Jari Kupila käsittelee Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan -kirjassa niitä pitkiä kahtiajaon jälkiä, joita vuoden 1918 sisällissota aiheutti suomalaiseen urheilukulttuuriin ja -johtamiseen.
Urheilutoimittaja Jari Kupila on tarttunut Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan – Urheilun sisällisota 1918 -kirjassaan aiheeseen, jota on käsitelty ja tutkittu hämmästyttävän vähän.
Mikä sai lahjakkaat urheilijanuorukaiset tarttumaan aseisiin? Miten vuoden 1918 sisällissota vaikutti suomalaiseen urheiluun, sen identiteettiin ja rooliin yhteiskunnassa, vuosikymmeniksi eteenpäin ulottuen tähän päivään saakka?
VASTA ITSENÄISTYNEESSÄ Suomessa toimi vajaat 1300 urheiluseuraa sisällissodan alkaessa tammikuussa 1918. Sen sijaan omaa armeijaa ei ollut ollut 20 vuoteen. Mistä molemmat osapuolet – valkoisten suojeluskunnat ja punaisten punakaartit – alkoivat rekrytoida miehiä riveihinsä?
Hyväkuntoisista urheilijoista, jotka osasivat tehdä yhteistyötä ja toimia ryhmässä. Urheiluseuroista muodostettiin kokonaisia omia komppanioita. Punaisten puolella erityisesti Helsingin Jyryn ylväät, kaksimetriset painijat herättivät kunnioitusta.
VALKOISELLA SUOJELUSKUNTALIIKKEELLÄ puolestaan oli suora kytkös urheilutoimintaan. ”Suojeluskunnalle urheilu oli investointi, jolla se sai itselleen välttämätöntä miehistöresurssia ja osaamista sekä edisti itselleen tärkeiden valmiuksien kehittämistä kansakunnassa”, Kupila kirjoittaa.
Urheilu sai vastapainoksi suojeluskuntien tukiresurssit. Maahan alkoi nousta yleisurheilukenttiä, hiihtolatuja, ampumaratoja ja mäkihyppytorneja.
Kirjassa käydään läpi sitä, miten SVUL ”luisui suojeluskuntien apujärjestöksi”. Punaiset urheilijat ”siivottiin” joukoista. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin v. 1919.
TÄRKEÄ TEOS sisältää koskettavia, yksittäisten juoksijoiden, hiihtäjien tai painijoiden tarinoita. Kupila vetää niistä laajoja yhteiskunnallisia ja urheilukulttuuriin vaikuttaneita johtopäätöksiä, ilman paatosta tai syyllisyystematiikassa rypemistä.
Nuoret miehet lähtivät ja laitettiin taisteluihin, joista puuttui urheilukenttien hurmos, menestys ja glooria. Mukana oli runsaasti esim. kestävyysjuoksijoita.
– 1910-luvun lahjakkaimmista suomalaisista kaatuivat Jyryn (silti valkoisten puolella) Arvi Kokkonen, Kotkan Riennon Matti Torro ja myöhemmin heimoretkillä Tampereen Pyrinnön Pauli Männistö. Erik Vasenius, Einari Anttila ja Valter Nyström haavoittuivat, niin että ura oli siinä, kertoo Kupila kysyttäessä erityisesti juoksijataustaisten urheilijoiden kohtaloista.
Sisällissota päättyi huhtikuussa 1918, kun valkoiset valloittivat Viipurin.
”Olympiakävijät, SM-mitalistit ja muuten vaan puuhakkaat urheiluihmiset ampuivat ja räjäyttelivät toisiaan. Tuhansia kuoli ja haavoittui. Eikä sota hyvää tehnyt niidenkään urheilulle, jotka ehjinä selvisivät.”
OLELLLISINTA TÄSSÄ kirjassa ei Jari Kupilan mielestä kuitenkaan ole unohtua ihmettelemään, mitä erilaiset tutut nimimiehet sodassa tekivät. Tärkeämpää on nähdä, miten ison iskun suomalainen urheilukulttuuri tästä sodasta sai. Oikeastaan missään muussa maassa ei ole ollut samalla tavalla jakautunutta urheiluelämää kuin meillä.
– Samalla on tärkeä ymmärtää, että tuhansien sodassa kaatuneiden ja haavoittuneiden nimettömien joukossa menetettiin valtava määrä elinvoimaa koko urheiluelämästä. Niin monta hienoa urheilutarinaa ja valmentajauraa jäi puhkeamatta kukkaansa, niin paljon talkoovoimaa, yleisöä ja toimeliaisuutta menetettiin. Sota siis vei paljon näkyvää hyvää urheilulta, Kupila sanoo.
KIRJAILIJA KOROSTAA, ettei tarkoituksena alun perin ollut tehdä listaa kaatuneista urheilijoista. Kirjan lopussa oleva Urheilun yhteinen menetys -lista on joka tapauksessa mykistävä ja laajin nimilista, mitä aiheesta on julkaistu. Nuorimmat kaatuneet olivat 16-vuotiaita.
Satojen nimien lista ei kerro läheskään koko totuutta, mutta on alku unohtuneiden urheilijauhrien muiston kunnioittamiselle. Kaatuneita ei ole jaettu punaisiin ja valkoisiin, vaan Kupila haluaa puhua urheilun yhteisistä sotauhreista.
- Kupila, Jari: Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan – Urheilun sisällisota 1918. 378 s. Minerva Kustannus 2023.
Jari Kupila
Oululaistaustaisella Jari Kupilalla on pitkä urheilujournalistiura, mm. Urheilulehdessä. Tällä hetkellä hän on Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja ja tekee väitöskirjaa suomalaisen urheilukulttuurin roolista osana suomalaisuuden modernisaation historiaa.
Rakkaudesta maisemaan
Tomi Kontio kuvaa Erämailla-kirjassaan upeasti Lapin erämaita eri vuodenaikoina. Isän ja pojan vaellukset syventyvät elämän perusasioiden pohdinnoiksi.
KIRJAILIJA, RUNOILIJA Tomi Kontion (s. 1966) Erämailla on komea kaunokirjallinen teos, jonka kehyksinä toimivat isän ja pojan vaellukset pohjoisen Lapin 12 erämaassa eri vuodenaikoina, jalkapatikassa ja hiihtäen. Tarinat alkavat Muotkatunturilta ja etenevät Tsarmitunturin, Vätsärin, Hammas- ja Paistunturin, Kemihaaran, Puljun, Tarvantovaaran, Kaldoaivin, Käsivarren ja Pöyrisjärven jälkeen Tuntsan erämaahan.
Perinteisistä vaellustarinoista ei ole kyse, sillä jokaisella retkellä kirja laajenee moneen suuntaan: omaelämäkerrallisuus sekoittuu fiktioon, mennyt nykyhetkeen ja tulevaan, oikeiden paikkojen historia ja faktat fantasiaan.
KIRJAILIJA KÄY LÄPI mm. omaa isäsuhdettaan, isän, isoveljen ja hyvän ystävän kuolemaa, menneitä ihastuksia ja rakkauksia. Ja matkustaa sitten yhtäkkiä ajassa taaksepäin vaikkapa Pietarlauttasen huimiin revontulitutkimuksiin vuosina 1882-84. Tai sukeltaa takaisin ”nykyhetkeen” eli makuupussin uumeniin viilenevässä teltassa, puron ylitykseen tai kaatumiseen päättyvään laskuun tunturin rinteessä.
Pääosassa ovat erämaiden maisemat, jotka sekä herkistävät että raastavat kirjailijaa. Ja mielen maisemat sekä sanat, joita Kontio paikoin tanssittaa kuin revontulia. Samalla Lapin luonto tulee upeasti esiin.
”Kun taivas on syvän ja kirkkaan sininen, kuruihin asettuneet mustansiniset varjot kasvavat niin hitaasti, että liikettä ei näe. Vain sydän humisee.”
KONTIO ON PEREHTYNYT perinteiseen erä- ja luontokirjallisuuteen ja antaa kunniaa lähdeviittauksin niin A.E. Järviselle, Raimo O. Kojolle, Erno Paasilinnalle kuin Yrjö Kokolle. Hänen omat luontokuvauksensa ovat sopiva sekoitus realismia ja runoutta.
Yhtä lailla lukija saa nauttia kirjailijan laajasta historian, kulttuurin ja kirjallisuuden tuntemuksesta. Isä ja poika kuuntelevat äänikirjoja ja lukevat teltoissa ja kämpillä kirjoja, joista Kontion tarinat saavat kimmokkeita ja aineksia myös uniin.
Lapin erämaiden kiehtova historia ja tarinat mm. Lemmenjoen kullanhuuhtojista ja Nuorttin konesavotasta ja höyrytukkiveturista tulevat tutuiksi. Teoksesta saa paljon uutta tietoa.
KIRJASSA KUVATAAN HIENOSTI myös aikaa. Pohdintoihin kietoutuu sekä iloa tästä hetkestä pojan kanssa että haikeaa tietoisuutta ankarasta, merkityksiä mukanaan huuhtovasta ajasta.
”Niin me kuljimme, kuin kahdessa eri ajassa, jossa toiselle vesi oli kuin silkkiä ja toiselle sulaa lyijyä. Me olimme lähellä toisiamme, kuulimme ja haistoimme toisemme, ja silti pojalta tulee kulumaan yli neljäkymmentä vuotta astua siihen, missä minä olin.”
- Kontio, Tomi: Erämailla – Tarinoita ja tunnelmia pohjoisen Lapin kiveliöiltä. 336 s. Avain 2023.
Suomen erämaat
* Hammastunturi, Kaldoaivi, Kemihaara, Käsivarsi, Muotkatunturi, Paistunturi, Pulju, Pöyrisjärvi, Tarvantovaara, Tsarmitunturi, Tuntsa ja Vätsäri
* Suomessa on 12 erämaata, jotka on määritelty erämaalaissa v. 1991
* Laki on säädetty alueiden erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittämiseksi