Pääkirjoitus: Sinikeltainen sydän

Lukulistalle
ClosePlease login

Juoksijan lukijat nauttivat keväisistä lenkeistä. Aurinko häikäisee silmiä ja sorasta puhdistettu asvaltti houkuttelee tehotreeneihin.

Samalla Ukraina on taatusti monien sydämessä. Omat harjoitukset, sykekäyrät ja kevätkisojen suunnittelu saattavat näyttäytyä yhdentekeviltä. Samaan aikaan kun ystävällismielistä valtiota tuhotaan, minä saan treenailla ja skrollailla uutisia älypuhelimella viinilasi kädessä. Oma etuoikeutettu asema hävettää ja olo on voimaton

UKRAINALAISTEN maanpuolustustahto on ollut inspiroivaa, ja monet ovat seuranneet kyynelsilmin tavallisten ukrainalaisten rakkautta maataan kohtaan. Kaikki haluavat osallistua puolustautumiseen.

Maanpuolustustahto on korkealla tasolla Suomessakin, ja nyt Venäjän hyökkäyksen jälkeen se on entisestään nousussa. Mieleen on jopa juolahtanut, että erilaiset liikuntaharrastukset ovat sotilaallisessa katsannossa erinomaista valmistautumista reserviläiselle. Hyvä kestävyys- ja lihaskunto edistää taistelijan toimintakykyä ja auttaa muutenkin selviämään stressi- ja poikkeustilanteista. Tämä on aika häkellyttävä näkökulma kestävyysliikunnan harrastajalle. Mutta kriisitilanteessa näkökulmat muuttuvat pikavauhtia – kuten suomalaisten NATO-kanta.

Varusmiesten Cooperin testien tulokset puhuttavat silloin tällöin. Keskiarvo on 2 376 metriä (vuonna 2021). Artikkelista Santtu Heikkinen – koukussa juoksuun voitte tarkistaa juuri Puolustusvoimista kotiutuneen maileri Santtu Heikkisen noteerauksen.

UKRAINALAISET ovat muuten melkoista urheilukansaa. Nyrkkeilijäveljekset Vladimir ja Vitali Klitshko, seiväslegenda Sergei Bubka ja jalkapallosankari Andri Shevtshenko ovat kaiketi maan kansainvälisesti tunnetuimpia henkilöitä. Belgradin MM-halleissa sotaa paennut Ukrainan Jaroslava Mahutših voitti MM-kultaa naisten korkeushypyssä. Hieno voitto, mutta varmasti laiha lohtu tuhon partaalla olevalle maalle.

Kiovan pormestarina nykyään toimivalle Vitali Klitshkolle nykytilanne on kuin toiselta planeetalta hänen urheilu-uraansa verrattuna. Täysien areenoiden valaistujen kehien loisteen sijaan hän antaa nyt haastatteluja pommitettujen raunioiden keskellä. Taistelutahdon katoamisesta ei näy merkkejä, vaikka maailmanmestaruusvyö on vaihtunut luotiliiviin.

HUUHKAJAT muuten kohtasi Ukrainan MM-karsintalohkossaan. Urheilulliselta Ukrainan ryhmältä löytyy taitoa, kestävyyttä, nopeutta ja taktista osaamista. Ukraina haki lokakuussa Stadikalta 1–2 vierasvoiton ja Suomen ohi lohkokakkoseksi se kiilasi viimeisen ottelun 0–2 vierasvoitollaan Bosnia ja Hertsegovinasta. Eipä tuo ainakaan minua harmittanut, paremmalle ei ole häpeä hävitä.

Tällä hetkellä Ukrainan jatkokarsintaottelu Skotlantia vastaan on siirretty sotatilanteen takia. Toivotaan, että MM-paikka saadaan ratkaistua pelaamalla. Vaikka urheilun merkitys sotatilan kaltaisessa kriisissä onkin rajallinen, näistä MM-paikan ratkaisevista playoffs-otteluista saattaa tulla sinikeltaiselle maalle melkoinen tarina.

 

 Pena Rekiranta, toimituspäällikkö pena@juoksija-lehti.fi

Juoksija 3/2022

Vastaa