Sykemittari

Sykemittari toimii sparraajana. Se ei vahdi vaan kannustaa ja kertoo miten kuntosi nousee. Sykemittarin avulla voi myös monipuolistaa eri sykealueilla liikkumista.

Lihasten hapentarpeen kasvaessa sydän tihentää lyöntirytmiään, jotta riittävä määrä hapekasta verta virtaa lihasten käyttöön. Sykemittari kertoo luotettavasti keskimääräisen syketiheyden minuutissa. Harjoituksen teho voidaan määritellä esimerkiksi prosentteina maksimisykkeestä, jos käytössä ei ole kuntotestistä saatuja yksilöllisiä sykerajoja.

Sykemittari rekisteröi sydämen sähköistä toimintaa. Siksi mittarin antama lukema on hyvin tarkka. Syke on hyvin yksilöllinen ja altis ulkoisille tekijöille, kuten kilpailujännitykselle. Siksi mittaria ei kannata vilkuilla esimerkiksi maratonin alkukilometreillä. Syke myös vaihtelee päivittäin, joten liian orjallisesti mittaria ei muutenkaan pidä tuijottaa.

Esimerkiksi leposyke saattaa vaihdella päivittäin. Liikunnan aikana syke voi reagoida myös stressitilaan, unenpuutteeseen ja lääkitykseen.

Sykemittarilukeman lisäksi on tärkeää kuunnella kehoa ja liikunnan aikaisia tuntemuksia.