Suomen kestävyysjuoksun vaikea kesä paljastaa syvemmän ongelman. Loukkaantumiset ja ylikuormitus ovat pysäyttäneet kehityksen, vaikka valmennus ja olosuhteet ovat kunnossa, kirjoittaa Ari Paunonen.
Aluksi ilonaiheet: Nuorten miesten kehittyminen 800 metrillä on ollut hyvää. Estejuoksija Ilona Mononen on ottanut mukavia voittoja arvokisoissa, ja huipennus on vielä edessä MM-kisoissa. Suunnistaja Tuomas Heikkilä on tehnyt pitkin vuotta hyviä rastinottoja myös juoksussa.
Mutta jos suunnistaja on maamme paras pitkillä ratamatkoilla, kertoo se paljon miesjuoksijoiden tilanteesta.
Kehitys hyytyi loukkaantumisiin
Juoksun taso on heikentynyt jo pitkään, siinä ei ole mitään yllättävää. Ikävä yllätys on ollut kärkijuoksijoidemme hyvän kehityksen hyytyminen lähes täydellisesti loukkaantumisten, sairastelujen ja mystisempien taantumisten takia.
Pian alkaviin Tokion MM-kisoihin Suomesta lähtenee Monosen lisäksi vain Eveliina Määttänen, jolla on ollut vaikeuksia löytää parasta tuloskuntoaan tänä kesänä, ja kilpailuihin vuoden tauon jälkeen vasta palannut Alisa Vainio.
Ongelmien yhteisenä tekijänä saattaa olla viime vuosien kuluttava arvokisaputki, jonne parhaat juoksijamme ovat tosissaan yrittäneet, vaikka kisalipun lunastaminen ei lopulta kaikilta onnistunutkaan. Kovan satsauksen hinta taisi tulla maksuun tänä kesänä.
Liian kuluttavaa harjoittelua?
Loukkaantumiset kiusaavat muidenkin maiden urheilijoita. Naapuriemme tähdet Jakob Ingebrigtsen on ollut koko kesän kilpailematta akillesvaivojensa takia ja Andreas Almgren on kärsinyt loukkaantumisista koko uransa ajan.
Syyttävä sormi kohdistuu tietysti harjoitteluun. Suomalaisten harjoittelussa on kuitenkin vahva kansainvälinen kytkös, joten siinä suhteessa ei olla jälkijunassa. Käytettävissä oleva valmennustietokin on akateemista huipputasoa.
Suomalaisjuoksijoita on mukana myös kansainvälisissä ryhmissä ja teholeirityksissä. Toteutuuko niissä riittävän yksilöllinen valmennus ja huolenpito, on jo toinen asia. Onko harjoittelu liian kuluttavaa, kun rinnalla on joka päivä huippunimiä? Urheilija kaipaa välillä myös helpompia jaksoja ja omaan tahtiin harjoittelua.
Kestävyys ei enää kasva arjessa
Laajasta harrastajamäärästä emme voi enää haaveilla lajien välisen kilpailun ja pienenevien ikäluokkien takia, eikä luonnollinen elämäntapakaan tue uraa kestävyysjuoksijana. Tulevaisuudet huiput ovat harvoja yksittäisiä yrittäjiä.
Monissa seuroissa lapset ja nuoret liikkuvat yhä enemmän sisähalleissa, kun kestävyysjuoksija kaipaa ulkoilmaa. Myös monipuolisuutta korostetaan, mutta sillä virheellä, että se ymmärretään usein vain teknisten taitojen kehittämiseksi, ja yksi tärkeä ominaisuus, kestävyys, jää huomioimatta.
Kestävyysjuoksusta kiinnostuneiden seurojen kannattaisikin tehdä yhteistyötä maastohiihdon ja suunnistuksen kanssa.