Ilman iloa juoksu voi muuttua pelkäksi suorittamiseksi. Juoksu voi olla myös lempeää, kun arvostat itseäsi ja juokset itsellesi sopivalla tavalla.
Kun aloitin aktiivisen juoksuharrastuksen, muistan monen korostaneen lajin kovuutta, pitkiä lenkkejä rääkkinä ja kisojen raastoa. Sama lähestymistapa tulee yllättävän usein edelleen esiin, erityisesti keskustellessani juoksusta ihmisten kanssa, jotka eivät vielä ole löytäneet sisäistä juoksijaansa. Mielikuvat lajin ”raakuudesta” pysyvät vahvoina. Lisäisikö muiden näkökulmien esiin tuominen lajin saavutettavuutta? Millaista on lempeä juoksu ja voiko juosta lempeästi, vaikka juoksisikin kovaa?
Varsinkin sosiaalisessa mediassa huomaa helposti, että juoksusta puhuttaessa kiinnitetään usein huomiota tekniikan arviointiin ja ”väärien” harjoittelutapojen tunnistamiseen. Annetaan kuva, että olisi jokin ”oikea” tapa juosta, harjoitella ja olla juoksija. Virheitä löytyy aina, jos niitä etsii ja mitä enemmän niitä etsii, sitä enemmän niitä myös löytää. Tuntuu, että melkein mikään muu kuin täydellisyys ei kelpaa.
Muista ilo, unohda ankaruus
Erityisesti kilpaurheilussa – mutta myös kuntojuoksijoiden keskuudessa – olen usein törmännyt tilanteisiin, joissa juoksija ei ole tyytyväinen siihen, mitä hän on saavuttanut. Vaikka hän olisi juuri juossut kovempaa kuin koskaan aikaisemmin ja onnistunut saavuttamaan kisassa uuden oman ennätyksensä, ei se näytä aina tuottavan iloa.
Kehittyminen vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Vaikka harjoitteluohjelma tai juoksusovellus muistuttelisi jo seuraavasta lenkistä, voi joskus olla viisasta vain kuunnella oman kehon antamia viestejä. Pitkälle tähtäävä harjoitusohjelma sekä kova halu juosta ja kehittyä voivat tuoda joskus virheellisen käsityksen siitä, että kehittymistä tapahtuu vain harjoitellessa. Mitä enemmän, sitä enemmän.
Juoksun ei tarvitse olla pelkkää suorittamista
Moni meistä on varmasti kasvanutkin ajattelutapaan, että vain kova työ palkitaan tai että lepo olisi sama asia kuin laiskottelu. Uskon kuitenkin, että ilman riittävää lepoa, ravintoa ja palautumista ei voi kehittyä kokonaisvaltaisesti. Palautuminen ottaa myös oman aikansa. Harjoittelun rytmittäminen on tärkeää mielelle ja se auttaa säilyttämään kipinän ja ilon juoksuun.
Liiallinen ankaruus itseä kohtaan ja hampaat irvessä tekeminen vie pitkällä aikavälillä pohjan kehitykseltä, mikäli se syö samalla ilon tekemisestä.
Uskon, että suuri osa kehityksestä tulee sen myötä, että osaa nauttia ja keskittyä olennaiseen. Kun juoksuun ei sido liian kovia odotuksia tai vaatimuksia, se luo tilaa avoimuudelle ja muuttuu lempeäksi.
Löydä oma tapasi olla juoksija
Parhaimmillaan juoksu tuo valtavasti iloa, lämpöä, itseluottamusta ja uusia kokemuksia elämään. Se on myös erittäin saavutettava laji, jolla on suuri potentiaali tavoittaa entistä suurempi osa maailman ihmisistä.
Samoin kuin ei ole yhtä ja oikeaa tapaa juosta, ei ole myöskään olemassa yhtä tapaa olla juoksija. Juoksun monipuolisuus antaa mahdollisuuden löytää itselle sopivan tavan olla juoksija. Olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä ja jokaisella meillä on erilainen elämä. Virheiden ja haasteiden etsimisen sijaan, voimaannuttavampaa on tunnistaa vahvuuksia ja kannustaa onnistumisista. Vaikka juoksussa voi aina kehittyä, sen ei tarvitse välttämättä olla pelkkää suorittamista tai tuoda lisäpainetta jo muutenkin usein vaativaan elämään.
Kokeilemalla, antamalla mahdollisuuksia, välttämättä oletuksia tai ennakkoluuloja, juoksusta voi löytää aina uusia puolia ja oppia arvostamaan sitä omana liikkumisen ja olemisen muotona. Tärkeää on oppia, uskaltaa ja antaa tilaa kuunnella itseään lempeästi ja arvostaen.
Jokainen, joka juoksee, hölkkää, harjoittelee, lenkkeilee tai kilpailee juuri sillä omalle itselleen sopivalla tavalla, ansaitsee kannustusta ja arvostusta. Lempeä juoksu voi tuoda lempeyttä myös muuhun elämään.
Lue myös:
Teksti Taru Palsa Kuva Ari J. Hyytiäinen