Aki Nummelan maratonresepti: juoksutöitä ja laatuharjoituksia

Aki Nummela
Lukulistalle
ClosePlease login

Aki Nummela kertoo liikunnallisesta lapsuudestaan. Äitinsä maratonharrastuksen innoittamana Aki koki kisojen ilmapiiriä pikkulapsesta alkaen. Elämäntapa on jatkunut, ja Suomen tämän hetken nopein maratoonari tähtää rohkeasti olympialaisiin.

Aki Nummela

Mikael Heermanin Polkuporinat-haastattelussa Aki Nummela kertoo juoksijan historiansa sekä valottaa tulevia juoksuhaaveitaan. Kunhan vuodet kuluvat, saatetaan Nummelalta nähdä satasen kokeilu. Erityinen ihme ei olisi, että juoksun elämyksellisyydestä nauttiva lajin monitoimimies suuntaisi vuorijuoksuihinkin.

Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä ja syykin selviää podcastilla.

Omissa harjoituksissaan Nummela painottaa laatua. Vauhtiharjoitukset ja loppua kohti kiihtyvät maratonin erikoistreenit ovatkin tuttuja miehen some-tilejä seuraaville. Helppoja askelia hänelle kertyy työsuhde-etuna, mutta oman treenin kilometrimäärä on maratoonariksi todella maltillinen.

Yrittäjänä Nummela valmentaa juoksijoita aloittelijoista pitkälle ehtineisiin ja nuorista konkareihin. Jos kuntotaso on juoksun vaatimuksiin matala, Nummela suosittelee harjoitusten hifistelyn sijaan juoksijoille yksinkertaisesti riittävää ulkoilua. Kaikille juoksijoille hän suosittelee tekniikkatreenejä.

– Kymmenen minuuttia kannattaa irrottaa tekniikkaharjoituksiin yhdestä viikon lenkistä.

Juoksijaa pitkään avustanut Nummela kommentoi podcastilla myös kilpajuoksijoiden harjoittelutapojen muutoksia.