Kaisa Sali treenaa myös kisaamalla pitkään

Kaisa Sali Ironman Zürich juoksu
Lukulistalle
ClosePlease login

Kaisa Sali voitti heinäkuun viimeisenä sunnuntaina pitkän matkan Ironman-triathlonin Zürichissä.

Kilpailu oli hänelle valmistautumista kauden päätavoitteeseen, lajin arvostetuimpaan pitkään koitokseen Havaijilla. Vain neljä viikkoa ennen Zürichiä Sali ehti kolmoseksi pitkällä matkalla Challenge Rothissa.

Onnittelin Kaisaa ja kysyin, miten tiivis pitkien matkojen kisaaminen palvelee tavoitetta nousta kärkikolmikkoon 13. lokakuuta Konalla.

– Halusimme testata Konaa ajatellen esimerkiksi vauhdinjakoa ja ravitsemusta. Tähän kisaan emme valmistautuneet treenien näkökulmasta mitenkään, vaan se oli osa harjoitussykliä. Normaalina isona päivänä on tavallisestikin ohjelmassa lähes yhtä paljon treeniä, poikkeuksena että luonnollisesti en pitkän pyörän perään juokse näin paljon. Tästä näkökulmasta tämä oli hyvä aloitus Konaan valmistavalle jaksolle.

Sali voitti alkukesästä myös puolimatkan triathlonin Meksikossa ilman varsinaista keventelyä – vaikka vastus oli kovempi kuin Sveitsissä. Valmentaja Siri Lindley piti tuolloin kisaa parhaana mahdollisena harjoituksena.

Kaisa Sali: Ironman Zürich rennon kovaa

Koska väli edelliseen pitkään kisaan oli Zürichissä lyhyt, Sali korosti kehon signaalien kuuntelua kisan aikana.

– Lisäksi otin juoksun todella kevyesti. Jos ongelmia olisi tuntunut, olisin jättänyt kisan kesken. Lisäksi nyt kisan jälkeen on tärkeää pitää huolta, että olen varmasti palautunut kunnolla ennen kuin jatkan treenejä.

Vahvana juoksijana tunnettu Sali käytti Zürichissä juoksuun 3.08.42, kun Rothissa hän juoksi 3.00.04.

Salin aika Zürichin urakassa eli 3,8 kilometrin uinnissa, 180 kilometrin pyöräilyssä ja maratonissa oli 9.06.01, mikä toi voiton yli kahdeksalla minuutilla. Tulos on kova, kun huomioi kisan mäkisen pyöräreitin. Kolmena edellisenä vuonna Zürichissä parempaan oli pystynyt vain lajin ykkösnainen Sveitsin Daniela Ryf.

– Kisa meni oikein hyvin. Erityisen tyytyväinen olen uintiin, joka oli ehkä yksi parhaimmista uinneistani. Nopein uimari Annabel on tunnetusti hyvä, kärkiryhmän uimari ja jäin hänestä vain pari minuuttia itselleni melko helpon tuntuisella uinnilla.

Kirjoitin kisasta Pyöräily+Triathloniin 5/2016. Maisemallisesti hienolta pyöräreitiltä jäivät mieleen erityisesti pitkät ylämäet ja todella vauhdikkaat alamäet. Millaisella taktiikalla ajoit nousut ja laskut?

– Ylämäet siten, että meno tuntui koko ajan rennon kovalta ja alamäet niin kovaa kuin uskalsin. Aiemmissa kisoissa hieman liian kovaa ajetut osiot ovat toisinaan syöneet vauhtia pyöräilyn lopusta ja juoksusta. Halusin pitää huolen, että tällä kerralla noin ei käy.

Kuvat Ironman Switzerland