Syksyllä moni inspiroituu liikkumaan, mutta miten tehdä juoksu osaksi arkea? Tässä jutussa jaamme konkreettisia vinkkejä, joiden avulla juoksu löytää paikkansa kiireisessäkin elämässä.
Juoksu osaksi arkea – se kuulostaa helpolta, mutta monelle juuri jatkuvuus on hankalin osa uuden liikuntatavan omaksumista. Alkuinnostus kantaa hetken, mutta vähitellen arjen kiireet, sääolosuhteet tai väsymys vievät voiton. Juoksuharrastuksen ei kuitenkaan tarvitse olla hankalaa, vaan siitä voi tulla luonteva osa päivittäisiä rutiineja.
Juoksusta voi tulla luonteva osa arkea, kun sen sovittaa osaksi jo olemassa olevia rutiineja esimerkiksi hyödyntämällä siirtymät, odottelun tai varaamalla kalenterista hetken juoksua varten. Lenkin ei tarvitse olla pitkä tai vaatia erityistä valmistautumista, tärkeintä on lähteä liikkeelle.
Fysioterapeutti ja kestävyysjuoksija Taru Palsa antaa vinkit siihen, miten saat juoksusta kestävän osan omaa arkeasi rennosti, joustavasti ja pitkäjänteisesti.
1. Varaa aika lenkkiä varten
Rutiinien luominen ei ole helppoa, mutta niitä voi vahvistaa tekemällä tietoisen päätöksen. Järjestä jo etukäteen kalenterista aika juoksemista varten. Kun tietty päivä ja kellonaika on juoksemista varten, muodostuu siitä helpommin rutiini. Kokeile myös mikä ajankohta soveltuu arkeesi parhaiten.
2. Tee lähteminen helpoksi
Laita itsellesi valmiiksi mukavat ja hyvät varusteet niin, ettei lähtiessä tarvitse enää tehdä valmisteluja. Lähde liikkeelle maltilla. Tee alkuun vain pieniä muutoksia arkeesi, jotta juoksemisesta ei tule suorittamista. Voit palkita myös itseäsi lenkin päätteeksi.
3. Optimoi siirtymät
Monille juoksu on luonteva osa erilaisia siirtymiä. Kokeile juoksemista siirtyessäsi kotoa töihin tai takaisin, opiskelupaikkaan, kauppaan tai vaikkapa kirjastoon. Juoksureppuun saa mahtumaan yllättävän paljon tarvittavia asioita.
4. Hyödynnä odottaminen
Lähde lenkille lapsen harrastuksen aikana tai ennen omasi alkamista. Pinkaise kesken päivän lenkille, jos tilanne sen sallii. Lyhytkin juoksu on parempi kuin ei juoksua lainkaan.
5. Lähde lenkille kaverin kanssa
Arjen keskellä ei välttämättä jää aikaa tarpeeksi ystäville ja uusille tuttavuuksille. Voit käyttää juoksua tilaisuutena vaihtaa kuulumiset osana lenkkiä. Juoksemaan tulee lähdettyä, kun aika on yhdessä sovittu ja yhdessä lenkki kuluu kuin siivillä. Juttelu myös varmistaa, ettei vauhti nouse liian kovaksi.
Tämä artikkeli on uudelleenjulkaisu. Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 13.9.2023.
Lue myös:
Taru Palsa: Voiko juosta kovaa mutta lempeästi?
Vinkit antoi fysioterapeutti ja kestävyysjuoksija TARU PALSA
KUVA ARI J. HYYTIÄINEN
Juoksija 6/2023