Itsemyötätunto nousee esiin yhä useammin huippu- ja harrasteurheilun kestävyyden kulmakivenä. Kolme eri elämäntilanteessa olevaa urheilijaa kertoo, mitä itsemyötätunto tarkoittaa käytännössä, miten se on muuttanut suhdetta harjoitteluun ja milloin lempeys on ollut kovinta mahdollista tekemistä.
Juoksija.fi:ssä 10.1.2026 julkaistu Hiihto-lehden asiantuntija-artikkeli avasi itsemyötätunnon merkitystä urheilijan kehon, mielen ja suorituskyvyn näkökulmasta tutkimustiedon ja asiantuntijahaastattelujen kautta. Miltä itsemyötätunto näyttää urheilijan arjessa?
Seuraavaksi ääneen pääsevät urheilijat itse. Nuorten maajoukkuetason hiihtäjä, SM-tason kilpaurheilija ja aikuisiällä tavoitteellisesti harjoitteleva harrastaja kuvaavat omin sanoin, miten itsemyötätunto on auttanut heitä kuuntelemaan kehoa, suhtautumaan epäonnistumisiin ja jatkamaan eteenpäin silloinkin, kun tie ei ole ollut suoraviivainen.
Tarinoissa toistuu sama ajatus: itsemyötätunto ei ole luovuttamista eikä vaatimustason laskemista, vaan kykyä tehdä pitkäjänteisiä valintoja oman jaksamisen, terveyden ja kehittymisen puolesta.
Nelli-Lotta Karppelin
Nelli-Lotta Karppelin nousi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan perinteisellä 7,5 kilometriä ja oltuaan pronssilla vapaan sprintissä nuorten talviolympialaisissa Gangwonissa, Etelä-Koreassa vuonna 2024. Hän on voittanut kolme SM-kultaa N18‑sarjassa, rullahiihdon SM-kultaa N20-sarjassa ja ollut viestikakkonen Suomen Cupissa Vuokatissa 2024.
Karppelin on tasavahva molemmilla hiihtotavoilla. Hänet tunnetaan määrätietoisesta ja tunnollisesta harjoittelustaan. Nuorten maajoukkueeseen kuuluva Karppelin on tällä hetkellä sivussa harjoittelusta ajauduttuaan viime kaudella vaikeaan ylirasitustilaan liiallisen kuormituksen seurauksena.
Milloin viimeksi olet ollut myötätuntoinen itseäsi kohtaan?
Viimeksi tänä aamuna huomasin olevani myötätuntoinen itseäni kohtaan, kun rikoin mikron. Sen sijaan että olisin alkanut syyllistämään siitä itseäni, osasin olla myötätuntoinen itseäni kohtaan ja ajatella, että se oli vahinko ja se olisi voinut mennä rikki keneltä tahansa.
Miten olet kuunnellut kehoasi ennen ja miten nyt?
Nykyään kuuntelen kehoa herkemmin kuin ennen. Huomaan esimerkiksi väsymyksen tai stressin merkit aiemmin, ja yritän vastata niihin rauhoittamalla tahtia. Luotan enemmän siihen, mitä kehoni kertoo minulle.
Minulla on ollut paljon hetkiä, jolloin olen tietoisesti sivuuttanut kehoni viestit. Tai oikeastaan sivuutin lähes aina aiemmin kehoni antamat viestit, minkä seurauksena olen ollut jo yli vuoden ylirasitustilassa.
Miten itsemyötätunto sopii yhteen urheilun kanssa?
Mielestäni itsemyötätunto ei ole ristiriidassa tavoitteellisen urheilun kanssa. Itsemyötätunto auttaa kuuntelemaan kehoa ja mieltä niin, että voi kehittyä urheilussa kestävästi.
Miten suhtaudut epäonnistumisiin?
Takaiskuihin urheilussa suhtaudun nykyään aika leppoisasti, sillä olen kokenut niitä niin paljon, enkä koe, että minulla olisi urheilun suhteen juuri mitään menetettävää. Olen nyt pohjalla ja siitä on suunta vain ylöspäin. Kun taas pääsen urheilemaan, luultavasti suhtaudun epäonnistumisiin lempeämmin.
Miten itsemyötätunto näkyy nyt elämässäsi?
Itsemyötätunto näkyy nykyään konkreettisesti arjessani esimerkiksi siten, että jos olen väsynyt, annan itselleni luvan levätä. Itsemyötätunnon kautta olen oppinut, että en voi sivuuttaa kehoni ja mieleni antamia merkkejä loputtomasti.
Mitä haluaisit sanoa muille urheilijoille?
Urheilijalle, joka kokee syyllisyyttä levosta tai epäonnistumisista sanoisin, että ne molemmat ovat tärkeä osa kehittymistä. Itsemyötätunto auttaa välttämään uupumusta ja loukkaantumisia, koska sen avulla uskaltaa toimia kehon antamien merkkien mukaan. Ei pusketa väkisin, vaan levätään ajoissa.
Jos voisit sanoa yhden lempeän asian itsellesi menneisyydessä ja nyt, mitä sanoisit?
Menneisyyden itselleni sanoisin, että epäonnistumiset eivät tee minusta huonoa ihmistä. Nykyisyyden itselleni sanoisin, että kaikessa ei tarvitse olla aina täydellinen.
Eelis Meriläinen
Eelis Meriläinen on 21-vuotias entinen yhdistetyn hiihtäjä ja nykyisin SM‑tason maastohiihtäjä Jyväskylästä. Hän voitti nuorten MM-kultaa vuonna 2022 Zakopanessa, jossa hän oli osa Suomen yhdistetyn joukkuetta. Vuosilta 2024–2025 hänellä on Taivalkosken yleisen SM-kilpailun 50 kilometriltä vapaalta 34. sija, nuorten M23‑sarjan SM‑kympiltä vapaalla 8. sija Hämeenlinnasta sekä Haapajärven M23-sarjan SM-kympiltä perinteisen 11. sija. Luova ja idearikas Meriläinen opiskelee urheilun ohella teknillistä fysiikkaa Itä-Suomen yliopistossa ja säveltää musiikkia.
Mitä ajattelet itsemyötätunnosta?
Sitä täytyy osata käyttää oikeissa hetkissä. Se on hyvä taito, joka auttaa palautumisessa arjen keskellä. Se auttaa päästämään irti, kun on tehnyt jo riittävästi. Joskus itsemyötätuntoa tarvitaan itsensä kannustamiseen, jotta saa raskaita hommia tehdyksi.
Miten kuuntelet kehoasi?
Tarkastelen harjoituksissa ja verryttelyssä, miten jalka nousee, onko minulla kimmoisa ja voimakas olo ja miten liikkuvuus pelaa. Mielen vireystilaa seurailen myös jatkuvasti, koska väsyneenä luovuus katoaa ajattelustani. Luovuus urheilussa tarkoittaa minulle rohkeutta harjoitella omia ideoita hyödyntäen sekä tietynlaista leikkisyyttä. Luovuus monipuolistaa harjoittelua ja auttaa jaksamaan pitkiä treenijaksoja kesällä ja syksyllä.
Milloin olet tietoisesti sivuuttanut kehosi viestit ja mitä siitä seurasi?
Kilpailuissa olen sivuuttanut pienempiä kehon vaivoja mielestäni tietoisesti, koska ei niiden ajatteleminen ainakaan paranna suoritusta. Isompien vaivojen ja väsymyksen kanssa olen ollut aina tarkkana ja antanut keholle ja mielelle aikaa palautua, mikäli on tarvetta.
Miten suhtaudut epäonnistumisiin tai takaiskuihin urheilussa?
Koen ne hyvinä hetkinä käyttää energiaani toisaalla. Musiikin tekeminen on hyvä paikka, johon suunnata huomio urheilun huonoina hetkinä. Musiikkiin on helppo unohtua useammaksi tunniksi tai päiväksi, kunnes taas kaipaan urheiluminääni.
Mikä sinua hävettää?
Häpeän, mikäli näen hiihtotekniikkani olleen huono tai jos kaadun kilpailussa. En tiedä kaikkea kilpasuksien voiteluun liittyvistä asioista, ja koen siitäkin joskus häpeää. Muutoin elämässä häpeän siinä, missä useimmat muutkin ihmiset.
Kerro hetkistä, jolloin olet ollut liian ankara itsellesi?
Yleensä olen liian ankara itselleni, kun koen tehneeni jotain tosi noloa. Muutoin harvemmin. En soimaa itseäni esimerkiksi huonojen kilpailujen vuoksi, koska niille löytyy usein jokin syy, jota voi lähteä korjaamaan.
Miten itsemyötätunto näkyy konkreettisesti arjessasi nyt?
Tällä hetkellä joudun hyväksymään jatkuvasti sen tosiasian, että huippu-urheilu vaikuttaa negatiivisesti akateemiseen uraani yliopistossa, kun muut opiskelijat paahtavat eteenpäin. Minä laitan suurimman osan ajastani urheiluun, enkä ehdi opiskella samaan tahtiin muiden kanssa. Tiedän haluavani urheilua enemmän, joten annan itselleni anteeksi sen, etten ole opinnoissani niin hyvä kuin voisin.
Miten itsemyötätunto on muuttanut suhdettasi urheiluun tai omaan kehoon?
Ennen ehkä urheilin liikaa maine silmissäni. Nykyään ajattelen olevani tyytyväinen sitten, kun saavutan parhaan version itsestäni, mikä se ikinä tulee olemaankaan. Nautin urheilusta, kun saan tuntea olevani osa suomalaista huippu-urheilua. Arvostan hyvää fysiikkaani ja terveyttä.
Mitä neuvoja antaisit urheilijalle, joka kokee syyllisyyttä levosta tai epäonnistumisista?
Lepoa voisi ajatella tieteellisesti. Kaikki kehittyminen ja korjaantuminen tapahtuu levon aikana. Vähemmän menettää yhdellä extra-lepopäivällä kuin ajamalla itsensä ylirasitukseen. Kukin tietää itse, paljonko lepoa on riittävästi. Mikäli kokee epävarmuutta valmiudestaan harjoitella tosissaan, on se usein merkki levon tarpeesta.
Miten itsemyötätunto voisi auttaa tavoitteellista liikkujaa tai urheilijaa välttämään uupumusta tai loukkaantumisia?
Usein treeni, joka tuntuu kevyeltä saattaa kehittää paljonkin. Kannattaa uskaltaa lopettaa silloin, kun tuntuu vielä hyvältä. Näin on mukavaa aloittaa seuraava treeni entistä paremmassa kunnossa. Harjoitteluun kannattaa suhtautua kuin vuosia tai vuosikymmeniä kestävään projektiin, josta ei pikavoittoja heru. Siitä kannattaa tehdä mukava elämäntapa itselleen ja kannustaa itseään myötätuntoisesti.
Jos voisit sanoa yhden lempeän asian itsellesi menneisyydessä ja nyt, mikä se olisi?
Molemmissa tilanteissa sanoisin saman: ”Aina on ja tulee olemaan jotain, jossa voit onnistua ja olla tyytyväinen.”
Jaana Lassila
Varhaiskasvatuksessa apulaisjohtajana työskentelevä 51-vuotias Jaana Lassila harjoittelee hiihtoa monipuolisesti oululaisessa Pro Talli Sportissa. Treenit sisältävät hiihdon ohella lihaskuntoa, rullahiihtoa, pyöräilyä ja juoksua. Harjoituksia säädetään joustavasti elämäntilanteen muuttuessa. Aikuisiällä hiihdon aloittanut Lassila harjoittelee omatoimisten treenien lisäksi kahdesti viikossa valmentajan ohjauksessa. Hän on osallistunut muun muassa Tervahiihtoihin ja Pertinhiihtoon.
Miten kuuntelet kehoasi?
Kehon parempaa kuuntelua olen opetellut useamman vuoden. Valmentajalta olen saanut tärkeitä oppeja. Nykyisin osaan kuunnella, kun kroppa kertoo, jos olen liian väsynyt tai jos jokin toinen treeni olisi sille päivälle parempi vaihtoehto. Joskus on parempi levätä. Työ päiväkodissa tuo omat haasteensa, koska erilaisia sairauksia kiertää paljon. Yritän keventää, jos olo tuntuu yhtään flunssaiselta.
Milloin olet kuullut ensimmäisen kerran itsemyötätunnosta?
Viime talvena coachingissa. Halusin siellä selvittää omia sisäisiä vaatimuksiani ja tavoitteitani.
Milloin viimeksi olet huomannut olevasi myötätuntoinen itseäsi kohtaan tai päinvastoin?
Tänään, kun mieli olisi tehnyt käydä vielä lykkäämässä tasuria rullilla, mutta väsymyksen takia jouduin valitsemaan lepopäivän.
Onko ollut hetkiä, jolloin olet tietoisesti sivuuttanut kehosi viestit?
Lasten ollessa pieniä, huonosti nukuttujen öiden jälkeen kävin kuitenkin kaikki kovat jumpat, kun hurahdin ryhmäliikuntaan.
Mitä siitä seurasi?
Kroppa ainakin oli jatkuvasti jumissa. Olin väsynyt.
Miten suhtaudut ulkoapäin esimerkiksi somesta tuleviin vaatimuksiin?
Välillä haaveilen ja tulee ajatuksia, että olisinpa ollut jossain tapahtumassa mukana itsekin. Katson tekniikkavideoita. Muuten some ei määritä tekemisiäni.
Miten suhtaudut epäonnistumisiin ja takaiskuihin?
Huonosti. Tässä on oma kehityksen paikkani, jota yhä opettelen. Esimerkiksi vuosi sitten sairastuin koronaan, josta jäi sairastelukierre päälle. Kärsivällisyys oli koetuksella ja välillä teki mieli heittää hanskat tiskiin. Aina kuitenkin pääsin harjoittelussa kevyillä treeneillä uuteen alkuun.
Harjoittelu pidettiin kevyempänä pitkään. Välillä tuntui, että olisiko sama heittää urheilu kokonaan sikseen, mutta niin vain askel kerrallaan mentiin eteenpäin, samalla itsemyötätuntoa opetellen.
Miten häpeä on sinussa vaikuttanut?
Välillä se on tuonut turhia paineita. Olen turhaan sortunut vertaamaan itseäni muihin jo kokeneempiin kestävyyslajien harrastajiin.
Mikä on ollut haastavin kehollinen kokemuksesi?
Sairastuin 2017 rintasyöpään ja kävin läpi leikkauksen, sytostaatit ja sädehoidon. Osa hoitohenkilöstöstä ei suositellut käymään ryhmäliikunnassa, jota silloin eniten harrastin. Osa taas sanoi, että tee oman voinnin mukaan kaikkea, joka tuo hyvää mieltä ja auttaa jaksamaan.
Sytostaatit veivät aina aluksi olon tosi huonoksi ja kun taas helpotti, oli todella tärkeää päästä pois sohvalta. Tuntui tosi kurjalta olla liikkumatta ja niinpä aloitin aina kävelylenkeillä. Kun jaksoin niitä, uskalsin vähitellen jumppaan.
Meillä oli silloin tiivis jumppaporukka, ja tuntui niin hyvältä saada siellä muilta halauksia ja tsemppiä. Minulta lähti hiukset päästä silloin. Kun sitten olin jumpassa pipo päässä, niin se hetki, kun hoksasin, että kaverit vetivät samanlaisen pipon päähän jumpan alussa, liikutti! Yksi ryhmäläinen oli ommellut kaikille samanlaiset pipot. Näin he halusivat näyttää, että ovat tukenani. Juhlimme myös hoitojen päättymistä yhdessä.
Hiihtoon päädyin, kun olin jo vuosia käynyt nykyisellä valmentajalla hierottavana ja hän oli se, joka sanoi kerran, että ”mee hiihtää!”, kun olin aina jumpasta jumissa. Se jäi mieleen kytemään ja niin alkoi muutaman kuukauden hiihtoprojekti, joka tähtäsi Tervahiihtoon osallistumiseen.
Kuukausi hoitojen päätyttyä osallistuin elämäni ensimmäisen kerran Tervahiihdon perinteisen 55 kilometrin matkalle. Uskalsin sinne mukaan ja sille tielle jäin. Osallistumisella halusin todistaa itselleni, että perhana, elossa ollaan. Ja siltä se tuntuikin koko 55 kilometrin matkan ajan. Jestas, että olin kipeä sen jälkeen, mutta hyvällä tavalla!
Mikä on sinulle tärkein oivallus itsemyötätunnosta?
Negatiiviset ajatukset ja niiden herättämät tunteet eivät ole yhtä kuin minä. Tunteet saa tuntea ja omiin ajatuksiin voi vaikuttaa.
Jos voisit sanoa yhden lempeän asian itsellesi menneisyydessä ja nyt, mitä sanoisit?
Anna itsellesi aikaa. Pienin askelin eteenpäin.
Lue myös:
Iskikö urheiluvamma? Ehkäise juoksuvammat päällä
Teksti päivi lohikoski Kuvat haastateltavien kotialbumit
Hiihto 5/2025