Allergia- ja koronavaikeudet veivät parhaan terän vuorijuoksija Susanna Saapungin kilpailukauden ensimmäisestä puoliskosta. Kauden loppupuoliskolle Saapunki suuntaa kuitenkin luottavaisena.
Heinäkuun viimeisiä päiviä viedään. Se tarkoittaa, että kilpailukauden ensimmäinen periodi on takana. Elokuun alussa pääsen aloittamaan syksyn periodin, joka huipentuu maailmancupin finaaleihin lokakuun puolivälissä Italian Chiavennassa.
Kevään kilpailut lähtivät hyvin käyntiin ja talven harjoittelu näytti onnistuvan hyvin. Myös valmistautuminen kesäkuun alussa Ranskassa järjestettyihin vuorijuoksun EM-kilpailuihin sujui loistavasti aivan kilpailuviikolle asti.
Oli tiedossa, että allergiaoireiden kanssa voi tulla alkukesästä ongelmia ja valitettavasti Annecyssa allergiakartat hehkuivat punaisena. Allergiaoireet löivät minut täysin kanveesiin ja tukkoon. Lääkkeet millä tilanteen olisi voinut vielä korjata tai normitilanteessa olisin kotona korjannut, ovat kilpailupäivinä varoajan takia kiellettyjä.
Yritimme valmistautua mahdollisimman normaalisti kilpailuihin ja teimme kaiken mitä oli tehtävissä. Kuitenkin ylämäkikilpailun verryttelyssä minun oli pakko todeta, etten kykene mitenkään juoksemaan kilpailua. Oli äärimmäisen raastavaa tajuta, että kauden pääkilpailu jää kokonaan juoksematta. Onneksi minulla oli reissussa mukana molemmat Miettuset (aviomies Ville ja valmentaja Kari), jotka pitivät minut jotenkin pystyssä, eivätkä antaneet jumittua itkun kanssa koko illaksi sängyn pohjalle.
Torjuntavoitto vaikka väkisin
Välipäivänä juoksimme testinä lyhyen aerobisen kynnyksen harjoituksen tasaisella, jolla halusimme kartoittaa lähteekö kroppa yhtään käyntiin ja miten happi kiertää. Harjoitus ei ollut katastrofi, mutta ei myöskään loistava. Tunne oli kuitenkin sellainen, että sen jälkeen päätin seisoa vaikka väkisin lähtöviivalla ja yrittäväni sen mitä ikinä kropasta tilanteeseen nähden lähtee irti.
Tilanne ei sinällään ollut minulle uusi, koska sairastelu- ja keuhkohistoriani takia olen ollut vastaavassa paikassa aikaisemminkin. EM-kilpailujen up & down -kilpailussa matkana oli 16 kilometriä +/– 1 000 nousumetriä. On aika hullunkurista seisoa lähtöviivalla, kun ei yhtään tiedä mitä on odotettavissa. Lähtöpaikalle minut viedessään Ville sanoi minulle, että muista tämä on sinun työtäsi tilanteesta riippumatta, laita ajatukset sekä tunteet sivuun ja juokset vain kilpaa. Se oli hyvä neuvo ja toimi minulle tuossa tilanteessa.
Itse kilpailu lähti kohtalaisen hyvin liikkeelle, mutta huomasin etten pysty puskemaan normaalisti ahtaalle ylämäkiosuudella, vaikka olinkin siinä mukana vielä mitalitaistelussa. Teknisellä alamäkiosuudella minut ohitti pari juoksijaa ja lopullinen sijoitukseni oli kuudes.
Tilanteeseen nähden torjuntavoitto, mutta ei sitä mitä varten olen koko talven harjoitellut. Jos ihmiset olisivat päässeet kärpäsenä kattoon katsomaan koko minun viikon kulun, niin varmasti 99,9 % ihmisistä ei olisi uskonut minun seisovan lähtöviivalla ollenkaan. Karin ja Villen sanoin ehkä minun kovin psyykkinen suoritus tähän mennessä ja italialaisten urheilulehtien sanoin ”Saapungin todellinen ylösnousemus”. Huippu-urheilu on kyllä siitä hauskaa kaikesta raakuudestaan huolimatta, ettei koskaan tiedä mitä edessä lopulta odottaa.
Sveitsistä hyviä ja huonoja uutisia
EM-kilpailujen jälkeen saimme pahimmat allergiaoireet kotona rauhoitettua ja harjoittelin rauhassa pari viikkoa. Olen pitkään halunnut kilpailla Sveitsin legendaarisen ylämäkikilpailun Neirivue-Molesonin, jossa matkana on 10,6 kilometriä ja 1 290 nousumetriä. Kilpailu on juoksijoiden joukossa todella arvostettu ja järjestelyt ovat loistavat. Vihdoin tänä vuonna kyseinen kilpailu sopi kalenteriini. Oma suoritukseni oli EM-kilpailujen jälkeen taas normaalimpaa omaa tekemistä ja voitto tuli.
Valitettavasti sain kilpailuista mukaani koronatartunnan. Itse oireet ja tauti ei ollut paha. Enemmänkin vähän epämääräinen, eikä tauti tullut kunnolla päälle. Lähinnä minulla oli muutaman päivän kurkkukipua. Taudin jälkeen harjoittelu tuntui kohtalaisen normaalilta ja hyvältä. Sain tehtyä onnistuneita harjoituksia.
Nihkeä vire jatkui
Kuitenkin ensimmäisessä maailmancup-kilpailussa Itävallan Grossglocknerilla lihakset olivat löysät, enkä pystynyt normaalisti puskemaan jyrkille ylämäessä. Meillä oli kuitenkin naisten kesken hyvä ja tiukka kilpailu kärkisijoista. Tuloksena minulle oli kuudes sija, johon olin pettynyt.
Seuraavalla viikolla maailmancup jatkui Portugalin Castro Dairessa. Ohjelmassa oli 10 kilometrin ylämäkikilpailu 1 090 nousumetrillä. Sama meno jatkui myös Portugalissa. Tuntui kuin olisin juossut jonkun muun jaloilla. Omat vahvuusalueet eivät tuntuneet normaalilta. Tuloksena neljäs sija ja olen tyytyväinen, että taistelin väkisin.
Kumpikaan tulos ei ole todellakaan katastrofi, mutta suoritukset eivät olleet omaa normaalia tasoani. Tuli samanlainen fiilis kuin pari vuotta sitten, kun sain ensimmäisen kerran koronatartunnan. Harjoittelu ja juoksu toimivat silloinkin tasaisella, mutta jyrkempiin nousuihin juoksu takkusi. Silloin meni monta viikkoa ennen kuin ylämäkeen juokseminen palasi omalle tasolle. Näiden tuntemuksien ja analyysien perusteella päädyimme jättämään Ranskan maailmancupin väliin ja teimme useamman viikon hyvää perusharjoittelua.
Tällä hetkellä tuntuu, että päätös oli fiksu ja ainakin harjoituksissa jalat ovat taas tuntuneet omilta. Toivottavasti syksyn kilpailuissa saan juosta kunnonmukaisia vetoja ja saamme siirrettyä onnistuneen harjoituskauden työt myös tuloksiin. Kivaa tulevaa syksyä ja nautinnollisia kilometrejä kaikille lukijoille!
Lue myös:
Susanna Saapunki – harjoitusmäärät ja juoksuvauhdit nousussa
Susanna Saapunki – arkea ja huippuolosuhteita Valfurvassa
Susanna Saapunki – uusia tuulia
Susanna Saapunki – loppukauden kisoissa menestystä ja dramatiikkaa
Susanna Saapunki kohensi ennätystään Luganon maantiekympillä
Teksti Susanna Saapunki Kuvat Marco Gulberti