Satulan korkeus on keskeinen perusasia säädettäessä pyörä sopivaksi. Oikeilla säädöillä saavutat pienemmän aerodynaamisen vastuksen, parannat pyörityksen tehokkuutta ja saatat ehkäistä rasitusvammoja.
TEKSTI PEKKA AHO KUVA ILKKA JÄRVIMÄKI
Pyöräilyasentoa koskevien tutkimusten mukaan satulan korkeus on paras silloin, kun polkimen ala-asennossa polviniveleen jää noin 25 asteen kulma. Tämä saavutetaan, kun korkeus polkimen akselista satulan yläpinnalle on 109–110 prosenttia alaraajan sisäsyrjämitasta tai 100–102 prosenttia reiden ison sarvennoisen korkeudesta.
Tällaisten staattisten mittausten rinnalla on alettu suosia myös videokuvaan perustuvaa dynaamista mittausta, jossa polkimen ala-asennossa on suosittu suurempaa, 30–40 asteen kulmaa polvinivelessä.
Satulan korkeus – tarkkaa testausta
Espanjalaistutkimuksessa kokeneiden aktiivipyöräilijöiden voimantuottoa, tehokkuutta ja hapenkulutusta verrattiin eri satulakorkeuksilla. Osa polkijoista oli kilpapyöräilijöitä ja osa triathlonisteja. Mittauksissa verrattiin pyöräilijöiden omaa pyörän säätöä sekä 1,5 cm satulan korkeuden noston ja laskun vaikutusta polkemistehokkuuteen. Säädöt tehtiin huolellisesti ergometriin, ja jos satulaa nostettiin tai laskettiin, ohjaustankoa säädettiin vastaavasti, jottei ajoasennon muutos olisi vaikuttanut tuloksiin.
Kaikilla satulakorkeuksilla tehtiin submaksimaalinen rasituskoe: 65 prosenttia maksimaalisesta tehontuotosta kuuden minuutin ajan, jolloin saavutettiin 70–75 prosenttia maksimaalisesta hapenotosta. Hengityskaasuista ja laskimonäytteistä mitattiin hapenotto, ventilaatio, hiilidioksidin tuotto ja hengityskaasujen vaihtuvuus.
Saaduista suureista laskettiin mekaaninen tehokkuusarvo, joka vastaa tehdyn työn suhdetta energiankulutukseen ja kuvaa polkemisen tehokkuutta. Samalla polkijoiden alaraajojen liikkeitä ja kinematiikkaa tutkittiin kuvaamalla ihoon kiinnitettyjen referenssipisteiden liikettä nopealla videokameralla. Kuvista mitattiin eri nivelten liikelaajuudet ja -nopeudet.
Pienikin muutos vaikuttaa
Tutkimuksessa pyöräilijät valitsivat omaksi asetuksekseen keskimäärin 110,6 prosentin korkeuden alaraajan sisäsyrjän mitasta ja 103,6 prosenttia ison sarvennoisen korkeudesta.
Kahden prosentin nosto tai lasku vaikutti merkittävästi mekaaniseen tehokkuuteen, hapenkulutukseen ja alaraajojen liikkeiden kinematiikkaan eli täsmällisemmin lonkan, polven ja nilkan liikelaajuuksiin. Voimantuottoon, kadenssiin, sykkeeseen ja laktaatin tuottoon ei tullut merkittävää muutosta.
Ajatko liian korkealla?
Suurin osa (86 %) polkijoista vähensi hapenkulutustaan ja saavutti parhaan mekaanisen tehokkuuden alimmalla satulan säädöllä. Satulan korkeus oli silloin keskimäärin 108,8 prosenttia sisäsyrjämitasta ja 101,9 prosenttia ison sarvennoisen korkeudesta. Tällainen satulakorkeus on juuri sellainen, jota aikaisemmissa tutkimuksissa on suositeltukin.
Ero hapenkulutuksessa eri satulakorkeuksilla oli 0,5 ml/kg/min ja ero mekaanisessa tehokkuudessa korkeimman ja alimman säädön välillä 0,5 prosenttia tehokkuuden muutoksen ollessa 19,9 prosentista 20,4 prosenttiin. Tutkijoiden mukaan muutokset voivat selittyä tehokkaammalla nivelten liikelaajuuksien yhdistelmällä.
Prosentti vaikuttaa
Onko tällaisilla keskimäärin 15 mm satulakorkeuden eroilla ja siitä johtuvilla muutoksilla käytännön merkitystä? Ei ehkä meillä sunnuntaipyöräilijöillä, mutta kilpapyöräilyssä ja triathlonissa kenties. Sekuntien viilaamisessa 0,5 prosentin mekaanisen tehokkuuden parannus voi jo jonkin verran auttaa.
Harjaantuneella kisaajalla yhden prosentin kohennus mekaanisessa tehokkuudessa lyhentää 40 kilometrin aika-ajon loppuaikaa 63 sekunnilla. Puolen minuutin pudotus pelkällä reilun sentin satulankorkeuden laskulla luulisi kiinnostavan monia.
Mittaamaan!
Joko hait mittanauhan ja pyöräsi? Alaraajan sisäsyrjämitta mitataan paljain jaloin seisten lattiasta häpyluuhun. Ison sarvennoisen korkeus taas lattiasta parhaiten tunnusteltavaan ja esille tulevaan kohoumaan lonkan ulkosyrjällä, reisiluun yläpäässä.
Omalla kohdallani mitat vastasivat suhteellista satulankorkeutta eli polkimen ala-asennossa sen akselista satulan yläpinnalle 94 –95 cm. Toisen pyöräni vastaava mitta on 93 cm eli aika oikealla satulankorkeudella olen ajanut. Pyöräni nopeus tuskin olennaisesti kasvaa satulan säädöillä, parempi peruskunto ja harjoitus auttanevat enemmän. Aktiivikilpailijoilla pienetkin muutokset saattavat kuitenkin vaikuttaa lopputulokseen.
Julkaistu alunperin Pyöräily+Triathlonissa 4/2013