Janne Holmén: Paluu juoksijaksi

Maratonin Euroopan mestari Janne Holmén, 47, kirjoittaa juoksuharjoittelustaan lonkkaleikkauksen jälkeen.

Olen aiemmin kirjoittanut tällä palstalla lonkkaleikkauksestani, joka tehtiin neljä vuotta sitten, ja yrityksistäni palata normaaliin juoksuun sen jälkeen. Suurin ongelma on ollut se, että kovavauhtisempi juoksu on aiheuttanut kipuja leikatun (vasemman) puolen pakarassa. Sen olen tulkinnut johtuvan piriformis-lihaksesta.

Erilaisten yhdistelmien kokeilemisen jälkeen, kuten lepo, venyttely, hieronta ja voimaharjoittelu, aloin kaksi vuotta sitten keskittyä taas enemmän juoksuharjoitteluun. Tein vain sitä harjoittelua, jota pystyin tekemään ilman suurempia vaikeuksia. Aluksi oli kyse rauhallisesta juoksusta, jossa vauhti oli alle kipurajan.

Se saattoi tarkoittaa 5 minuutin kilometrivauhtia tai jotain vastaavaa. Huomasin myös, että mäkivedot toimivat hyvin. Ei vain siksi, että vedon kesto oli lyhyt, 30–50 sekuntia, mikä ehkäisi lihaksen kramppaamista, vaan myös siksi, että minun piti nostaa polvia tavallista korkeammalle. Se tuntui auttavan venyttämään tai vahvistamaan ongelmallisia alueita toivottavalla tavalla.

Talvella kaksi vuotta sitten aloin myös juosta intervalleja, joissa vauhti oli riittävän kovaa aiheuttamaan ongelmia. Juoksin esimerkiksi 6–10 × 1 km noin 4.00/km-vauhdilla, minuutin palautuksella.

Aluksi tuntui jonkin verran lihaksistossa lantion ympärillä jokaisen kilometrin lopussa, mutta palautuksen aikana tuntemukset helpottivat hieronnan ja venyttelyn ansiosta.

Ajan myötä tunsin yhä vähemmän ongelmia kovavauhtisessa juoksussa ja pystyin vähitellen lisäämään vetojen määrää ja joskus pidentämään intervalleja 2 tai 4 kilometrin mittaisiksi. Vuosi sitten kesällä saatoin juosta jo 6 × 1 km aikaan 3.30–3.20 kahden minuutin palautuksella.

Takaiskuja tuli

Kaikki yritykset lisätä vauhtia tai harjoituksen pituutta saattoivat kuitenkin johtaa takaiskuihin. Jouduin jälleen aloittamaan lyhyemmillä ja hitaammilla intervalleilla.

Viime keväänä olin kuitenkin kehittynyt sen verran, että pystyin joskus juoksemaan 10 km yhteen menoon aikaan 36.30. Silloin juoksin ensimmäisen puoliskon varovaisemmin hiekkatiellä ja sitten toisen hieman nopeammin asfaltilla.

Tämä tapahtui valmistautumisena Blodomloppetin 10 kilometrin maantiekisaan Uppsalassa toukokuussa. Minulla ei ollut suunnitelmia alkaa kilpailla useammin, mutta osallistuin, koska kilpailu järjestettiin lähellä kotiani ja juoksisin yhdessä työpaikkani joukkueen kanssa.

Toivoin pystyväni juoksemaan kilpailussa hieman kovempaa kuin harjoituslenkillä, ehkä alle 36 minuutin, mutta mahdollisuuteni kariutuivat liian kovaan alkuvauhtiin, kun juoksin ensimmäisen kilometrin aikaan 3.14. En ollut tehnyt mitään harjoituksia niin nopealla vauhdilla aiemmin.

Oli kulunut niin pitkä aika edellisestä kilpailustani, että tein aloittelijan virheen seuraamalla kärkeä sen sijaan, että olisin keskittynyt omaan juoksuuni. Olin kuvitellut pysyväni lähellä kärkeä aikaisempien vuosien tuloslistojen perusteella, mutta tänä vuonna juoksun taso oli paljon kovempi ja voittajan aika nopeampi kuin aikoihin.

Piriformis pistää vastaan

Loppuaikani oli 36.55. Valitettavasti ongelmat piriformis-lihaksen kanssa palasivat kilpailun jälkeen. Tämä johtui todennäköisesti liian kovasta alkuvauhdista, joka väsytti lihaksia huomattavasti aikaisemmin kuin harjoituksissani.

Jokusen viikon levon jälkeen pystyin kuitenkin kesäkuun alussa jälleen rakentamaan kuntoani 6 × 1 km:n intervalleilla, jotka aluksi aiheuttivat joitakin ongelmia. Vähitellen kehityin niin, että elokuun alussa pystyin juoksemaan 3 × 4 km ja 7 × 2 km ilman ongelmia. Elokuun puolivälissä juoksin myös 20 kilometrin lenkin noin neljän minuutin kilometrivauhdilla.

Juoksukin mahdollista lonkkaleikkauksen jälkeen

Toiveena on, että kun olen saanut lantion ongelmattomaksi, se toimii yhtä hyvin kuin terve lantio. Vuonna 2017 julkaistu artikkeli High-impact sport after hip resurfacing: The Ironman triathlon (Korkeatehoinen urheilu lantion pinnoituksen jälkeen: Ironman-triathlon) tutki liikuntaa harrastavia, jotka olivat käyneet läpi samanlaisen lantion pinnoitusleikkauksen kuin minä. Se osoitti, että vaikka paluu kilpaurheiluun oli alhaisempi niiden potilaiden keskuudessa, jotka harrastivat iskuttavia lajeja, kuten triathlonia ja juoksua, verrattuna niihin, jotka harrastivat lempeämpiä lajeja, kuten pyöräilyä ja uintia, niin tulokset operoitujen triathlonistien keskuudessa pysyivät samalla tasolla kuin ennen leikkausta.

Myös niiden keskuudessa, jotka olivat tehneet laajemman kokonaislonkkaproteesin leikkauksen, jossa reisiluun kaula sahataan irti ja korvataan metallilla, useimmille on yleensä mahdollista harrastaa varovaista juoksua. Eräässä tutkimuksessa mainittiin liikkuja, joka juoksi jopa maratonin ajassa 4.17 kaksi vuotta kokonaislonkkaproteesileikkauksen jälkeen.

Tauko ei ole hyväksi

Tärkein tuloskehitystä haittaava tekijä on ollut se, että en ole tehnyt pitkään aikaan kovempaa harjoittelua. Vielä 10 vuotta sitten juoksin säännöllisesti kaksi tai kolme laatuharjoitusta viikossa ja pystyin edelleen juoksemaan ajan 2.25 Tukholmassa maratonilla, vaikka olin lopettanut huippu-urheilumaisen harjoittelun jo vuonna 2009. Sen jälkeen harjoittelu oli kuitenkin ollut satunnaista lähes kymmenen vuoden ajan.

Muutamat minun ikäluokkani juoksijat, olen syntynyt 1977, kuten Jussi Utriainen (1978) ja Ruotsin Mustafa Mohammed (1979), juoksevat edelleen todella nopeita aikoja huolimatta heidän vähentyneistä harjoitusmääristään, koska he ovat ylläpitäneet kuntoaan säännöllisellä harjoittelulla.

Minulla ei ole kunnianhimoa käyttää niin paljon aikaa ja energiaa harjoitteluun, että voisin vielä palata entiseen kuntoon tai alkaisin kilpailla useammin ja kovemmissa kilpailuissa. Sen sijaan voisin yrittää uudelleen kotikaupunkini Blodomloppetissa ensi vuonna ja kokeilla laadukkaampaa harjoittelua ja järkevämpää vauhdinjakoa.