Tuhlaajapojan päiväkirja: Tuskaista ja takkuista

Ei tullut kesäkuustakaan paraatimarssia Uraliin. Vaikka varsinainen flunssa väistyi, olo jatkui vetämättömänä koko kuukauden. Pientä köhimistä ja tukkoisuutta koko ajan. Lisäksi yrittäjän onnea eli järkyttävästi töitä.

Maanantai 3.6.

Edellisestä liikuntasuorituksesta viikko, tänään kohti punttisalia. Edellisestä puntista on niin kauan, että päätän tehdä lasten painoilla, muuten kostautuu järkyttävänä lihaskipuna. Kerrankin onnistun pysymään suunnitelmassa. Seuraavana päivänä ei lihaskipuja ole.

Perjantai 7.6.

Viimeiset kaksi viikkoa on painettu töitä laikka punaisena. Yleisurheilun EM-kilpailut alkavat tänään ja ovat työllistäneet todella paljon. Keskimääräinen työpäivän pituus on ollut jo pari viikkoa yli 12 tunnin. Ja niin ne tulevat olemaan kisojen ajankin.

Aamukilpailujen seurantaa ja analyysiä, juttujentekoa, asiantuntijapuheluja sekä iltakilpailut. Kun ne ovat ohi puolen yön maissa, päivän jutut valmiiksi. Ja siihen muut toimittajan työt sekä urheiluvalmennukset päälle. Aikaa ei jää yhtään mihinkään muuhun. Onneksi tämän vuoden arvokisat ovat Euroopassa. Kun MM-kilpailut 2022 olivat Eugenessa, ei työajoissa ollut mitään järkeä. Muistan samalla, että ensi vuonna ne ovat Tokiossa. Jipii…

Torstai 13.6.

Kisat päättyivät eilen, olipahan melkoinen työrutistus. En uskalla edes laskea työtunteja. Samalla aloimme toimituspäällikön kanssa suunnitella jo Pariisin olympialehteä. Yrittäjän elämää, mutta ei oman liikuntaharrastuksen kannalta hyvä.

Käväisen kuitenkin pienellä jalkalenkillä metsässä. Kunto on surkea. Jotenkin pitäisi päästä samanlaiseen flow-tilaan kuin alkuvuodesta. Yritän muistuttaa itseäni, että on kunto parempi nyt kuin alkuvuodesta ja painoakin paljon vähemmän. Se ei kuitenkaan lohduta, eikä motivoi, kun raahaan työtuolissa istumisen runtelemaa ruhoani 35 minuuttia Kangasalan Kirkkoharjun metsäpoluilla.

Maanantai 24.6.

Juhannus oli ja meni. Perinteiseen tyyliin se sujui vaimon kanssa kotona. Rentoutumista, paljon grilliruokaa ja juhlajuomia. Ei ole liikunnan flow-tilaa löytynyt vieläkään. Olotila on vetämätön.

Työstressi ja jatkuva istuminen puuduttaa. Tiedän, kyllä joka ikinen päivä on aikaa liikkua ainakin se puoli tuntia, vaikka olisi kuinka kiire. Ja tiedän senkin, että se tekisi pelkästään hyvää kovimpien työputkien aikana. Nyt ei vain ole jaksanut ja huvittanut.

Torstai 27.6.

Lenkille. Ei edelleenkään huvittaisi, mutta menen. Nyt sujuu hiukan kevyemmin kuin viimeksi. Maanantaina on jo heinäkuu. Vaimolla alkaa loma, minulla ei. Pari yhden yön kotimaan reissua on varattu, muuten ei ole mahdollisuuksia reissata.

Pariisin olympialaiset painavat jo työrintamalla kohtalaisen ankarasti päälle. Treenaamisesta on saatava kiinni samalla tavalla kuin helmi- ja maaliskuussa, ei tästä muuten mitään tule. Pakottamalla, jos ei muulla konstilla. Häpeällinen kuukausi. Huomaan ettei painoa ole tullut lisää, mutta se ei lohduta yhtään. Alaspäin olisi mentävä vielä, ja paljon. Motivaatiota odotellessa.