”Kun ajattelet osaavasi ja olevasi valmis, et kuitenkaan ole”
Suunnistusharrastuksen voi aloittaa missä iässä tahansa. Lajin viehätys piilee ikuisessa oppimisessa ja onnistuneen suorituksen metsästyksessä taustasta ja kuntotasosta riippumatta.
Nautinto luonnossa liikkumisesta, ilo monipuolisesta harrastuksesta ja lajin kiehtovat haasteet yhdistävät suunnistajia tavoitteesta riippumatta. Inka Nurminen, Sari Alakurtti ja Mervi Kettunen kertovat, mistä he suunnistuksessa tykkäävät ja mitä he lajilta saavat.
Maajoukkuesuunnistaja Inka Nurmiselle suunnistus tarjoaa mieluisan mahdollisuuden haastaa itseään, liikkua luonnossa ja urheilla.
– Totta kai suunnistuksen maailmassa on myös tosi paljon ystäviä ja tuttuja, Nurminen poimii vielä yhden plussan.
Huippu-urheilijaa motivoi tavoite, joka saa lähtemään treeneihin huonompanakin päivänä. Nurmistakaan lenkille lähtö ei aina huvita, mutta treenin jälkeinen fiilis palkitsee. Paremmassa kunnossa oleminen motivoi, mutta tekijöitä on muitakin:
– Kun tällä tasolla urheilen, haluan olla maailman paras jonain päivänä. Se motivoi. Toisaalta suunnistajana etsii aina täydellistä suoritusta. Koen, että jokainen suunnistaja etsii sitä, kun kaikki sujuu just eikä melkein. Se myös motivoi.
Nurmista kiehtoo lajiin kuuluva ongelmanratkaisu. Suunnistuksessa ei tehdä töitä vain tietyllä matkalla sekuntien pois saamiseksi, vaan monipuolisuus tarjoaa toisenlaisen palapelin.
– Kun ajattelet osaavasi ja olevasi valmis, et kutenkaan ole. Suunnistus on ongelmanratkaisua, jossa yritän koko ajan tulla paremmaksi. Totta kai tuloksillakin on merkitystä, mutta myös omien rajojen etsimisellä ja oman parhaan löytämisellä.
Lähimmäs täydellistä suoritusta Nurminen on päässyt MM-sprintissä Tanskassa 2022. Myös Venlojen ankkuriosuus 2023 nousee hyvänä onnistumisena mieleen. Motivaatio ja halu urheilla kantoi myös tänä vuonna, kun ongelmia oli.
– Nyrjäytin nilkan kauden alussa. Sellainen rajaa harjoitusmahdollisuuksia, kun kaikesta tulee taiteilua. Toisaalta syksyisin on vaikeaa, kun pitää treenata yksin.
Lopettamista Nurminen ei ole miettinyt synkimmilläkään hetkillä, mutta mielekkyyttä hän myöntää miettineensä monestikin.
– Olen sitä miettinyt, vaikka tykkään tästä ja on kivaa. En tee uhrauksia, teen valintoja. Valitsen tietyt asiat, että voin päästä tavoitteeseeni. Se ei silti tarkoita, ettenkö haluaisi välillä valita myös toisin. En esimerkiksi voi aloittaa laskettelua tai offarilaskemista, etten loukkaannu. Jos en suunnistaisi, olisin alppihiihtäjä.
Jokainen kokee ajoittain rakkaankin harrastuksen parissa myös tuskan ja turhautumisen hetkiä, eikä Nurminen ole poikkeus.
– Kun on 90 minuuttia tarponut märässä ja ihan hirveässä pusikossa harjoitusta, kyllä siinä miettii, kuka tämän lajin on valinnut. Tänä kesänä oli yksi harjoitus, jolloin oli 28 astetta lämmintä ja rämmin pusikossa, Nurminen sanoo ja nauraa.

”Sellaista löytämisen riemua koko ajan”
Vaikka rämpiminen pusikossa ei tarjoile suunnistusta hienoimmillaan, laji on vienyt Nurmisenkin upeisiin maastoihin.
– Olen päässyt erilaisiin paikkoihin, joissa muuten ei ikinä tulisi käytyä. Olen myös huomannut, että kun on koulua ja vähän stressiä, luonnossa liikkuminen auttaa siihen paljon.
Nurminen palaa vielä pohtimaan ensimmäistä kysymystä, miksi hän suunnistaa. Kysymys on sekä vaikea että helppo.
– Tavallaan tiedän vastauksen, mutta ei se ole niin yksiselitteinen. Se, että haluan maailman parhaaksi, ajaa totta kai eteenpäin, mutta ei se pelkästään voi olla ainoa asia. Pitää tykätä harjoittelusta ja tästä arjesta.
Nurminen on kasvanut suunnistusmaailmaan ja kehittynyt urheilijana kansainväliselle tasolle. Lapsena aloittaminen on yksi vaihtoehto, mutta suunnistuksen hienoutta on, että lajista voi löytää itselleen tärkeän harrastuksen missä iässä vaan.
Suunnistuksen hienoutta on, että lajista voi löytää itselleen tärkeän harrastuksen missä iässä vaan.
Monelle alkusysäyksen tarjoaa halu osallistua Jukolaan. Näin myös Sari Alakurtti päätyi vuonna 2016 Hyvinkään Rastin Jukola-kouluun.
– Asuin siellä suunnalla ja näin jonkun ilmoituksen Jukola-koulusta. Mietin, että tuotahan voisi kokeilla. Siinä meni kevät suunnistaessa. Eka kerta metsässä intoa oli niin paljon enemmän kuin taitoa, hirveän kiirettä piti juosta lujaa, heikommin löysin rastit, mutta kyllä minulla hauskaa oli.
Tuolloin hän ei vielä Jukolaa kokenut. Suunnistukseenkin tuli hieman taukoa, sillä hän muutti toiselle paikkakunnalle ja sai lapsen.
– Kun löysin paikalliset iltarastit Espoosta ja paikallisen seuran, sittenhän se lähti ihan lapasesta, Alakurtti sanoo ja nauraa.
Nykyään Sotkamon Jymyssä suunnistava Alakurtti kokee saavansa luonnossa joka kerta rasteilla elämyksiä, kun sää, vuodenajat ja maasto vaihtelevat.
– Niin paljon hienoa nähtävää ja hienoja metsiä, hienoja paikkoja mitä pääsee näkemään. Sellaista löytämisen riemua koko ajan.
Lajin haastavuus turhauttaa välillä Alakurtinkin. Toisaalta juuri haastavuus kiehtoo.
– Huomasin, että koko ajan voi kehittyä ja koko ajan löytyy uusia haasteita. Tämä ei muutu helpoksi missään vaiheessa, on uusia ongelmia ratkaistavana. Suunnistus on myös fyysisesti haastavaa, hirveän hyvä treeni. Siinä myös todella hyvin unohtaa ihan kaiken muun arkielämän. Täydellinen irtaantuminen ihan perusarjesta myös on ollut hienoa.
Alakurtille Jukola on ollut jokavuotinen tavoite. Kangasalan Jukolasta lähtien hän on nauttinut siitä vuosittain.
– Se on ollut päätavoitteena. Haluan, että jaksan juosta Jukolassa ja saisin hyvän oman suorituksen. Myös tiimin puolesta tehdä mahdollisimman hyvää suoritusta. Kainuun Rastiviikko on viime vuosina ollut toinen päätavoite.
Tunne on suoritusta tärkeämpi
Osa aikuisiällä aloittavista löytää lajin lastensa kautta. Näin kävi kajaanilaiselle Mervi Kettuselle, joka aloitti Kajaanin Suunnistajien järjestämältä aikuisten suunnistuskurssilta.
– Menin kurssille, koska tyttäreni oli vuotta aikaisemmin mennyt saman seuran järjestämään Hippo-suunnistuskouluun ja innostunut lajista. Oli aika suuri kynnys mennä lasten kanssa kuntorasteille, kun en itse oikein ymmärtänyt lajista enkä osannut. Ajattelin sitten, että haluan itsekin oppia, että voin lapsen kanssa sitten helpommin harrastaa, Kettunen kertoo.
Hän hurahti suunnistukseen itsekin, vaikka se olikin ”ens alkuun tosi vaikeaa”. Kipinää ylläpiti jatkuva oppiminen, jolloin iltarasteille oli kiva mennä uudestaan. Suunnistamaan oppiminen auttoi myös seikkailukisoissa, joita Kettunen kaverinsa kanssa kävi.
Kettuselle sysäys oli lapsen kanssa yhteisen harrastuksen jakaminen, mutta vaikkapa Venlojen viestiin osallistuminen ei ole ollut missään vaiheessa tähtäimenä.
– Mitään tavoitteita ei ole ollut eikä ole. Miellän itseni ihan kuntosuunnistajaksi, hän sanoo.
Kettunen nauttii luonnosta, jonne suunnistusharrastus hänet vie.
– Minulle suoritustakin tärkeämpää on se tunne mikä siellä tulee. On kivoja maisemia, saa juosta metsässä ja se, että joka kerta huomaa oppivansa jotain uutta.
Hän löysi rakkaan harrastuksen suunnistuskurssilta ja kannustaa muitakin rohkeasti osallistumaan.
– Tai jos on joku tuttava, jonka kanssa voi lähteä yhdessä kuntorasteille. Monesti kun juttelee ihmisten kanssa, he sanovat, etteivät yhtään osaa suunnistaa eikä ole minkäänlaista suuntavaistoa. Varmaan olisin itsekin vastannut aiemmin noin, mutta laji on mahdollista oppia, Kettunen kannustaa.
Lue myös:
Suunnistuksen aloittaminen – helppous viehättää
Teksti Heidi Lehikoinen
Suunnistaja 6/2024