Ensikertalainen Ali Abdulrahman voitti Kankaanpään maratonin

Lukulistalle
ClosePlease login

Kankaanpään maratonin voitti maratonin ensikertalainen Turun Urheiluliiton Ali Abdulrahman ajalla 2.32.07. Kilpailu juostiin viiden asteen lämpötilassa ja tuulen voimakkuus oli viisi metriä sekunnissa.

Lähelle maajoukkuetasoa jo noussut Abdulrahman on kotoisin Irakista ja harjoitellut Suomessa mm. juoksemalla päivittäiset työmatkansa vihannestarhalle ja takaisin.

24-vuotiasta Abdulrahmania valmentaa entinen maajoukkuejuoksija Timo Kero. Tänä vuonna hän on sijoittunut puolimaratonin SM-kilpailuissa neljänneksi ja Kalevan kisojen 10000 metrillä kuudenneksi.

Miesten puolimaratonin voitti Turun Urheiluliiton 47-vuotias Jukka Kero ikäisekseen erinomaisella ajalla 1.11.13. Hänen seuratoverinsa Samuli Huusko hävisi loppukirissä vain kolme sekuntia.

Jukka Kero pitää hallussaan 45-vuotiaiden miesten Suomen ennätystä 1.10.55, jonka hän juoksi keväällä maantiejuoksun SM-kilpailuissa Pyhtäällä.

Tampereen Pyrinnön 19-vuotias Nuutti Lintunen voitti yllättäen miesten 10 kilometriä. Lintunen pyrähti elämänsä ensimmäisen kympin ajassa 33.33.

Naisten 10 kilometriä voitti vaihto-oppilaana Suomessa opiskeleva 17-vuotias italialainen Margherita Vignolo ajalla 41.17.

(Teksti: Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA. Kuva: Jarno Maimonen.)

KANKAANPÄÄ 16.10.2021 Kankaanpään maraton

Miehet,

Maraton: 1) Ali Abdulrahman TuUL 2.32.07 (debyytti), 2) Jukka Hyttinen 39 SavRi 2.35.04, 3) Ari-Pekka Lassila 34 VetelU 2.38.50.

Puolimaraton: 1) Jukka Kero 47 TuUL 1.11.13, 2) Samuli Huusko 30 TuUL 1.11.16, 3) Janne Niemi JanJa 1.13.01, 4) Jaakko Kero 49 TuUL 1.13.44, 5) Veijo Honkaniemi 55 RovanRR 1.19.27.

10 km: 1) Nuutti Lintunen 19 TP 33.33 (debyytti), 2) Niko Koskela 31 IlmajKi 34.02, 3) Juha Järvelä 41 KurikRy 34.03.

Naiset,

Maraton: 1) Elina Peltomaa 36 Pomarkku 3.24.02, 2) Heidi Mattila TriSu 3.26.28.

Puolimaraton: 1) Terhi Halonen 47 KuntoPi 1.38.45.

10 km: 1) Margherita Vignolo 17 Italia 41.17.

Kaikki tulokset tästä

Artikkeli Ensikertalainen Ali Abdulrahman voitti Kankaanpään maratonin julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi