Seuraa vaihtanut vuorijuoksija Susanna Saapunki kurvaa uuteen kauteen uudella innolla.
Tammikuun viimeisiä päiviä viedään ja harjoituskautta on nyt takana noin kolme kuukautta. Täällä vuorilla ei onneksi ole ollut niin kylmä talvi kuin Suomessa. Paria kylmempää pakkaspäivää lukuun ottamatta päivisin olemme saaneet nauttia plusasteista. Viimeisen viikon aikana on kyllä tuntunut enemmän keväältä kuin tammikuulta. Juoksijana sulat polut kotiovelta lämmittävät mieltä, mutta luonnon puolesta hirvittää näin vaihtelevat ja lämpimät talvet.
Tulevaan kauteen valmistautuessa minulla on tullut muutama muutos taustajoukkoihin. Managerinani Suomen päässä toimii jatkossa Marko Hiltunen. Ehkäpä jotain minun persoonastani kertoo, että kaikki tiimini taustahenkilöt ovat miehiä. Joka tapauksessa näiden ammattitaitoisten miesten kanssa on ilo rokata eteenpäin kohti tämän vuoden kilpailuja.
Seuranvaihtoviikot
Toinen muutos koskee seuraa. Jatkossa edustan seuratasolla italialaista U.S Malonnoa. Jo parin vuoden ajan useammat Italian yleisurheiluseurat ovat yrittäneet saada minua riveihinsä. Meillä oli oletus, että vaihtaessani ulkomaalaiseen seuraan ja lisenssille en enää pääsisi osallistumaan SM-kilpailuihin. Oletus oli väärä. Nimittäin Suomen Urheiluliiton säännöt sallivat minun kilpailla SM-mitaleista vaihdosta huolimatta. Esimerkiksi Italiassa se ei olisi toisinpäin mahdollista.
Pohdittuamme oman taustatiimini kanssa asiaa syvemmin kesällä näimme seuranvaihdossa paljon enemmän positiivisia puolia kuin negatiivisia. Taloudellisen puolen lisäksi pääsen esimerkiksi juoksemaan Italian mestaruuskilpailuissa maantiellä, maastoissa ja vuorikilpailuissa. Näin saamme kovia kilpailuja arvokilpailujen ja maailmancupin lisäksi kalenteriin ilman ylimääräistä matkustelua.
Minulle uutta oli myös se, että jokaisen lisenssin hankkivan junioreista aikuisiin pitää käydä vuosittain terveystarkastuksessa. Muuten lisenssiä ei myönnetä, eikä voi kilpailla edes esimerkiksi missään massatapahtumissakaan, koska jokainen kilpailu Italiassa on lisenssin alaista toimintaa. Pidän tätä hienona systeeminä, jos mietitään asiaa kansanterveyden näkökulmasta. Etenkin maajoukkueiden tai ammattilaistiimien ulkopuolisilla urheilijoilla lääkärintarkastukset voivat jäädä helposti tekemättä.
Yllättävää oli, etteivät minun henkilökohtaisen lääkärini lausunnot riittäneet. Minun piti käydä tarkastuksessa paikallisella urheilulääkäriasemalla. Itse käynti maksoi 60 euroa ja sisälsi verikokeet, pissatestin, rasitus-EKG:n, spirometria-kokeen ja tietenkin lääkärin kanssa yleiset keskustelut.
Ulkomaalaisena urheilijana seurasiirron ja lisenssin käsittely Italian yleisurheiluliitossa kesti kohtalaisen pitkään. Tämän myötä valmistautuessani joulukuun EM-maastoihin en päässyt esimerkiksi kilpailemaan yhtään maastojuoksukilpailua ennen Brysseliä. Viimeisessä vuorijuoksun maailmancupissa pyörähtänyt nilkka vei minulta valmistautumisesta reilut kaksi viikkoa.
Brysselin mudasta perustreenin pariin
Minulle jäi siis viisi viikkoa aikaa työskennellä ennen EM-maastoja. Ei aivan optimi, mutta kyseisillä viikoilla onnistuimme tekemään kaiken halutun ja suunnitellun. Valitettavasti Brysselin keikasta tuli enemmän oppireissu kuin olisin halunnut ja olen äärimmäisen pettynyt omaan kilpailuun (sijoitus 42.). Kirjaimellisesti kyykkäsin siihen mutaan.
Minun taitoni eivät yksinkertaisesti riittäneet juosta kovaa niissä olosuhteissa. Kilpailun aikainen sykekäyrä näyttää siltä, kuin olisin käynyt juoksemassa pikku nätin vk-lenkin. Todella ärsyttävää, mutta palasin kotiin harjoittelemaan äärimmäisen motivoituneena korjaamaan asian ja palaan maastokilpailuihin varmasti parempana.
EM-maastojen jälkeen joulukuun ja tammikuun harjoittelu on määräpainotteista. Viikoilla on ollut karkeasti ohjelmassa kolme pitkää harjoitusta, pari voimaharjoitusta, yksi tasamaalla tehty vauhtileikittely ja lyhyempiä juoksuharjoituksia. Pitkistä harjoituksista toteutin 1–2 harjoitusta viikossa skimolla (ski mountaineering).
Ehkä näillä määräviikoilla itselleni henkisesti haastavampia päiviä olivat viikonloppujen tuplapitkät. Esimerkiksi lauantaina oli ohjelmassa neljä tuntia skimoa korkealla ja iltapäivällä juoksin 8–13 kilometriä toisena harjoituksena. Sunnuntaina oli ohjelmassa 28–35 kilometriä juoksemalla. Pääsääntöisesti juoksin ensin 20 kilometriä tasaisella, jonka jälkeen vuorilla 10–15 kilometriä painottaen jyrkkää nousua.
Tämä jakso onnistui kyllä todella hyvin ja saimme kaiken suunnitellusti toteutettua. Tänä vuonna minua ei nähdä skimo-kilpailuissa, koska kilpailukalenteri ei oikein istunut matkusteluineen suunnitelmiimme.
Uusissa väreissä kärkeen
Tammikuun viimeisenä päivänä pääsin myös juoksemaan kauden ensimmäisen kilpailun. Ohjelmassa oli Cross Parco delle Cave maastojuoksukilpailu Bresciassa. Meillä naisilla matkana oli 7,5 kilometriä. Olipa vain mahtava päästä kilpailemaan pitkästä aikaan, ja samalla pääsin ensimmäistä kertaa juoksemaan uuden seuran väreissä!
Viikolla minulla oli vähän haasteita palautumisen kanssa ja perjantain ratatehossa meno oli tukkoista. Olin vähän epävarma omasta kilpailukyvystäni. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Alusta asti juoksu tuntui helpolta. 500 metrin jälkeen pääsin muilta karkuun ja voitin 49 sekunnin turvin kontrolloidulla juoksulla. Olisi ollut useampi napsu varaa kiristää, jos olisi ollut tarve.
Suurimman osan ajasta yksin harjoitellessa kilpailut antavat meille hyvää informaatiota tilanteesta suhteessa muihin urheilijoihin ja oman harjoittelun tavoitteiden onnistumisesta. Tämä Brescian kilpailu kuului kolmen kilpailun maastojuoksusarjaan, jossa Lombardian alueen seurat kilpailevat pääsystä Italian maastojuoksun mestaruuskilpailuihin.
Italiassa huippu-urheilumenestys pohjautuu seuratyöhön. Tiesin etukäteen, että seuroilla on kova kilpailu ja näissä kilpailuissa on paljon osallistujia. Silti 1 200 kilpailijaa Brescian maastoissa yllätti minut täysin. Saavuttuamme kilpailupaikalle oli suurin osa juoniorisarjalaisista jo poistunut paikalta, joten emme nähneet läheskään koko massaa. Valtava määrä seurojen telttoja jonossa ja sinne tänne sinkoilevat iloiset juniorit saivat häkeltymään. Pitkästä aikaa tuli itsellekin tunne, että kiva kuulua johonkin uuteen porukkaan ja antaa oma panos seuralle taistelussa finaalipaikoista.
Seuraavat viikot harjoittelussa keskitymme teho- ja mäkijaksoon. Se on muuten yksi minun suosikkini jaksoista harjoituskaudella. Helmikuun lopussa pääsen taas juoksemaan maastokilpailussa. Tällä kertaa Milanossa.
Lue myös:
Susanna Saapunki – loppukauden kisoissa menestystä ja dramatiikkaa
Teksti Susanna Saapunki Kuvat Davide Vaninetti