Sara Kuivisto hurjasteli Tokiossa jo neljännen SE:n: ”En olisi jaksanut tuhannesosaakaan kovempaa”

Sara Kuivisto Tokio
Lukulistalle
ClosePlease login

Sara Kuiviston olympiaurakka Tokiossa päättyi Suomen ennätykseen, kuten kolme aiempaakin starttia. 1500 metrin Suomen ennätys on nyt 4.02,35. Sen Kuivisto juoksi olympiakisojen välierissä. Finaaliin se ei aivan kantanut.

– Täytyy myöntää, että olen väsynyt. Finaalipaikka oli tavoite, mutten olisi jaksanut tuhannesosaakaan kovempaa. Kaikki jäi radalle, Kuivisto totesi.

Neljä SE-juoksua oli Kuivistolta huikea suoritus sinällään, mutta niiden avulla hän kipusi niiden keskimatkojen juoksijoiden joukkoon, joilla on pääsy koviin kansainvälisiin kislpailuihin. Siitä on hänelle iso apu tulevaisuudessa.

Neljän SE:n urakka ei ollut helppo. Se raateli fyysisesti ja henkisesti.

– Olen ylpeä siitä, miten olen pystynyt kasaamaan itseni joka juoksuun. Se on henkisesti tosi kuluttuvaa onnistua toistuvasti. Koko kroppa käy kierroksilla ja tulee unettomia öitä, mutta hyvin jaksoin, Kuivisto sanoi.

Entä mikä noista neljästä juoksusta jäi parhaiten mieleen?

– Kahden minuutin alitus 800 metrillä oli hienoin hetki. Se oli niin pitkään tavoite, Kuivisto tuumi.

Sara Kuivisto: ”Alkuvauhti tuntui hyvältä”

1500 metrin välierissä  Kuivisto yritti nousta viiden parhaan joukkoon, mutta oli lopulta Sifan Hassanin ajalla 4.00,23 voittaman erän seitsemäs. Alkuerissä juostu SE koheni lähes kahdella sekunnilla.

Kuivisto ohitti 400 metriä ajassa 65,5, 800 metriä taittui 2.12,2 ja 1200 metriä 3.16,4.

– Alkuvauhti tuntui hyvältä. Lopussa ei enää ihan viimeistä kirivaihdetta irronnut. Ei tullut sellaista lentoa kuin aiemmissa juoksuissa, Kuivisto kertoi.

– Minimitavoite näissä kisoissa oli neljä juoksua, mutta lähtöviivalla ykköstavoite oli päästä viiden joukkoon ja finaaliin.

1500 metrin finaaliin Kuivisto ei aivan yltänyt. Viimeisen finaalipaikan korjasi aikavertailusta Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen Kristiina Mäki, joka paransi Tshekin ennätyksen lukemiin 4.01,23.

– Kertoo lajin kovasta tasosta, jos finaaliin ei mennä tuolla ajalla, Kuivisto viittasi Suomen ennätykseensä.

Vaihtuuko 1500 metriä päämatkaksi?

Vaikka Tokion olympiakisoissa Kuivisto murskasi ennätyksensä, tavoitteita riittää.

– Olisihan se ihan nättiä, jos olisi sub 2 minuuttia ja sub 4 minuuttia, Kuivisto viittasi siihen, että kun 800 metrillä tuli 2 minuutin alitus, tulevaisuudessa 1500 metrillä tavoitellaan 4 minuutin alitusta.

Ensi vuonna 1500 metrin piti aiempien suunnitelmien mukaan olla hänen päämatkansa, mutta Kuiviston mukaan sitä täytyy harkita.

– Katsotaan pitäiskö jatkaa näin, Kuivisto sanoi.

Lue myös Sara Kuivisto ja Ari Suhonen: Harjoittelu on yksilöllistä