Sota on tullut Eurooppaan. Ukrainan kansan taistellessa urheasti häikäilemätöntä hyökkääjää vastaan kaikki muu tuntuu epäolennaiselta. Elämää pitää kuitenkin yrittää jatkaa.
Helmikuussa iloitsin siitä, että pääsin treenaamaan urheiluhalleihin ja vierailemaan uimahalleihin. Itsestään selvät asiat ovat muuttuneet erikoisuuksiksi koronapandemian aikana.
Pitkän tauon jälkeen on häkellyttävä tunne, että voin itse valita mitä liikuntaa milloinkin haluan harrastaa. Arvostakaamme kaikki tätä tilannetta ja toivokaamme, että pandemia hiljalleen hiipuu rokotekattavuuden noustessa.
VIIME AIKOINA olen liikkunut erikoisen sosiaalisesti. Sattumien ja osittain omankin aktiivisuuden ansiosta olen ollut usein yhteislenkeillä, saanut kannustusta omiin treeneihin ja törmännyt uusiin ihmisiin. Lisäksi ajoittaiset palloiluharrastukset lisäävät yhdessä tekemisen tuntua sekä monipuolistavat harjoittelua.
Vaikka en kuulu mihinkään tiiviiseen harjoitusryhmään, niin satunnaisetkin kohtaamiset muiden samanhenkisten kanssa antavat potkua omaan harrastukseen. Lyhyetkin keskustelut jäävät inspiraatioksi omaan mieleen, ja kannustavat jutut tuppaavat jatkumaan sosiaalisen median kautta.
Viime numeron tapaan saamme nytkin tutustua yhteen treeniryhmään, tällä kertaa suomalaisen juoksuharrastajan kautta Kreetalla.
URHEILUN KASVOT ovat moninaiset. Toiselle se on henki ja elämä, niin hyvässä kuin pahassa. Toiselle se voi olla harrastus, josta imetään positiivisuutta ja energiaa muun elämän tueksi. Juoksuvalmentaja Minna Syvälä sivuaa tätäkin aihetta kirjoituksessaan (Tunnetko itsesi?), jossa pohditaan muun muassa omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista sekä oman harrastuksen asettamista elämäntilanteen sallimiin mittasuhteisiin.
Henkilöjuttumme maratoonari Oscar Holmströmistä käsittelee osaltaan myös samaa teemaa.
TÄMÄN LEHDEN valmistumisen aikaan käynnissä olivat Pekingin talviolympialaiset. Kuten olen aiemminkin pääkirjoituksessa ilmaissut, huoli eettisyyden ja inhimillisyyden katoamisesta kilpaurheilusta on suuri.
Arvokisojen järjestäminen ihmisoikeuksia polkevissa maissa loppuu vasta sitten, kun riittävän suuri ryhmä sitä vaatii. Venäläisen taitoluistelijan Kamila Valijevan surullinen tapaus nosti esiin myös yksittäiseen urheilijaan kohdistuvan karmean kohtelun – myös tämän puolen urheilun inhimillisyydestä soisi saavan enemmän huomiota.
Me suomalaiset saamme riemuita Niskasten ja Leijonien menestyksestä. Mutta kun kansainvälistä huippu-urheilua tarkastelee hiemankin laajemmin, ei suurilta epäkohdilta voi ummistaa silmiään. Toivottavasti marraskuussa Qatarissa järjestettävät jalkapallon MM-kilpailut ovat tämän surullisen kehityksen viimeinen piste.
Tällä hetkellä Euroopalla on kuitenkin rutkasti urheilukilpailuja tärkeämpääkin mietittävää.
PENA REKIRANTA, TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ
PENA@JUOKSIJA-LEHTI.FI