Istria 100 – Näin Juuso Simpanen valmistautui kauden avaavaan satamailiseen

Juuso Simpanen
Kuva Ari J. Hyytiäinen
Lukulistalle
ClosePlease login

Juuso Simpanen kertoo harjoittelustaan Istria 100 -polkujuoksuun Kroatiassa. Hän kokee kuntonsa paremmaksi kuin koskaan aiemmin.

Törmäsin 100 miles of Istria -kisaan ensimmäistä kertaa vuonna 2017, kun seurasin Ultra Trail World Tourin osakilpailuja. Päätin, että haluan juosta siellä.

Talvikuukausien juoksuharjoittelu Suomessa

Huhtikuun puolivälissä käytävän kilpailun ajankohta tuo Suomessa harjoittelevalle kuitenkin haasteita. Kovimmat viikot pitäisi juosta maaliskuussa, jolloin olosuhteet ovat usein vielä melko liukkaat, varsinkin poluilla.

Aloitin treenaamisen kohti Istriaa joulukuussa Levin ja Rukan kahden viikon määräpainotteisella hiihtoleirillä.

Vuoden vaihteessa kotiin palattuani lähdin liikkeelle voimapainotteisella jaksolla, ja jatkoin kovia polkujuoksijan voimatreenejä kolme kertaa viikossa aina maaliskuun loppuun saakka. Tavoittelin voimaa kokonaisvaltaisesti koko kroppaan, jotta saisin jyrkkiin ylämäkiin lisää taloudellisuutta ja nopeutta.

Lue myös: Juuso Simpanen: Kuntosali tuo vauhtia polkujuoksuun

Nostin hiljalleen juoksumääriä 70 viikkokilometristä kovimpiin maaliskuussa juostuihin 250 kilometrin viikkoihin. Lajinomaisia avainharjoituksiani tammi–maaliskuussa olivat tehokkaat 1,5–3 tunnin ylämäkiharjoitukset matolla sekä pitkät 5–9 tunnin mäkiharjoitukset Jättärillä eli Helsingin Malminkartanon jätemäellä. Pitkien mäkitreenien aikana testailin kisaenergioita ja -varusteita sekä hain sopivaa kilpailuvauhtia Istriaan.

Juuso Simpanen juoksee lumellakin lennokkaalla askeleella. Hän harjoitteli Kroatiassa huhtikuussa kisattavaan Istria 100 -polkujuoksuun.
Juuso Simpanen harjoitteli Istria 100 -kilpailuun valtaosin Suomen talvessa. Kuva Ari J. Hyytiäinen

Istriaan tutustumista ja viimeistelyä paikan päällä

Saavuin Kroatiaan valmistautumaan kisaan kaksi ja puoli viikkoa ennen starttia. Leirillä pääfokuksena on ollut tutustuminen kisareittiin sekä totuttelu pitkiin alamäkiin ja lämpimään ilmastoon.

Olen juossut maltillisia kokonaismääriä, mutta olen myös tehnyt kaksi 40-kilometristä ja yhden 30-kilometrisen lenkin kisareittiin tutustuen sekä muutamia kovempitehoisia vetotreenejä poluilla ja sileällä.

Viimeisen viikon aikana kevennän kuormaa selkeästi, jotta olen viivalla parhaassa mahdollisessa iskussa sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Olen kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen neljään valmistautumiskuukauteen. Sain tehtyä suunnittelemani treenit lähes täydellisesti ilman isompia vastoinkäymisiä ja kunto tuntuu tällä hetkellä jopa paremmalta kuin koskaan aiemmin. Lähtökohdat onnistuneeseen kisaan ja läpimurtoon kansainvälisessä kisassa ovat siis olemassa.

Istria tarjoaa 168 kilometriä ja 6 600 nousumetriä

Istrian 168 kilometrin reitti on monipuolinen. Ensimmäisellä puolikkaalla juoksemme vuoristossa ja paikoitellen hyvinkin teknisillä kivikkopoluilla. Nousumetrejä koko reitille kertyy järjestäjien mukaan 6 600. Jotain alkupuoliskon rankkuudesta kertoo, että ensimmäiseen 50 kilometriin kertyy noin puolet koko reitin nousumäärästä.

Toinen puolikas on käsitykseni mukaan selkeästi nopeammin juostavaa. Reitti kulkee useiden pikkukylien läpi, joten matkalle mahtuu myös useita kilometrejä tietä.

Uskon, että reitti sopii minulle hyvin, koska pidän itseäni melko monipuolisena juoksijana. Pystyn juoksemaan taloudellisesti ja reippaasti sekä teknisillä poluilla että sileällä. Tässä kisassa myöskään nousumetrit eivät poikkea Suomen sadan mailin kisoista älyttömän paljon, toisin kuin esimerkiksi UTMB:llä tai useissa muissa Alpeilla juostavissa kilpailuissa.

Lähtökohtaisesti tavoitteeni kisaan on tasapainoinen ja loppuvahva suoritus ilman isoja notkahduksia. Teen pitkiin kisoihin aina melko tarkan aikataulun, jotta voin suunnitella energian ja nesteen tarpeen kaikille huoltoväleille. Istriaan tekemäni aikataulu, jonka mukaan saavuttaisin maalin Umagissa 19 tunnissa, perustuu reittikatselmukseeni sekä aiempien vuosien kärkijuoksijoiden väliaikoihin.

On hienoa päästä jälleen tosissaan mittaamaan tasoani maailman huippuja vastaan! Näin pitkissä kisoissa tärkeintä on kuitenkin keskittyä täysin omaan tekemiseen ainakin ensimmäiset sata kilometriä ja jättää kisailut viimeiselle kolmannekselle.

Kauden päätavoitteena UTMB-polkujuoksu Mont Blancin ympäri

Istria toimii erinomaisena valmistavana kilpailuna kauden päätavoitteelleni UTMB:lle. Kisojen välissä on neljä ja puoli kuukautta, joten ehdin palautua rauhassa ja rakentaa nousujohteisen treenijakson.

Istriassa näen, miten talven voimapainotteiset treenit ovat toimineet ja mihin osa-alueisiin kesällä olisi hyvä panostaa, jotta olen syyskuun ensimmäisenä päivänä valmis juoksemaan 170 kilometriä ja 10 000 nousumetriä Mont Blancin ympäri noin 22 tuntiin.

Aion juosta kesällä myös NUTS Ylläs Pallas -polkujuoksun 66 kilometrin matkan Hetasta Pallakselle. Se toimii toisena, hieman lyhyempänä valmistavana kilpailuna ennen UTMB-päätavoitetta.

Istria 100 by UTMB

Kilpailun jälkeen Juuso Simpanen kertoo kisakokemuksestaan Juoksija.fi:n lukijoille.

Lue myös: Transvulcania – huikea tulivuorten polkujuoksu, Kilian Jornet alitti 20 tuntia UTMB-vuoriultralla

Vastaa