Glögi – lämmittävä ja terveellinen

Glögi
Lukulistalle
ClosePlease login

Mukillinen glögiä lämmittää ja rauhoittaa kylmänä talvi-iltana. Heppoiseen sokerimehuun tehty ja mahdollisesti alkoholilla terästetty glögi ei ole kovin terveellinen juoma, mutta kun glögin tekee kunnon mehuun ja sitä maustaa oikeilla mausteilla, voi juoksija nautiskella glögiä vaikka joka ilta.

PARAS glögi on tehty täysmarjamehuun, kuten mustaherukka-, mustikka-, karpalo- tai puolukkamehuun. Marjat sisältävät reilusti vitamiineja, polyfenoleja ja muita bioaktiivisia yhdisteitä.

Värinsä marjat saavat antosyaaneista, joiden mahdollisia terveysvaikutuksia tutkitaan kiivaasti. Juoksijan kannalta on mielenkiintoista, että esimerkiksi mustaherukan ja mustikan antosyaanien on havaittu vaikuttavan suotuisasti verenkiertoon, tasapainottavan aterianjälkeistä verensokeria sekä hillitsevän tulehdusta.

MARJOJEN lisäksi glögiin lisätään monia mausteita. Nekin voivat tukea juoksijan terveyttä. Esimerkiksi inkivääri voi rauhoittaa vatsaa ja kaneli tasata verensokeria. Neilikkaa on puolestaan käytetty jo pitkään esimerkiksi suun terveyden hoidossa ja ruoansulatuksen edistämisessä.

Glögin kuumentaminen vähentää joidenkin ravintoaineiden pitoisuuksia, mutta kyllä sekä marjojen että mausteiden superaineita kuumastakin glögistä löytyy. Parhaiten yhdisteet säilyvät, kun glögissä käyttää kylmäpuristettua täysmehua ja sen kuumentaa vain nopeasti valmistuksen loppuvaiheessa.

Glögiin voi lisätä myös rusinoita, joista saa hiilihydraatteja ja ravintokuitua. Mantelissa puolestaan on muun muassa terveellisiä rasvoja, E-vitamiinia ja magnesiumia. Sokeria glögiin kannattaa lisätä kohtuullisesti, mutta toisaalta runsaasti harjoittelevan juoksijan ei ole syytä pelätä sokeriakaan, sillä hiilihydraatteja tarvitaan harjoituksissa.

Resepti

Glögi

Noin 5 dl eli 2–3 annosta valmista glögiä

  • 3 dl kylmäpuristettua mustaherukkatäysmehua (jos käytät valmiiksi sokeroitua mehutiivis- tettä, vähennä sokerin määrää)
  • 4 dl vettä
  • 3–4 rkl sokeria (tai hunajaa)
  • 1 rkl kokonaisia neilikoita
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
  • 1 kanelitanko
  • 1 tähtianis
  • ripaus kardemummaa
  • manteleita, rusinoita

Keitä hiljaisella lämmöllä vettä, sokeria ja mausteita 10–15 min. Siivilöi mausteet pois. Lisää mustaherukkamehu ja kuumenna nopeasti. Annostele glögi mukeihin, lisää manteleita ja rusinoita ja nauti.

Glögi

+ Plussat

  • marjojen ja mausteiden polyfenoleja
  • lämmittävä talvijuoma
  • sopii myös lenkkievääksi vaikkapa hiihtoretkelle

− Miinukset

  • monet valmiit glögit sisältävät lähinnä vettä ja sokeria

Lue myös:

Kurpitsa – värikäs ja monipuolinen

Testi Kaisa Sali Kuva Shutterstock

Vastaa