Sevilla avasi Euroopan maratonvuoden tyylillä. Viikonlopussa oli maratonin lisäksi myös juoksukenkätapahtuma sekä vitosen katukisa.
Sevillan maratonviikonloppuun nivoutui juoksukenkävalmistaja Asicsin järjestämä kolmepäiväinen tapahtuma, jonne oli kutsuttu mediaa, vaikuttajia sekä muita sidosryhmiä. Perjantain virallinen osuus alkoi komeassa ja lähes 100-vuotiaassa Casino de la Exposición -kulttuurikeskuksessa.
Asics johtohenkilöstöä kävi puhumassa brändin tämän hetken ykkösteemasta eli mukavuudesta. Myös itse tapahtumassa keskityttiin siinäkin mielessä mukavuuteen, että kutsuvieraille ei tarjoiltu pitkiä luentoja tuotteiden ominaisuuksista. Toki ohimennen painotettiin, että brändin tuotekehityksen taustalla piilee aina huolellista tutkimustietoa.

Teknisyyteen ja tutkimukseen perinteisesti tukeutuva Asics haluaa kaiketi rentouttaa brändimielikuvaansa. Viime vuonna Pariisissa vastaavan tyyppisessä tapahtumassa (Juoksija 4/2024) Asics marssitti omat eliittijuoksijansa 5 ja 10 kilometrin katukilpailuun ja esitteli tuotteiden teknisiä innovaatioita ohjatusti ja yksityiskohtaisesti.
Sevillassa oli toinen ääni kellossa, sillä Asics rakensi koko viikonlopun mukavuusteeman ympärille. Huipputeknologiasta tai eliittijuoksijoiden suorituskyvystä ei juuri hiiskuttu, ja kenkien räjäytyskuvia sisältävä kuvasto jätettiin pois. Esittelyssä olivat mukavuusmalleiksi nimetyt Gel-Nimbus 27 (lue arvio), Novablast 5 sekä Gel-Cumulus 27.
Myös pääteemaa eli mukavaa juoksemista käsiteltiin varsin tiiviisti ja keskityttiin fiilikseen. Tilaisuudessa oli formaalin konferenssitunnelman sijaan pikemminkin yökerhomainen ambienssi, tunnelmavalojen ja dj:n soittaman konemusiikin ansiosta.

Vitonen täysillä
Ennen sunnuntain päätapahtumaa juostiin jo kilpaa. Lauantain Breakfast Run 5k keräsi lauantaiaamuna 1 587 osallistujaa. Osa oli totisia kisaajia ja osa vain verrytteli leppoisasti jalkojaan ennen maratonia.
Tasainen reitti yhdistettynä aamun viileyteen tarjosivat liki täydelliset olot katuvitosen luukuttamiseen, ja allekirjoittaneelle tämä olikin viikonlopun pääkisa. Neljän kilometrin kohdalla reitti kulki komeasti Sevillan ykkösnähtävyyden Plaza de Españan kautta ja maaliin kirittiin puistomaiselle Plaza de Américalle. Kenian Matthew Kipchumba Kipsang rallatteli ylivoimavoittoon ajalla 13.47. Naisten ykkönen Annabel Morton (GBR) kellotti ajan 16.23.

Saman illan pasta partyssa keskustelin kanssani samaa vauhtia juosseen Asicsin johtohahmoihin kuuluvan Andreas Mollin kanssa. Hän kertoi, että juoksuseuranamme oli myös kaksinkertainen maratonin maailmanmestari Abel Anton, jonka onnistuin missaamaan omaan suoritukseen keskittymisen takia. Moll todisti sanansa itse ottamallaan kuvalla. Hieno muisto!
M60-sarja oli muutenkin nimekäs. Kakkoseksi juosseen Antonin (19.24) edelle ehätti vain toinen espanjalainen maratonlegenda Martin Fiz (17.26), maailmanmestari ja Euroopan mestari Helsingistä 1994.
Juhlajuoksussa kova taso
Sevillan maratonilla vietettiin tapahtuman 40-vuotisjuhlia. Nopeasta reitistään ja huippuolosuhteistaan tunnettuun kisaan otettiin juhlan kunniaksi hieman aiempaa enemmän ilmoittautuneita. 14 000 tarjolla ollutta paikkaa myytiin luonnollisesti loppuun, kuten laadukkaimmissa juoksutapahtumissa tätä nykyä on tapana.
Voittajaksi juoksivat Selemon Barega (ETH) 2.05.15 ja Anchinalu Dessie Genaneh (ETH) 2.22.17. Maaliin juoksi kaikkiaan 10 719 juoksijaa. Tasoa Espanjassa riittää, sillä hämmästyttävästi yli 1 600 juoksijaa alitti kolmen tunnin rajan, ja tuloslistan 100 parhaan joukkoon vaadittiin posketon 2.26-aika. Maraton on edelleen Etelä-Euroopassa kovin miesvaltainen laji, sillä vain 20 prosenttia Sevillan maratoonareista oli naisia.

Ensikertalaisen onnistuminen
Helsinkiläinen Julia Ahvenus osallistui Sevillassa ensimmäiselle maratonilleen ja ylipäätään ensimmäiseen juoksutapahtumaansa. Personal trainerina työskentelevä Ahvenus, 25, sai viikonloppuna aimo annoksen kokemusta kansainvälisestä tapahtumasta, sillä hän osallistui jo lauantaina 5 km:n Breakfast Runiin.
– Vitosen juoksusta sain jo ensikosketuksen juoksutapahtumasta ennen varsinaista maratonia. Kevennetyn viikon jälkeen oli kiva päästä liikuttelemaan jalkoja ja valmistautumaan henkisesti itse maratoniin, Ahvenus kertoo.
Maratonille valmistautuminen oli ensikertalaiselle täysin uutta harjoittelusta ja tankkaamisesta lähtien. Myös ison tapahtuman kokemukset antoivat oppeja tulevaan.

– Yritin olla stressaamatta ja varata tarpeeksi aikaa valmistautumiseen, mutta lopulta tuli hieman kiire ja lähtöalueelle saavuin vain muutamia minuutteja ennen starttia. En ainakaan ehtinyt jännittää liikaa.
Kello 8.30 Ahvenus starttasi juoksijamassan mukana Sevillan tasaiselle reitille.
– Olosuhteet juoksulle olivat lähes täydelliset ja reitti oli tosi tasainen. Levon ja tankkauksen ansiosta jalat tuntuivat kevyiltä. Oli niin paljon uutta ihmeteltävää, että juoksin koko maratonin ilman musiikkia, hän kertoo.
Ahvenuksen ensimmäiset 35 kilometriä sujuivat mukavasti, mutta pitkä matka alkoi tuntumaan kilpailun loppuvaiheessa.
– Viimeiset seitsemän kilometriä tuntuivat haastavilta, mutta sain voimaa jatkaa, kun mietin, että ollaan jo ihan loppusuoralla. Tavoitteena oli juosta ensimmäinen maraton alle viiteen tuntiin ja lopullinen nettoaikani oli 4.43.59, johon olen todella tyytyväinen.
40. Sevillan maraton
Milloin 22.2.–23.2.2025
Matkat maraton ja lauantain Breakfast Run 5 km
Maaliin juoksi maratonilla 10 719 ja 5 km:llä 1 587 juoksijaa

KOMMENTTI
Mukavaa ja muhkeaa
Vielä muutama vuosi sitten juoksukenkämaailman trendit liikkuivat mahdollisimman kevyiden ja suorituskykyisten hiilikuituvahvistettujen superkenkien ympärillä. Tällä hetkellä painopiste näyttäisi sen sijaan olevan mukavuudessa, kenkien arkikäytössä ja maksimaalisessa vaimennuksessa – eli teemoissa, joita voi markkinoida suurille massoille.
Asicsin lisäksi muiltakin merkeiltä on nähty vastaavia avauksia. On Running toi vastikään markkinointikampanjassaan pehmeämpää ajattelua juoksun ympärille. Saucony ja Brooks ovat tuoneet vaivihkaa sanan walk aiemmin täysin juoksukengiksi miellettyjen malliensa tuotekuvauksiin.
Kenties markkinointiosastot ovat haistaneet nykykuluttajien kaipaavan juoksussa tuloksellisen suorittamisen sijaan enemmän yhteisöllisiä elämyksiä, myönteisiä tunteita sekä edistystä mielen hyvinvoinnille. Silmämääräisesti arvioiden myös juoksukenkien arkikäyttö lisääntyy edelleen, ja juoksukengät ovat joiltakin osin limittäin lifestyle-kenkäkategorian kanssa.
Kenkäteknologian osalta yhä yleistyvä trendi on niin sanotut super-trainerit eli muhkeasti vaimennetut, mutta kuitenkin juostavuudeltaan laadukkaat harjoituskengät. New Balance SuperComp Trainer oli ensimmäisiä tämän kategorian kenkiä, ja samaan kastiin lasketaan muun muassa Asics Superblast, Saucony Kinvara Pro ja tuoreempi Saucony Endorphin Trainer. Brooks puolestaan on tuonut myyntiin eräänlaisia plus-versioita tutuista suosikeistaan, kuten Ghost Max ja Glycerin Max.
Lue myös:
Kommentti: Kisa se on pieleen mennyt kisakin
Teksti pena rekiranta Kuvat adventure bakery/asics ja pena rekiranta
Juoksija 2/2025