Juho Ylisen tiukka viikonloppu: SM-mitali maratonilta ja suunnistuksesta

Lukulistalle
ClosePlease login

Juho Ylinen piti kiirettä menneenä viikonloppuna. Lauantaina hän juoksi Vantaalla SM-maratonilla kolmanneksi ajalla 2.23.00, seuraavana päivänä sunnuntaina Kouvolassa suunnistuksen erikoispitkän (26,7 km) SM-kisassa tuli niin ikään pronssia.

Ylisen tiukin katse on ollut kuitenkin jo tovin polkujuoksussa, johon hän alkoi panostaa suunnistuksen pohjalta pari vuotta sitten. Poluilla hän oli tämän vuoden MM-kisoissa jo 28:s.

– Täytyy myöntää, että nyt tuntuu jaloissa. Sen verran erilainen viikonloppu on takana, Ylinen kommentoi Juoksija-lehdelle maanantaiaamuna kotoaan Jyväskylästä ennen kiirehtimistään yliopistolle IT-alan luennoille.

– Maratonin ja suunnistuksen tupla oli impulsiivinen päätös. SM-maraton oli päätähtäin, mutta innostuin sitten ilmoittautumaan viime hetkellä myös suunnistuksen SM-kisoihin. Jos jalkani olisivat olleet liian kipeät maratonin jälkeen, olisin ollut valmis jättämään suunnistuksen väliin. Vantaan maratonpäivänä liikkumista tuli kisan jälkeen kuitenkin niin paljon, etteivät jalkani ehtineet kangistua, vaan sunnuntaina ne tuntuivat yllättävän tuoreilta. Yleensäkin pitkän suorituksen jälkeen lihaksissa tuntuu vasta toisena päivänä kisan jälkeen, Ylinen selvitti tuntemuksiaan.

Suunnistuksessa apuna oli myös yhteislähtö, joka auttoi pitämään hyvää vauhtia alusta lähtien. Väliaikalähdössä Ylinen olisi kenties lähtenyt liian hitaasti liikkeelle.

– Loppumatkasta kavereita alkoi tulla selkä edellä vastaan. En tiennyt sijoitustani, mutta maalissa sain todeta juosseeni jälleen pronssille, Ylinen kertoi naurahtaen.

Samalla hän totesi rehdisti, että kisassa oli runsaasti huippunimien poisjääntejä, mikä helpotti palkintopallille pääsyä.

Kunnon puolesta kestotupla ei Ylisen mukaan ollut ylivoimainen. ”Kun paljon harjoittelee, niin jaksaa”, jopa 10 000 harjoituskilometrin vuositahdissa tällä hetkellä oleva kestävyysmies totesi. Maratonin rasitukset olivat kuitenkin tuntuneet jaloissa rastien haussa ylä- ja alamäissä.

Viikko ennen SM-tuplaansa Ylinen kävi voittamassa Kolilla Vaarojen maratoin 43,9 kilometrin kisan, joka vei aikaa kolme tuntia ja 40 minuuttia. Seuraava kilpailu odottaa jo reilun viikon päästä, kun Espanjassa ja Marokossa kisaillaan viiden päivän ja viiden startin etappijuoksu, joissa matkat ovat 5 ja 25 kilometrin välillä.

Juho Ylinen
Juho Ylinen asuu Jyväskylässä Laajavuoren juurella, josta avautuvat komeat ja vaativat lenkkimaisemat.

Ratajuoksua polkujen välipalana

Viime kesänä Ylinen oli Kalevan kisojen 10 000 metrillä kuudes ennätyksellään 30.34,49. Se onnistui kahden ja puolen viikon projektilla, johon sisältyi neljä treeniä radalla.

– Siinä ehdin vähän totutella kovempaan vauhtiin. Tavoitteeni oli 30.30:n alitus, joka ei ihan toteutunut.

25-vuotiaan Ylisen tähtäin on kuitenkin tiukasti polkujuoksussa, ja suunnitelmat ensi vuodelle ovat jo pohdinnassa.

– Laitan kalenteriin ensin tärkeät polkujuoksut. Sen jälkeen katson, kuinka aikaa jää muille kisoille. Suunnistusta jatkan viestien muodossa.

– Maraton kuitenkin kiinnostaa. Sille olisi aikaa vuoden päästä syksyllä. Polkukisat loppuvat lokakuussa, joten parin kuukauden projektilla voisin keskittyä maratonille. Uskon, että 2.20:n alitus tai jopa 2.18:aan olisi mahdollisuuksia hyvissä olosuhteissa.

Vielä pari vuotta sitten Ylinen kertoo harjoitelleensa kuin puolimaratoonari, nyt polkujuoksun myötä tulee enemmän mäkiharjoituksia.

Juho Ylisen valmistautumisvinkkejä polkujuoksuun

Polkujuoksun rento meininki kiehtoo

Ylinen ehti saavuttaa suunnistuksessa kolme SM-mitalia H21-sarjassa, erikoispitkä 2020 ja 2022, sprintti 2021, mutta sitten polkujuoksu alkoi kiinnostaa enemmän.

– Lajin kansainvälisyys kiehtoo. Tapahtumat ovat ammattimaisesti järjestettyjä, mutta meininki rento. Monet osallistujat ovat ammattiurheilijoita, Ylinen kertoi Juoksijan (6/2023) haastattelussa loppukesästä.

Yleisurheilussa hän edustaa Jyväskylän Kenttäurheilijoita, suunnistuksessa seura on Ikaalisten Nouseva-Voima. Polkujuoksu on sen verran moderni laji, ettei perinteinen seuratoiminta ole ehtinyt siihen vielä mukaan.

Sosiaalisessa mediassa Ylisen SM-tuplaa ehdittiin verrata jo ainutlaatuiseksi. Sitä se onkin, mutta jo vuonna 1985 nähtiin jotain samanlaista. Sen ajan suunnistuksen ja juoksun huippunimi Hannu Mäkirinta juoksi ensin Taipalsaarella maratonin aikaa 2.22.29 ja kiiruhti seuraavaksi päiväksi Laitilaan Jukolan viestiin Rasti-Jussien neljännen osuuden viejäksi.

SM-maraton, Vantaa 14.10.2023

1) Arttu Vattulainen Joensuun Kataja 2.22.04, 2) Oscar Holmström Esbo IF 2.22.52, 3) Juho Ylinen Jyväskylän Kenttäurheilijat 2.23.00.

Suunnistuksen SM-erikoispitkä (26,7 km), Kouvola 15.10.2023

1) Timo Sild Koo-Vee 2.46.07, 2) Aaro Aho Valkeakosken Haka 2.51.04, 3) Juho Ylinen Ikaalisten Nouseva-Voima 2.55.18.

Artikkelin kuvat: Rami Valonen

Katso artikkeli Juho Ylisestä Juoksija 6/2023.

Vastaa