Tuhlaajapojan päiväkirja: Loputonta sairastelua

Lauri Hollon kuntoremontti otti aikalisän toukokuun loputtoman flunssan takia.

Yllättävän usein käy niin, että kun alat rapakuntoisena harjoittelemaan vähänkin isommalla volyymilla, flunssa iskee jo viikon sisään. Silloin monesti motivaatio lopahtaa, koska joudut palaamaan alkupisteeseen. Nyt flunssa iski vasta neljän kuukauden hyvän treenaamisen jälkeen. Ja millainen flunssa se olikaan…

Keskiviikko 8.5.

Helkkari, flunssa jatkunut nyt toista viikkoa. Kävin tänään vaihdattamassa autoon kesärenkaat. Kanniskelin renkaat varastosta 20 metrin päästä autoon ja vaihdon jälkeen takaisin, olo on täysin kuitti. En tiedä, voisiko olla koronaa? Täysin vetämätön olo, eikä happi pakollisilla koiralenkeillä tunnu oikein kulkevan. Hyvän syömisen myötä kilo kuitenkin kadonnut painosta, mikä on toki positiivista. Mieli vain huutaa pääsyä salille ja lenkille, mutta ei kyllä vielä mitään toivoa…

Lauantai 11.5.

Ei vieläkään juuri mitään kohentumista olotilassa. Yskimistä, limaa, keuhkot eivät toimi. Nyt alkaa mennä hermot. Ensi viikolle luvattu +20 astetta. Pakko päästä lenkille. Hiukan oli jo parempi olo, mutta iltaa kohti olo huononee entisestään. Äitienpäivän aamuna on sellainen tunne, kuin koko tauti alkaisi alusta; kurkku kipeä, yskimistä ja limaisuutta. Eihän tämä nyt voi olla totta.

Keskiviikko 15.5.

Tuska jatkuu. Flunssan kolmas viikko pärähti käyntiin. Koko yö meni yskiessä niin, että heräsin tunnin välein. Onneksi vaimo on työmatkalla, kärsijöinä olivat ainoastaan Havannankoiramme Urho ja Juhokusti. Juuri 5 vuotta täyttänyt Urho herätti minut klo 7 ulisemalla niin sydäntä särkevästi, etten koskaan ennen moista muista kuulleeni.

Tuo ulvominen kuvasi omia fiiliksiäni täydellisesti; edellisestä treenistä on nyt 16 päivää, eikä flunssan oireissa mikään viittaa taudin nopeaan katoamiseen. Vaimon poissa ollessa olen lenkittänyt yksin koiria kolmesti päivässä. Äskeisellä päivälenkillä matelimme 25 minuuttia, olo oli suoraan sanoen kaamea. Maksimisyke 125. Ellei tämä olisi perhelehti, kiroaisin rankasti.

Keskiviikko 22.5.

Ei juuri uutta kerrottavaa. Tämä penteleen flunssa vain jatkuu. Ei yhtä rajuna, mutta kuitenkin. Tänään sentään vähän pidempi koiralenkki. Oli myös pakko pitää vauhtia, koska metsä oli ensi kertaa tänä keväänä täynnä hyttysiä. Ilokseni huomasin, että maksimisyke oli vain 98. Myös älykellon body battery -lukemat alkavat (ehkä) kertoa kropan tervehtymisestä hiljakseen. Jos niihin nyt on luottamista.

Puntarillakin olen pari kertaa käynyt ja huomannut, että hiukan on lukema alentunut taudista ja liikkumattomuudesta huolimatta. Jotain hyvää edes. Kiroiluttaa vain se, että kun tästä aikanaan treenaamaan pääsee, on kuntoon tullut taatusti jonkinlainen kuoppa, jota saa sitten taas lapioida aikansa umpeen. Mutta eipä näille asioille itse voi yhtään mitään.

Tiistai 28.5.

Vihdoinkin lenkkarit jalkaan ja ulos. Tasan kuukauden totaalitauon jälkeen. Viikonloppuna en olisi vielä uskaltanut. Voi tätä ilon ja onnen päivää! Ilo ja onni tosin karisivat melko pian. Lämpötila +26, kunto luonnollisesti pohjamudissa. Puoli tuntia sain itseäni raahattua. Sykkeet eivät onneksi nousseet hillittömän korkealle, eikä lenkin aikana juuri yskittänyt. Positiivista, mutta hiukan masentavaa. Niin monta kertaa erinäiset kuntoprojektit ovat kariutuneet flunssailuun. Tervetuloa kesäkuu, tuskin se ainakaan huonommin voi mennä. Painoa lähti reilu kilo, varmaan kaikki lihasta. Puntilla on aloitettava pitkän tauon jälkeen äärimmäisen varovasti.