Malonnon kilpailun jälkeen maailmancup jatkui seuraavalla viikolla St. Gervaisissa Ranskassa. Ohjelmassa oli 20 kilometrin klassikkokisa ylämäkeen, 1 850 nousumetriä ja laskua matkalle kertyi 650 metriä.
Kilpailun lähtöpaikka on noin 600 metrin korkeudella St. Gervaisin kylpylällä ja maalipaikka on 2 100 metrin korkeudella Mont Blancin juurella.
Malonnon hellekilpailun jälkeen Ranskassa oli todella optimaaliset sääolosuhteet. Aamulla mittari näytti noin +16 astetta ja kilpailun aikana lämpötila kohosi noin reiluun +20 asteeseen.
Ensimmäistä kertaa alkukesän sairastelun jälkeen tuntui, että mäkijalkani löytyivät takaisin ja olivat vahvat sekä kimmoisat. Muutenkin oma suoritus oli todella tasapainoinen ja missään vaiheessa ei ollut minkään näköisiä ongelmia. Tuloksena kauden ensimmäinen palkintopallipaikka eli kolmas sija. Odotetusti Kenian Joyce Muthoni Njeru ja Philaries Jeruto Kisang olivat kilpailun kaksi parasta. Ero kärkikaksikkoon kasvoi pikkuhiljaa tasaisesti ja jyrkillä pätkillä kuroin jopa eroa kiinni.
Tämä La Montee du Nid d`Aiglen kilpailureitti on ehdottomasti yksi suosikeistani maailmancupin kalenterissa. Siitä löytyy kaikki perinteiset vuorijuoksun elementit. Se sisältää sopivassa suhteessa todella kovavauhtista juoksemista ja jyrkkiä nousupätkiä. Kotkanpesän (kilpailun nimi tulee tästä paikasta) juurelta alkavassa teknisessä ja kivikkoisessa alamäessä oli hetkittäin vaarallisia tilanteita. Muutamassa kohdassa tuli yllättäen vastaan vaeltajia ja oli todella vaikea saada vauhtia hiljennettyä, ettei sattuisi pahempia törmäyksiä. Tämän seurauksena tökkäsin etusormeni suorana kivikkoon, kun väistäessä liukastuin kiveltä. Sormi turposi kunnolla ja meni mustaksi, mutta ei onneksi murtunut.
Sierre-Zinalin vaikeudet
Ranskan kilpailun jälkeen oli kolme viikkoa aikaa kauden yhteen kohokohtaan eli Sierre-Zinaliin. Sveitsin kilpailu on yksi perinteisimmistä ja arvostetuimmista vuorijuoksukilpailuista. Matkana on 31 kilometriä, jossa nousua kertyy 2 200 metriä ja laskua 1 000 metriä.
Lähtöpaikka on Sierren kylästä noin 500 metristä ja maaliin tullaan Zinalin kylään noin 1 700 metrin korkeuteen. Tänä vuonna tapahtuma vietti 50-vuotisjuhlia. Maailmancup-kalenterissa kyseinen kilpailu on ylivoimaisesti vuoden pisin kilpailu. Tästä syystä suurin osa vuorijuoksijoista juoksee Sierre-Zinalia vasta uran loppupuolella. Yli tunnin pidempi suoritus verrattuna 10–20 kilometrin normaalimatkoihin vaati erilaista valmistautumista niin harjoittelun kuin myös lisäenergioiden osalta.
Valitettavasti omalle kohdalle sattui yksi vuoden huonoimmista päivistä ja lopputulos oli iso pettymys. Startista maaliin olin isoissa vaikeuksissa mahakramppien kanssa, joka teki etenemisestä tuskallista ja hidasta.
En pystynyt missään vaiheessa kilpailua puskemaan normaalia kilpailuvauhtia ja varsinkin ensimmäinen nousuosuus oli itselleni katastrofi. Sitä ehkä helpoiten kuvaa se, etten missään aerobisissa harjoituksissakaan juokse noin hiljaa. Oli vaikea hengittää ja jalat tuntuivat makaroneilta. Olin valmistautunut, että joudun keskeyttämään Chandolinin huoltoon 12 kilometriin. Ville oli siellä antamassa minulle geelejä ja juotavaa. Hän tsemppasi minua jatkamaan, koska olin kuitenkin sen verran lähellä top-10 joukkoa. Koskaan ei voi tosiaan tietää, että jos kroppa lähteekin aukeamaan ja helpottamaan.
Seuraavat 10 kilometriä oli kumpuilevaa ja tasaista reittiä. Sen osuuden tulin kilpailussa itse asiassa suhteellisen hyvin. Yritin vain keskittyä energian ottamiseen ja etenemään haasteista huolimatta mahdollisimman hyvin. Viimeisellä neljän kilometrin jyrkällä laskuosuudella kohti maalia olin taas suurissa vaikeuksissa kramppien kanssa. Menetin tukalan paljon aikaa, kun en pystynyt yhtään luukuttamaan normaalisti alamäkeen.
Opit talteen ensi vuodelle
Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, että taistelin itseni maaliin. Myös siihen, että oma perustasoni on sen verran korkea, että katastrofisuorituksella sijoitukseni pysyi lähellä top-10:tä ja olin 13. Kilpailu oli minulle ensimmäinen kolmen tunnin mittainen suoritus ja osasin etukäteen valmistautua, että matkalla tulee huonoja hetkiä. En kuitenkaan osannut aavistaa tämmöistä via dolorosaa.
Toki minulla oli myös huonoa tuuria kuukautisten suhteen, joka selittää vatsakrampit ja löysän yleisen fiiliksen. Kävimme myös läpi harjoittelua ennen Sierre-Zinalia, niin jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet aloittaa myös keventämisen pari päivää aikaisemmin. Otetaan opit talteen. Olen äärimmäisen nälkäinen palaamaan tähän upeaan kilpailuun ja taistelemaan kärkisijoista ensi vuonna.
Kilpailun jälkeisenä päivänä kävimme Villen kanssa juoksemassa kevyen aamulenkin Zinalissa. On parempi seuraavana päivänä joko juosta vähän tai käydä ajamassa pyörällä, että palautuminen lähtee paremmin liikkeelle. Maanantai ja tiistai minulla oli totaalilepoa. Keskiviikkona kävin ajamassa pidemmän rauhallisen pyörälenkin, jonka jälkeen palasimme taas normaalin harjoitteluun. Tällä halusimme varmistaa, että jalat saavat palautua kunnolla iskuilta ensimmäisestä noin pitkästä kilpailusta. Seuraavaksi meidän vuorijuoksun maailmancupissa on vuorossa Trofeo Nasego 2.–3.9. täällä Italiassa.
Lue myös:
Susanna Saapunki: MM-kilpailujen pettymys ja maailmancup-kauden avaus
Susanna Saapunki kuudes vuorijuoksun Maailman cupin osakilpailussa Italiassa
Susanna Saapunki: Harjoituskausi – juoksua, skimoa ja voimaa
Susanna Saapunki: Miten minusta tuli vuorijuoksija?
Susanna Saapunki: Mitä vuorijuoksu on?
Susanna Saapunki palkintopallille Smarna Gora Race -vuorijuoksukisassa Sloveniassa
Vuorijuoksija Susanna Saapunki – ”Tunnen olevani kotona”
Teksti Susanna Saapunki