunnan ja hyväntekeväisyyden kaltaisia ihanteita.
Voisiko To the Limit sulkeutua myös suomalaisen kestävyysyleisön suosioon? Kyllä, yhdellä lisäluvulla. Siinä huomioitaisiin aikamme kaiketi kestävin juoksija, postimies Pekka Aalto, joka tänäkin vuonna voitti Sri Chinmoyn 3 100 mailin urakan New Yorkin kaduilla ja jonka puheissa korostuvat rarámurien tavoin jalkaliikunnan henkiset ulottuvuudet.
TEKSTI ERKKI VETTENNIEMI
Lue myös:
Kirja-arvio: Mika Myllylän elämä
Teksti ari paunonen ja erkki vettenniemi Kuvat adobe stock
Juoksija 8/2025