Ikäjuoksija pärjää, mutta huomaako kukaan?

Lukulistalle

Moni Suomen keski- ja eläkeikäisistä kestävyysjuoksijoista on usein ikäsarjojensa arvokisoissa palkintopallilla. Miksi heistä ei juuri kerrota medioissa? 

Varttuneet lukijat muistanevat, kuinka maakuntalehdet tekivät isoja juttuja yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuista, mutta ne ajat eivät palaa.

Varttuneiden yleisurheilu taas ei medioihin ole laajasti koskaan yltänytkään. Poikkeuksia ovat vain vähän kärjistäen 90 vuotta täyttäneet teräsvaarit- ja mummot, jotka kilpailevat. He pääsevät esille erikoisuuksina. Ikäurheilijoiden yleisurheilun EM- ja MM-kisoissa Suomi kuuluu parhaisiin mitalinkerääjämaihin. Tämä lienee isojen medioiden urheilua seuraaville uutinen.

Mediajutuille olisi perusteensa jo osallistujamäärissä. Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) yleisurheilun SM-kilpailuihin on parhaimmillaan osallistunut tuhatkunta kisaajaa.

Erityisen suuri merkitys varttuneiden liikunnalla – ei siis vain urheilulla – olisi kansanterveydellisenä mallina. Samaa mieltä on SAULin toiminnanjohtaja Oki Vuonoranta.

– Liikunnallinen elämäntapa on tärkeintä. Se tuo arkeen fyysistä ja henkistä hyvinvointia, Vuonoranta sanoo.

Tulevaisuudesta voi varmuudella tietää hyvin vähän. Suomessa varmimpiin ilmiöihin kuuluu se, että vanhusten määrä kasvaa, kun elinajanodote ilahduttavasti nousee. Monet elintasosairaudet vältettäisiin, jos keski-ikäiset ja vanhukset liikkuisivat nykyistä enemmän.

Oki Vuonoranta.

Paraurheilu näkyy, SAUL ei

Jos yleisurheilu nähdään kaikkien oikeudeksi tai iloksi, Suomen Paralympiakomitea (joka yhdistyi Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n kanssa 2020) on onnistunut. Valitsihan Urheilutoimittajain Liitto pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähden useasti Vuoden yleisurheilijaksi ja 2017 jopa Vuoden urheilijaksi. Varttuneilla urheilijoilla ei ole ollut Vuoden urheilija -valinnoissa edes omaa sarjaa, kuten vammaisurheilulla aikanaan oli. Tämän vuoden Urheilugaalassa sarjoja oli yli 80.

Urheilugaalassa jaetut tunnustukset perustuvat valitsijoiden mielipiteisiin, kun lajeja ei voi pistää paremmuusjärjestykseen. Valinnat kuitenkin kertovat arvostuksesta, ikäurheilussa siis arvostuksen puutteesta.

Jo aikuisurheilutermi vähentää arvostusta. Suomessa aikuisen alaikäraja on ollut 1.7.1976 alkaen 18 vuotta. Tästä ei kai tiedetty Suomen Veteraaniurheiluliitossa (SVU), kun se vaihtoi nimensä Suomen Aikuisurheiluliitoksi vuodesta 2014 alkaen.

Koominen liiton nimi on yksi selitys sille, että laajasti harrastettu veteraanieli aikuisurheilu on jäänyt medioiden katveeseen.

Vuonoranta sanoo, että liitto on päättänyt toistaiseksi pysytellä SAUL-nimessä.

Ikäurheilijoiden arvokisoissa Suomi kuuluu parhaisiin mitalinkerääjämaihin.

35+ on kova ikäryhmä Jos ylätasolla ei osata, itse tekijät osaavat. Vuodesta toiseen vaikkapa Juoksija-lehden maratontilastosta näkee, että yli 35-vuotiaat valtaavat ison osan parhaista sijoista. Viime vuonna sadasta parhaasta maratoonarista enemmistö eli 56 oli yli 35-vuotiaita.

Tämä 35 vuoden ikä on ikäurheilijoiden arvokisoissa alaikäraja, Suomessa SVU alensi alaikärajan 30 vuoteen vuodesta 2011 alkaen. Joissakin maissa alaikäraja on 40 vuotta. Se on looginen ikäraja ainakin länsimaissa, joissa väestön keski-ikä nousee – ja kestävyysjuoksua lukuun ottamatta nelikymppinen yleisurheilija vain harvoin pärjää nuoremmilleen.

SAUL-erikoisuuksiin kuuluu sekin, että ikäsarja vaihtuu kalenterivuoden mukaan, ei siten kuin maailmalla eli syntymäpäivänä. Niinpä 30 vuotta 31. joulukuuta täyttävä saa osallistua 29-vuotiaana 364 päivää 30–35-vuotiaiden sarjaan. Tuskin ennätyskirjuritkaan tämmöisestä tykkäävät.

Vuonorannan mukaan joka vuosi joltakin SAUL-jäsenseuralta tulee esitys, että kilpailusarja pitäisi määräytyä syntymäpäivästä. Joka vuosi kilpailuvaliokunta on päättänyt jatkaa kalenterimallilla.

– Yhtenäiset kansalliset ja kansainväliset käytännöt helpottaisivat kaikkien tehtävää, toiminnanjohtaja kommentoi.

Paikalliset suuruudet esillä

Monet kunnat palkitsevat parhaita urheilijoitaan, tuovathan he kunnalleen hyvää mainetta. Silti harva kunta muistaa kuntansa varttuneet urheilijat, vaikka he olisivat ikäryhmissään maailman parhaita.

Vuonoranta kertoo, että SAULin mediahenkilöt tekevät SAUL-kilpailuista tiedotteita. Niitä julkaisevat lähinnä kulloisenkin järjestäjäkunnan pikkumediat.

– Mediatyökalujemme mukaan menestyneitä kilpailijoita ja elämäntapaurheilijoita tuodaan paikallismedioissa ajoittain esille, hän arvioi.

Vuonorannan mukaan kestävyysurheilussa SAUL-kilpailuja on paljon, ja yleisö samastuu helpommin kestävyysjuoksijaan kuin seiväshyppääjään. Siis yli kolmekymppinen kestävyysjuoksija voi hyvin päästä esille ja toimia esikuvana.

Lisäksi Vuonoranta päättelee, että ikäurheilijoista kertominen paikallismedioissa on lisännyt palkitsemisia kunnissa.

– Palkintogaaloissa master-, seniori-, veteraani- tai aikuisurheilijakategoriat ovat viime vuosina yleistyneet. Monen kunnan strategioissa mainitaan liikunnan lisääminen vanhimmissa ikäryhmissä, mutta vaikkapa eläkeikäisiä kestävyysjuoksijoita ei kaiketi mikään kunta ole koskaan käyttänyt markkinoinnissaan.

Vaikkapa Petri Juuti (s. 1977) ja Katja Järvelä (s. 1972) ovat suomalaista kestävyysjuoksua seuraaville tuttuja nimiä, vaan eipä heitä tunne urheilusta kiinnostunut tavis. Juuti oli viime vuonna Juoksijan maratontilaston 23. ja Järvelä 132. sekä naisissa sijalla 15.

Mitä mieltä Juuti ja Järvelä ovat yli kolmekymppisten kestävyysjuoksijoiden saamasta arvostuksesta?

Seura ja kunta arvostavat

Järvenpääläinen, vantaalaista KU-58-seuraa edustava Petri Juuti juoksi viime vuonna Hampurin maratonin 2.37.11. Hänen maratonennätyksensä 2.31.43 on vuodelta 2013. Samalta vuodelta on miehen paras puolimaratonin aika 1.13.30.

Maratonennätystään Juuti pitää parhaana saavutuksenaan. SM-maratonilla hän on ollut parhaimmillaan viides. Hän innostui kestävyysjuoksusta 1994, kun näki Urheilulehdessä maratonohjelman. Hän aloitti alle kilometrin lenkeillä, mutta juoksi ensimmäisen Helsinki City Marathoninsa jo 1999.

– Vuosittain treenikilometrejä kertyy reilut neljätuhatta, ennätysmäärä on yli viisituhatta, hän sanoo.

Viime vuonna maratonin 2.37 juossut Petri Juuti valmistautuu tulevan kauden kisoihin lenkkimaastoissaan Järvenpäässä.

Silloisen Veteraaniurheiluliiton SM-kisoihin Juuti osallistui heti, kun täytti vaaditun alaikärajan. Miestä motivoivat ennätykset, vaikkakin hän muistaa juosseensa kolme SVU- tai SAUL-mestaruutta maratonilla ja kymmeniä muita SVU- ja SAUL-mitaleja. Juuti kokee, että ainakin hänen seuransa ja kotikaupunkinsa arvostavat varttuneita juoksijoita. Sekä KU-58 että Järvenpää ovat palkinneet muiden urheilijoiden kanssa myös Juutin.

– Pari vuotta sitten palkinnoksi tuli 50 uintikerran ranneke Järvenpään uimahalliin, hän kertoo. Vantaan kaupunki noteerasi Juutin viimevuotisen maratonmenestyksen kutsulla helmikuiseen liikuntagaalaan.

Tätä juttua ennen Juutia on haastateltu Mikkeli Juoksussa onnistumisesta monta kertaa Länsi-Savoon, ja Itä-Savo on tehnyt maalihaastattelun.

Juutin tuloksia on noteerattu lisäksi ainakin Keski-Uusimaassa ja SUL:n nettisivuilla. Juutin tämän vuoden päätavoite on juosta Berliinin maraton alle 2.37:n. Onnistuminen tietysti vaatii sitä, että treenit onnistuvat ja terveys säilyy. Myös SAULin SM-maraton lokakuussa Vantaalla sopii Juutin kalenteriin. Keväällä hän on menossa Berliinin puolimaratonille.

Tradenomikoulutuksen hankkinut Juuti toimii Puolustusvoimien taloushallinnossa. Juoksu vie yleensä kaiken vapaa-ajan, mutta perheetön mies reissaa runsaasti sekä käy oopperassa, teatterissa ja konserteissa.

– Juoksen niin kauan kuin hyvältä tuntuu, vaikka treenikilometrit vähenevät ja ajat huononevat, hän sanoo.

”Ikä ei ole tärkeä, tulos on”

Jyväskyläläinen Katja Järvelä juoksi joulukuussa Pisan maratonin aikaan 2.55.18. Se on 50-vuotiaiden naisten Suomen ennätys. Samalla lähes alittui Järvelän oma 18 vuoden takainen ennätys 2.54.33. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Järvelä juoksi tiekympin Espanjan Murciassa 36.48, millä irtosi naisten kolmossija. Viisikymppisten naisten SE olisi parantunut yli kaksi minuuttia, mutta reitti oli 19 metriä alimittainen, joten Järvelän tulos ei ole virallinen. Järvelän oma, virallinen ennätys on 37.56 parin vuoden takaa.

Järvelä alkoi kestävyysjuoksijaksi vasta kolmekymppisenä, ja heti samana vuonna hän juoksi SM-maratonin. Nykyisinkin hän kilpailee yleisessä sarjassa, kun ei koe saavansa vastusta SAUL-kisoissa.

Juoksi Järvelä tosin viime kesänä WMA:n eli Kansainvälisen veteraaniyleisurheiluliiton MM-kisoissa Tampereella. Siellä Järvelä juoksi sekä tiekympillä että puolimaratonilla pronssia ja puolimaratonilla joukkuekultaa. Lisäksi hän on nyt innostunut ikäkausiennätysten teosta.

Katja Järvelä, WMA puolimaraton.

Järvelä puhuu mieluummin kestävyysjuoksijoista tai kilpakuntoilijoista kuin veteraani- tai aikuisurheilijoista.

– En määritä itseäni enkä muita iän perusteella. Murciassa olin naisten kolmas, en ajatellut olleeni 50-vuotiaiden eka, hän sanoo.

Hän kehaisee seuransa, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden, valmennusryhmää. Siellä tavoitteet ja tulokset ratkaisevat, ei ikä, joten Järvelä on JKU:n valmennustukiurheilija.

Järvelä huomauttaa, että useimmat Suomen kovista pisimpien matkojen naisjuoksijoista ovat yli kolmekymppisiä. Hän on ilokseen havainnut, että SAUL on viime vuosina alkanut julkaista SAUL-urheilijoiden tuloksia aktiivisesti Facebookissa. SUL-sivuilta ja isoilta medioilta hän ei odotakaan huomiota.

Matti Hannus kirjoitti Juoksijaan henkilöjutun Järvelästä 2005. Lisäksi paikallislehdet ovat jututtaneet Järvelää joidenkin menestysjuoksujen jälkeen. Viime vuonna Järvelä pääsi juoksijaystäviensä kanssa Berliinin maratonin parisatasivuiseen julkaisuun.

– Toki jokainen toivoo lajinsa näkyvän paremmin julkisuudessa. Eipä esimerkiksi Urheiluruutu yleensä noteeraa SM-maratonia.

Järvelä ei ole mieltänyt, että varttuneet urheilijat toimisivat esikuvina sohvaperunoille. Silti hän sanoo mielikseen lukeneensa juttuja 105-vuotiaasta kuulantyöntäjästä Ilmari Koppisesta.

Järvelä toimii työhyvinvoinnin asiantuntijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Perheeseen kuuluu kaksi yläkouluikäistä lasta.

Järvelä sanoo oppineensa luovimaan, jotta ehtii lenkille, yksin tai porukassa. Juoksua hän arvostaa nautinnolliseksi, oman hetken ottamiseksi. Enimmillään juoksua kertyy viikossa noin 130 kilometriä.

– Juoksen pitkälti fiiliksen mukaan. Voin lennosta muuttaa kevyen treenin kovaksi, jos huomaan juoksun kulkevan – ja päinvastoin, hän kuvailee.

Järvelä alkoi hiihtää, kun takareidet 2015 ja 2016 leikannut ortopedi suositti vapaan tyylin hiihtoa. Järvelä hiihtää tyypillisenä talvena yli 1 500 kilometriä.

– Otin tekniikkatunteja ja innostuin, kun huomasin pärjääväni pitkissä hiihdoissa, hän kertoo.

Järvelä on hiihtänyt neljästi sekä 50 kilometrin Jyväskylä Ski Marathonin että 47 kilometrin Helenan Hiihdon Pyhäjärvellä; Muoniossa hän on hiihtänyt kerran Lapponian (60 km + 50 km + 80 km). Jalat säästyvät myös vesijuoksussa. Sitä Järvelä harjoittaa monia kertoja viikossa, kesällä järvessä.

Tänä vuonna Järvelä aikoo virallisesti parantaa kympin ja puolimaratonin ennätyksiään. Jo huhtikuussa Pyhtään SM-puolimaratonilla Järvelä aikoo alittaa 1.23. Lokakuussa koittanee Vantaalla SUL:n SM-maraton.

 

TEKSTI HANNU KASKINEN KUVAT JARNO MAIMONEN JA ARI J. HYYTIÄINEN

Juoksija 3/2023

Vastaa