Juoksukengät 2023: Työkengät treeniin

juoksukengät
Lukulistalle
ClosePlease login

Perustreenikenkä hakusessa? Saisiko olla runsaasti vaimennettua vai aavistuksen napakampaa juoksutuntumaa? Kenkien kevät alkaa nyt! 

Juoksukenkiin liittyvät maailmanlaajuiset valmistus- ja logistiikkahaasteet näyttäisivät jääneet pandemian jäljiltä jo taakse. Kenkien saatavuus vaikuttaa hyvältä, ja monet brändit ovat jo alkuvuodesta julkistaneet uusia mallejaan – ja lisää on luvassa pitkin vuotta.

Hyvän saatavuuden ja testijuoksujen kannalta melko leppeän talven ansiosta aloitamme kenkäkevään jo tästä numerosta. Tämänkertaisessa kattauksessa on mukana pääsääntöisesti varsin runsaasti vaimennettuja juoksukenkiä, jotka soveltuvat perusharjoitteluun ja pitkille lenkeille.

Mukana ovat muun muassa suosikkimalli Hoka Cliftonin ysiversio sekä Asicsin alkuvuoden tärkein lanseeraus GEL-Nimbus 25. Puman vahvaa paluuta edustaa varsin onnistuneella välipohjalla varustettu Foreverrun ja New Balancelta mukaan ehätti pehmeydellään hurmannut ja hämmentänyt More v4.

Tulevissa numeroissamme jatkamme kevään juoksukenkien testailuja. Huhtikuun kattaus on tämänkertaista aavistuksen ”peruslenkkarimaisempi” ja toukokuussa pääsemme koviin treeneihin ja kisoihin soveltuvien kenkien kimppuun.

Tämänkertaista kokoelmaa on testijuostu kuuden henkilön voimin. Kenkiä emme laita paremmuusjärjestykseen, vaan kuvailemme niiden ominaisuuksien hyviä ja huonoja puolia. Lisäksi arvioimme mihin käyttöön ja millaiselle juoksijalla kenkä näkemyksiemme mukaan parhaiten sopisi.

Käyttäjälleen sopiva juoksukenkä on juoksijan tärkein varuste, joten niiden valintaan on hyvä paneutua. Toivottavasti arviomme auttaa sinua hakeutumaan itsellesi oikeanlaisten jalkineiden pariin.

 

Asics GEL-Nimbus 25

Uudistunut suosikki

Juoksukengät 2023

Juoksukengät 2023

LÄPIKOTAISIN UUDISTETTU Nimbus on yksi japanilaisbrändin ikonisimmista juoksukenkämalleista. Versio 25 on mainio kuntoilijan harjoitustossu.

KANTAPÄÄ istuu kenkään kuin nakutettu ja erittäin pehmustettu reunus pitää kantapään mukavasti paikoillaan. Päälliseen neulottu hyvin joustava ja ohut iltti pysyy varmasti paikallaan, joskin osa testaajista kaipasi siihen lisää paksuutta. Nauhoitus on perusvarma ja lestin leveys on keskitasoa. Mukava päällinen on laadukkaasti viimeistelty, ja kantaosan vetolenkki on oiva lisämauste.

PAKSUSSA VÄLIPOHJASSA yhdistyvät luontevasti pehmeys ja kimmoisuus. Mikään ilmalaiva Nimbus ei siis ole, vaan vaimennus on joustavan napakkaa. Näillä taittuvat siis pitkät lenkit ja ”puolireippaaseen” menoon kimmoisuutta on passelisti. Vauhtihommissa askellus menee turhan työlääksi. Kenkä on melko kiertojäykkä ja juoksutuntuma on vakaa.

NIMBUS on mukava ja laadukas paketti. Vau-fiilistä näistä ei ehkä saa, mutta nämä jalassa kelpaa kerätä mielin määrin nautinnollisia kilometrejä. Modernin tyylikkäillä kengillä kelpaa astella vapaa-ajallakin mukavasti.

Asics GEL-Nimbus 25

  • Paino 301 g (M: US 9,5), 260 g (N: US 8,5)
  • Droppi 8 mm
  • Hinta 200 €

+ Plussat

  • vaimennuksen luonne, mukavuus,
  • istuvuus
  • ulkonäkö

− Miinukset

  • iltti voisi olla paksumpi
  • ei innosta vauhtijuoksuun 

Hoka Clifton 9

Työkenkä vailla vertaa

Juoksukengät 2023

NAUTINNOLLISEN MUKAVA työjuhta perusharjoitteluun. Siinä Hoka Clifton 9 pähkinänkuoressa. Ysiversioon on tehty uudistuksia, mutta juoksutuntuma on silti tuttu – ja jopa kepeä.

CLIFTONIN ISTUVUUS ei petä. Kantapää pysyy paikoillaan varmasti. Akillesjänteen seutu on pehmustettu ja iltti on erityisen muhkea ja mukava. Uusi päällinen on moitteeton, ja nauhoitus on toimiva. Lesti on Hokan tyyliin perusmallissa kapeanpuoleinen ja varvasosa on suippomainen. Saatavilla on myös leveämpi wide-malli.

VÄLIPOHJAMATERIAALI on kehittynyt. Paino on vähentynyt, vaikka välipohja on kolmisen millimetriä aiempaa paksumpi. Mikään pomppuihme Clifton ei ole, mutta runsaan vaimennuksen ohella siinä on ripaus kimmoisuuttakin. Kenkä vieläpä rullaa vaivattomasti, joten kaikki nautittavan askelluksen ainekset ovat kasassa. Se on omimmillaan pitkiksillä ja perustreeneissä, mutta keveys ja helppo juostavuus mahdollistavat vauhdikkaammatkin rykäisyt.

HOKAN MENESTYSMALLI miellyttää takuuvarmasti sen entisiä faneja, ja se sopii laajalle käyttäjäjoukolle. Ulkonäköä myöten sen kaikki osa-alueet ovat vähintään hyvällä tasolla. 

Hoka Clifton 9

  • Paino 272 g (M: US 10D), 220 g (N: US 7,5B)
  • Droppi 5 mm
  • Hinta 155 €

+ Plussat

  • mukava ja tasapainoinen vaimennus
  • istuvuus
  • monikäyttöisyys
  • rullaavuus, keveys

− Miinukset

  • ei merkittäviä heikkouksia

NEW BALANCE More v4

Ihanan pehmeä

Juoksukengät 2023

Juoksukengät 2023

”HOW COULD LESS BE MORE? More is more”. Ruotsalaisen hevikitaristi Yngwie Malmsteenin tokaisu tulee väistämättä mieleen NB:n More-mallin kanssa astellessa. Ylitsevuotavan pehmeällä vaimennuksella varustetussa kengässä jalka matkustaa kuin ilmatyynyaluksen kyydissä. Muhkea ulkomuoto kuitenkin hämää, sillä Moren nelosversio on juoksutuntumaltaan odotettua eläväisempi.

LESTI on leveänpuoleinen ja varvastilaa on runsaasti. Kantapää uppoaa syvälle kenkään ja pysyy varmasti paikallaan. Suurin osa testaajista sai kengän istumaan jalkaansa hyvin. Iltti ja nauhoitus ovat tavanomaista tasoa.

FRESHFOAM X -välipohjamateriaalia on yllin kyllin pisimpiinkin juoksuihin. Kimmoisuuttakin on riittävästi, ja ajoittaiset kiihdyttelytkin sujuvat odotettua paremmin. Mikään vauhtikenkä More ei toki ole, mutta juoksutuntuman keveys ja kohtuullisen hyvä rullaavuus tekevät siitä monipuolisen treenitossun. Matala droppi ei välttämättä ole kaikkien mieleen.

VAKAA KENKÄ tarjoaa runsaasta välipohjastaan huolimatta notkean ja jalalle luonnollisen askeleen. Tämä saattaa olla sinun kenkäsi, jos haluat maksimoida mukavuuden ja vaimennuksen juoksuharjoittelussasi. 

NEW BALANCE More v4

  • Paino 313 g (M: US 10), 271 g (N: US 9)
  • Droppi 4 mm
  • Hinta 175 €

+ Plussat

  • muhkea vaimennus
  • mukavuus
  • painoaan kepeämpi juoksutuntuma
  • notkea, heijastava logo

− Miinukset

  • osalle käyttäjistä jopa liiankin vaimennettu
  • epämääräinen alustatuntuma ei miellytä kaikkia

ON Cloudrunner

Tyylillä peruslenkille

Juoksukengät 2023

ON CLOUDRUNNER on aloittelijallekin soveltuva yleislenkkari. Se ei loista millään osa-alueella, mutta ei toisaalta petäkään. Tuntuma alustaan on varsin läheinen ja askellus sillä on vakaata.

KANTAPÄÄ istuu syvällä kengässä, ja kantaosan reuna on tukeva ja mukavasti pehmustettu. Päällinen on varsin jämäkkää materiaalia ja tuhdisti pehmustettu iltti täydentää toimivan istuvuuden. Lesti sopii aavistuksen leveämpäänkin jalkaan.

VAIMENNUS on luonteeltaan napakkaa, jopa kovahkoa, mutta peruslenkeille riittävää. Testaajat kaipasivat kimmoisuutta lisää, mutta kohtuullisen hyvä rullaavuus paikkasi kimmoisuuden puutetta.

CLOUDRUNNERIN kaikki ominaisuudet ovat hyvin tavanomaiset. Pitkien lenkkien sijaan se sopii enemmänkin perusharjoitteluun ja satunnaisiin vauhtitreeneihin. Napakkaa vaimennusta arvostavalle Cloudrunner voi olla kelpo valinta.

Onit ovat tunnetusti tyylikkäitä ja huolella viimeisteltyjä tuotteita, kuten tämäkin. Tällaiset kengät ovat loistavat reissuilla, kun samalla kengällä hoituu aamulenkki, turistikierrokset ja iltamenot – tyylistä ja mukavuudesta tinkimättä. 

ON Cloudrunner

  • Paino 303 g (M: US 10), 275 g (N: US 9)
  • Droppi 9 mm
  • Hinta 160 €

+ Plussat

  • istuvuus
  • monipuolisuus
  • tyylikäs ulkonäkö

− Miinukset

  • hieman tylsä juoksutuntuma
  • kovahko vaimennus ei innosta vauhtijuoksuun 

PUMA Foreverrun Nitro

Mukava, muttei ikuinen

Juoksukengät 2023

PUMA FOREVERRUN on runsaasti vaimennettu, helposti juostava ja vakaa harjoituskenkä, joka sopii monelle perusharjoitteluun.

ISTUVUUS jätti toivomisen varaa. Hienosti paikallaan pysyvän iltin yläosa on pehmustettu, joten nauhat voi tiukata huoletta kireälle. Kantapäätä ympäröivä reuna ei ole erityisen korkea, ja jalka voi jäädä heilumaan, jos nauhat jäävät vähänkään löysälle. Kantapäälenkki helpottaa pukemista. Istuvuutta kuvailtiin väljäksi, joten kenkä sopii leveämpäänkin jalkaan. Varvastila on kuitenkin korkeussuunnassa varsin matala.

VÄLIPOHJASSA on käytetty kahden eri tiheyden Nitro-materiaalia, ”kehys” on tiiviimpää ja keskikohdat pehmeämpää. Tiiviimpi materiaali lisää vakautta ja kenkä sopiikin pientä tukea tarvitsevalle. Vaimennus on kuitenkin pehmeä, mutta se ei lösähdä kasaan. Kimmoisuutta on sopivasti peruslenkeille, ja vaimennuksen runsaus toki riittää pitkiinkin taipaleisiin.

KIIHDYTTELYIHIN tai vauhtitreeneihin Foreverrun ei oikein innosta. Ulkopohjassa kumiseosta ei ole koko pohjan alueella, joten kulumisen estämiseksi tällä kannattaa välttää karkeita sorateitä. Mikäli istuvuus osuu omaan jalkaasi, Foreverrun on kelpo yleiskenkä.

PUMA Foreverrun Nitro

  • Paino 273 g (M: US 9), 245 g (N: US 8,5)
  • Droppi 10 mm
  • Hinta 180 €

+ Plussat

  • helposti juostava
  • hyvä vaimennuksen ja painon suhde

− Miinukset

  • istuvuus
  • ulkopohjan kulutuskestävyys?

SAUCONY Guide 16

Tukea ilman säihkettä

Juoksukengät 2023

PRONAATIOTUETTU SAUCONY GUIDE 16 ei hurraa-huutoja aiheuta, mutta tasapainoisena kokonaisuutena se on omassa kategoriassaan oiva harjoituskenkä.

Kantapäätä ympäröivä reunus on sopivasti pehmustettu ja jalka pysyy paikallaan hyvin. Maltillisesti uudistettu päällinen on mukavan joustava. Sopivan tuhti iltti on neulottu päälliseen kiinni ja se pysyy hienosti paikallaan. Lesti on leveydeltään keskitasoa.

VAIMENNUKSEN yleistuntuma on napakka tai nykymittapuulla jopa kovahko. Vaimennus riittää pitkille lenkeille, jos vaimennuksen luonne miellyttää. Kimmoisuutta löytyy jonkun verran, ja kengän etuosan notkeus parantaa rullaavuutta jonkin verran. Osa testaajista piti tätä puhtaasti peruslenkin ja pitkisten työjuhtana, osan mielestä tämän varsin kepeän tossun ominaisuudet sopivat myös vetotreeneihin.

PRONAATIOTUKI tuntuu juostessa, mutta useimmilla se ei pidemmän päälle häirinnyt. Tukea askeleeseensa kaipaaville tukea on kaiketi sopivasti. Alaspäin levenevä välipohja korostaa kengän vakautta.

KAIKESSA TAVANOMAISUUDESSAAN Guide on pätevä treenikenkä, jos kaipaat askeleellesi tukea ja pidät napakasta vaimennuksesta. 

SAUCONY Guide 16

  • Paino 280 g (M: US 10), 249 g (N: US 9)
  • Droppi 8 mm
  • Hinta 160 €

+ Plussat

  • istuvuus
  • kepeä juoksutuntuma
  • vakaus

− Miinukset

  • tavanomainen
  • vaimennuksen napakkuus ei sovi kaikille
  • *Droppi = kannan ja päkiän välinen korkeusero

TEKSTI PENA REKIRANTA KUVAT ARI J. HYYTIÄINEN

Juoksija 2/2023

Vastaa