Pääkirjoitus: Hiihtojuhlaa Rovaniemen keskustassa

Jätkänkynttilä Ski Marathonin maali sijaitsee Rovaniemen keskustassa Lordi-aukiolla.
Lukulistalle
ClosePlease login

KULUNUT TALVI on ollut säiden suhteen oikukas. Onneksi eteläisessä Suomessa saatiin suksittua Finlandia ja Pirkan hiihto. Finlandian päämatka tosin lyheni 58 kilometriin ja Pirkan 90 km:n kuninkuusmatka jouduttiin lyhentämään 70 kilometriin.

Pohjoisemmassa maratonhiihtokausi alkaa vasta käynnistyä maaliskuussa. Keskellä Suomea 18. maaliskuuta suksittava Vuokatti Hiihto tarjoaa matkoja molemmilla hiihtotavoilla kympistä aina 100 kilometrin yhdistelmähiihtoon.

HUHTIKUUSSA LAPISSA hiihdettävät Ylläs-Levi ja Lapponia ovat myös kiehtovia. Ylläs-Levissä matkaa taitetaan luistellen kahden Lapin megakeskuksen välisillä tuntureilla ja kairoilla.

Kolmesta matkasta koostuva Lapponia on tunturihiihtoa parhaimmillaan. Keli ja sää voivat vaihdella arktisesta lumimyräkästä tyyneen auringonpaisteeseen. Yleensä lumi on kuitenkin ylhäällä tunturissa aina kuivaa.

LAPPONIASSA KÄRKIPÄÄN hiihtäjät virittävät suksensa niin, että ne toimivat tuntureilla kohtalaisesti, mutta Oloksen lähestyessä luiston pitäisi olla mahdollisimman hyvä. Loppumatkalla lumi on yleensä kosteaa ja pehmeää, ja silloin kärkihiihtäjillä alkaa vasta todellinen otatus. Jotkut huippuhiihtäjät ovat jopa vaihtaneet oppumatkalle suuremmalla somalla varustetut sauvat.

Tavallisen kuntohiihtäjän taas kannattaa valita toisenlainen lähestymistapa. Hieman isompi sompa ei paina paljon. Paikallisilta suksihuollon asiantuntijoilta on hyvä kysyä, millainen hiontakuvio ja voitelu olisivat paras kompromissi vaikkapa Karrahuikosen 80 kilometrille.

Siinä valtaosa matkasta taitetaan kuivalla lumella, jolloin hyvin luistavat sukset säästävät energiaa. Kun kuntoilija ensin selviää tuntureista, loppumatkan voi hiihtää hieman huonomminkin luistavilla suksilla.

POHJOISEN HIIHDOISTA Rovaniemellä 18. maaliskuuta järjestettävä Jätkänkynttilä Ski Marathon ansaitsee erityiskiitoksen. Perinteisen 42 kilometrillä hiihtäjä saa nauttia sekä Lapin erämaaladuista että hiihtojuhlasta kaupungin keskustassa.

Maaliin sujutellaan Rovaniemen sydämeen Jätkänkynttilä-siltaa pitkin. Maalissa hiihtäjiä odottavat vieressä oleva hotellin sauna, maittava ateria ja kunnon jälkipelit kaupungin sykkeessä. Toivottavasti mahdollisimman moni hiihtäjä ehtii nauttia kevään hiihtojen tunnelmista. 

 

Lue vinkkejä pitkien hiihtojen taktiikoihin jutusta:

Taktikoi viisaasti

Pääkirjoitus Seppo Anttila

Hiihto 2/2023

Vastaa